Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.09.2019

Kolme Jean Sibeliuksen kantaattia ilmestynyt ensijulkaisuna

Jean Sibeliuksen koottujen teosten sarjan uusin nide sisältää neljä kantaattia kuorolle ja orkesterille. Niteen kantaateista peräti kolme tulee nyt ensimmäistä kertaa kaikkien esittäjien saataville, sillä Impromptun (op. 19), Sandelsin (op. 28) sekä Islossningen i Uleå älv -kantaatin (op. 30, Jäänlähtö Oulujoesta) orkesteripartituurit jäivät säveltäjän elinaikana julkaisematta.

 

 

Kuvassa on Sibeliuksen nuottikirjoitusta ja yliviivauksia oikealla.  Alla on nuottiviivasto.  Paperi on kellastunutta.

Sibelius muokkasi Islossningen i Uleå älv -kantaattia paitsi ennen ensiesitystä myös sen jälkeen. Tämän yliviivauksen hän teki ennen ensiesitystä. Kuva: Helsingin yliopisto

 

”Monista kantaateista painettiin aikanaan vain kuorostemma, sillä kokonaisen kuoron tarpeisiin nuottien kopioiminen käsin olisi ilmeisesti ollut liian aikaa vievää. Niin kapellimestari kuin orkesterisoittajat sen sijaan käyttivät käsinkirjoitettuja nuotteja”, niteen toimittanut musiikin tohtori Sakari Ylivuori kertoo.

Niteen ainoa aiemmin julkaistu teos on Snöfrid (op. 29), jonka orkesteripartituuri ja stemmat julkaistiin vuonna 1929. Tuo ensijulkaisu ei kuitenkaan perustunut säveltäjän omakätiseen käsikirjoitukseen vaan erääseen myöhäisempään kopioon, joka sisälsi useita epätarkkuuksia ja suoranaisia virheitä.

”Nämä virheet ja epätarkkuudet päätyivät myös ensipainokseen. Onneksi sekä käsikirjoitus että tuo myöhempi kopio ovat säilyneet. Niiden perusteella on pystytty päättelemään, missä vaiheessa mikäkin epäselvyys on syntynyt, ja myös virheet on siten ollut mahdollista korjata”, Ylivuori toteaa.