Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.08.2023

Kotimainen uutuusnäytelmä Kuka tappoi bambin? pohtii, voiko pahan unohtaa

Kotimainen uutuusnäytelmä Kuka tappoi bambin? saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä 31. elokuuta. Näytelmä perustuu Monika Fagerholmin palkittuun romaaniin (Vem dödade bambi?, 2019), ja sen on dramatisoinut näyttämölle Pipsa Lonka. Näytelmän ohjaa Riikka Oksanen.

 

Kuvassa on portailla ylhäällä seisomassa kaksi naisnäyttelijää ja portaikon kaiteiden molemmin puolin nuoret miesnäyttelijät. Keskellä istumassa portailla yksi miesnäyttelijä.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

 

Huvilakaupunki on idyllinen asuinalue, jossa kaikki tuntevat toisensa. Pikkukaupungin harmonia särkyy palasiksi, kun neljä hyväosaisen perheen poikaa syyllistyy järkyttävään väkivallantekoon kotibileissä. Hätääntynyt yhteisö haluaa unohtaa tragedian mahdollisimman nopeasti, mutta Gustenia muistikuvat eivät jätä rauhaan. Millaisena elämä voi jatkua, jos on syyllistynyt johonkin niin kauheaan? Kuinka tapahtunut tragedia solmii Huvilakaupungin ihmiset toisiinsa ja voiko hirveiden asioiden yli todellisuudessa hypätä?

"Esityksen kokonaiskuva rakentuu pala palalta sitä mukaa, kun päähenkilö suostuu myöntämään oman toimijuutensa ja osallisuutensa tapahtumien kulkuun. Näytelmä kertoo kipeän tarkasti henkilöistä, jotka eivät kykene häpeän tai syyllisyyden takia kohtaamaan todellisuutta sellaisena kuin se on, ja siitä, miten kammottavat seuraukset tällaisella käytöksellä voi olla", ohjaaja Riikka Oksanen kertoo.  

Kuka tappoi bambin? perustuu Monika Fagerholmin palkittuun vuonna 2019 ilmestyneeseen romaaniin, Vem dödade bambi? Fagerholmin romaani on hypnoottinen kudelma, samaan aikaan brutaali ja lyyrisen kaunis. Romaanin on dramatisoinut näyttämölle näytelmäkirjallisuuden kärkinimi Pipsa Lonka.

Rooleissa nähdään Elias Keränen, Misa Lommi, Leena Rapola, Heidi Herala, Kari Mattila, Jaakko Hutchings, Aksinja Lommi, Pyry Nikkilä ja Justus Pienmunne.

Lavastuksen on suunnitellut Janne Vasama, puvut Tiina Kaukanen ja naamioinnin Maija Sillanpää. Valosuunnittelusta vastaa Kari Leppälä, äänisuunnittelusta Eero Niemi ja koreografiasta Justus Pienmunne. Romaanin on suomentanut Laura Jänisniemi.

Lue Riikka Oksasen haastattelu teatterin kotisivuilta:
https://hkt.fi/kun-menneisyys-ei-jata-rauhaan/