Eräs Tampereen teatterikevään odotetuimmista esityksistä, Isä (La Pére), saa ensi-iltansa torstaina 5.2. TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä. Käsillä on kansainvälisesti palkittu teos, suomalaisittain hyvin ajankohtainen aihe ja pääroolissa Esko Roine.

Miia Selin ja Esko Roine. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri
Väitteelle erityisen odotetusta ensi-illasta on katetta, sillä kaikista kevään lipuista on myyty tai varattu pitkälti yli 70 %. Näytäntöjä on kevään aikana kaikkiaan 15.
Ranskalaisen Florian Zellerin näytelmä La Pére sai kantaesityksensä Pariisissa vuonna 2012. Se vastaanotti pian lukuisia tunnustuksia, muun muassa Molière-palkinnon parhaana uutena näytelmänä sekä parhaan pääosan palkinnot Lontoossa (Olivier Awards) ja New Yorkissa (Tony Awards). Zellerin itse ohjaama elokuvaversio toi tullessaan kaksi Oscaria sekä kaksi BAFTA-palkintoa
Traagiseksi farssiksi luonnehditun Isä-näytelmän erityisyys piilee siinä, että se näyttää tapahtumat muistisairaan näkökulmasta. Muistisairauden vääjäämätön eteneminen on rakennettu näytelmän esitystapaan, eikä sitä tarvitse selitellä. Isän hämmennys on aitoa ja ymmärrettävää, kun vastanäyttelijä yhtäkkiä vaihtuu toiseksi kesken kohtauksen.
Isän tarinassa merkittävässä roolissa on myös hänen tyttärensä, joka kamppailee pitääkseen huolta isästään ja toisaalta elääkseen omaa elämäänsä. Törmäyksiltä ei vältytä, eikä haikeudelta, mutta väistämättä humoristisiakin hetkiä riittää.
”Tämä on paras näytelmä, mitä koskaan on kirjoitettu muistisairaudesta”, sanoo ohjaaja Tommi Auvinen. ”Katsoja pääsee ikään kuin muistisairaan pään sisään, repliikit ovat autenttisia. Muistisairaus on suuri asia, joka koskettaa meitä kaikkia.”
Tekijät ja näyttelijät:
Näytelmäkirjailija Florian Zeller
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus Tommi Auvinen / Taava Hakala
Pukusuunnittelu Taava Hakala
Lavastussuunnittelu Sari Paljakka
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Rooleissa Esko Roine, Miia Selin, Maiju Saarinen, Riikka Papunen, Janne Kallioniemi, Pentti Helin
