Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.10.2021

Komedia Huonot naiset tuo hyvt naurut elokuvateattereihin tammikuussa - katso traileri

Huonot naiset on komedia, jossa yllätysvieraat sotkevat hääjuhlien järjestelyt ja pistävät vipinää uinuvaan lappilaiseen pikkukylään. Huonot naiset saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan keskiviikkona 5.1.2022.

Komedian pääosia näyttelevät Leea Klemola, Jussi Vatanen ja Mikko Penttilä sekä uusina nousevina tähtinä valloittavat Emma Kilpimaa ja Anna Ackerman. Komedian suuressa näyttelijäkaartissa nähdään myös muun muassa Rea Mauranen, Anna-Leena Sipilä, Tiina Pirhonen, Sinikka Mokkila, Eeva Semerdjiev ja Kari Ketonen.

Huonot naiset elokuvassa yllätysvieraat sotkivat Johannan työt häiden aattona, kun rikkoutuneen bussin matkustajille piti järjestää yösijaa.

Bussia työntämässä. Kuva: Maiju Pohjanheimo, Tekele Productions

Seurakuntatalon emäntä Johanna (Klemola) tekee kaikkensa, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Varaa virheisiin ei ole. Viimeinen, mitä Johanna kaipaa, on bussilastillinen kuokkavieraita kolkuttelemassa seurakuntatalon ovelle tärkeiden hääjuhlien aattona. Ohikulkumatkalla olevalta venäläisseurueelta on kuitenkin hajonnut auto ja pian Johanna löytää itsensä majoittamasta seuruetta seurakuntatalolle. Johannan veljen tehtävänä on korjata auto, että vieraat saadaan äkkiä tien päälle ja alta pois. Veljen yrittäjähenkinen kaveri puolestaan näkee tilanteessa hienoja mahdollisuuksia ja päättää toimia. Kello käy, auto ei käynnisty, häät alkavat ja katastrofin ainekset ovat käsissä.

Seurakuntatalon emäntä Johanna (Leea Klemola ja tytär Siiri (Emma Kilpimaa) keittiössä, häätarjoiluja valmistamassa elokuvassa Huonot naiset.

Emma Kilpimaa ja Leea Klemola. Kuva:  Maiju Pohjanheimo, Tekele Productions
 
Huonot naiset on tarina tavallisista, rohkeista naisista ja miehistä, joissa yllättävät kohtaamiset nostavat pintaan suuria tunteita sekä ikiaikaisia asetelmia. Kun nämä häät on tanssittu, on koko kylä siirtynyt piirun verran paikoiltaan.

Huonot naiset -elokuvan ovat käsikirjoittaneet Karoliina Lindgren ja Niklas Lindgren. Käsikirjoitus perustuu Karoliina Lindgrenin alkuperäisideaan ja on tositapahtumien inspiroima.

Niklas Lindgren on ohjannut Huonot naiset -komedian esikoispitkänä elokuvanaan

”Rakastuin heti Huonot naiset -tarinaan, kun lappilainen käsikirjoittaja Karoliina Lindgren kertoi siitä minulle. Tarina on hauska, mutta samalla lämmin ja syvällinen. Tällainen yhdistelmä on harvinainen.
Halusimme tehdä komedian, joka naurattaa, koskettaa ja vähän provosoikin. Olen erityisen ylpeä näyttelijäjoukostamme, jota johtaa upea Leea Klemola. Hänen, Jussi Vatasen ja Rea Maurasen kaltaisten konkareiden lisäksi elokuvassa nähdään myös huikeita tulevaisuuden lupauksia kuten Emma Kilpimaa ja Anna Ackerman.

Jussi Vatanen on Huonot naiset elokuvan Marko, joka emäntä Johannan veli ja Jussin paras kaveri.

Jussi Vatanen. Kuva: Maiju Pohjanheimo, Tekele Productions

Kuvasimme Huonot naiset kokonaan pohjoisessa, minkä ansiosta saimme elokuvaan mielettömät maisemat ja kameran eteen ison joukon paikallista lahjakkuutta. Lapin kylmä kevättalvi ja paikallisten lämpö loivat elokuvaan juuri oikean hengen. Odotan kovasti, että yleisö pääsee näkemään elokuvan elokuvateattereissa.”
Niklas Lindgren, Huonot naiset -elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja.

Huonot naiset elokuvan ovat käsikirjoittaneet  Karoliina ja Niklas Lindgren ja Niklas Lindgren on elokuvan  ohjannut.

Niklas ja Karoliina Lindgren. Kuva:  Antti Karhumäki, YLE

Karoliina ja Niklas Lindgren ovat aiemmin käsikirjoittaneet yhdessä muun muassa televisiosarja Jättekivan, jonka Niklas Lindgren on myös ohjannut. Niklas Lindgren on myös muun muassa käsikirjoittanut Kimmo-sarjaa sekä ohjannut ja käsikirjoittanut Putous- ja Pasila 2.5 – The Spin-Off -sarjoja. Karoliina Lindgren on lisäksi käsikirjoittanut Armi elää! -elokuvan.

Elokuvan tuottaa Miia Haavisto (Lost Boys, Eden, Tuntematon sotilas, Tom of Finland, Miami ja Joulumaa) ja Tekele Productions sekä levittää ja markkinoi SF Studios.

Huonot naiset -mediainfo ja lisää lehdistömateriaalia julkaistaan myöhemmin syksyllä. Elokuvan lehdistönäytökset ja -tilaisuudet ovat joulukuussa 2021. Kutsuvierasensi-iltaa juhlitaan Helsingissä juuri ennen teatteriensi-iltaa. Tilaisuuksista tiedotetaan tarkemmin marraskuun aikana. Lisätietoja elokuvan tiedotuksesta, yhteystiedot alla.

HUONOT NAISET
Elokuvateattereissa kautta maan keskiviikkona 5.1.2022