Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.09.2022

Klockriketeaternin ja Espoon Kaupunginteatterin tuottamassa kantaesityksessakuljetaan kaukaisesta tulevaisuudesta takaisin nykypäivään

Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa on ohjaaja-dramaturgi Essi Rossin näytelmäkirjailija Mikhail Durnenkovin sekä lavastaja ja kuvataiteilija Ksenia Peretrukhinan yhteinen näyttämöteos, jossa mikään ei ole mahdotonta ja todellisuuden rajat ovat jatkuvassa, kuhisevassa liikkeessä. Klockriketeaternin ja Espoon Kaupunginteatterin yhdessä tuottama kantaesitys saa ensi-iltansa 31.1.2023 Tapiolassa.

 

Kuvassa on naisen kasvojen osa, josta näkyy silmä ja silmän ympärillä on epämääräisen muotoiset valkoiset sangat.

Kuva: Daria Rodionova

 

Mahdollisuus käsitellä universaaleja arvoja

Merkittävimpiin venäläisiin näytelmäkirjailijoihin lukeutuvan Mikhail Durnenkovin teoksia on käännetty lukuisille kielille ja esitetty ympäri Eurooppaa. Venäjän ulkopuolella hän on työskennellyt muun muassa Royal Shakespeare Companyssa, Lontoon Royal Court Theaterissa ja The Lark -keskuksessa New Yorkissa. Suomessa Durnenkovin näytelmistä Sekundaa on esitetty Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2010. Klockriketeatern tilasi Durnenkovilta tulevaisuutta käsittelevän näytelmän vuonna 2019. Espoon Kaupunginteatteri tuli mukaan projektiin vuonna 2020 ja esityksen ensi-ilta sovittiin vuodelle 2023.

Alun perin tarkoitus oli tehdä yhteistyötä myös venäläisten teattereiden kanssa, mutta suunnitelmat muuttuivat alkuvuodesta 2022. Venäjällä moninkertaisesti palkitut, sotaa vastustavat taiteilijat Durnenkov ja Peretrukhina joutuivat perheineen maanpakoon.

– Taiteilijana olen menettänyt mahdollisuuden työskennellä äidinkielelläni yleisölle, jonka tunnen. Minulle se tarkoittaa nyanssien ja sävyjen menettämistä. Mutta toisaalta kansainvälinen yhteistyö antaa mahdollisuuden käsitellä universaaleja arvoja, mikä on tärkeää, kertoo näytelmän kirjoittanut Durnenkov.

Venäjä-hankkeen jatkaminen oli esityksen suomalaisille tuottajille itsestään selvää.

– Teattereidemme linja on selvä: me teemme yhteistyötä yksittäisten venäläisten taiteilijoiden kanssa, joista tiedämme ja ymmärrämme minkälaisissa olosuhteissa he ovat työskennelleet Venäjällä. Sen vuoksi esityksen siirtäminen tai peruuttaminen ei ole tullut mieleenkään. Emme halua rangaista kollegoita toistamiseen. He ovat saaneet jo kärsiä Putinin hallinnosta,  kertovat teattereiden johtajat Dan Henriksson ja Erik Söderblom.

Tulevaisuudesta takaisin tähän päivään

​​Riemastuttava ja voimakkaan visuaalinen esitys luo yllättäviä yhteyksiä olentojen, ilmiöiden ja tapahtumien välille. Esityksessä tehdään matka ydintuhon jälkeisestä, tekoälyn hallitsemasta tyhjyydestä sienisivilisaation kautta takaisin tilanteeseen, jossa ihmisellä on vielä valinnan mahdollisuuksia tulevaisuutensa suhteen. Kaukaisesta tulevaisuudesta kohti nykyhetkeä etenevät tarinat kertovat ihmislajin voitoista ja häviöistä.

Kaiken ytimessä on ajatus siitä, että olemme vastuussa tulevaisuudesta, eikä toivoa ole vielä menetetty.

– Olen optimisti siitä huolimatta, mitä perheelleni, maalleni ja maailmalle on tapahtunut. Tämä projekti antaa mahdollisuuden suuntautua tulevaisuuteen, valmistautua siihen ja käsitellä sitä, minkälaisen tulevaisuuden haluamme välttää.
– Tämä tuotanto antaa mahdollisuuden katsoa horisontin yli, jatkaa Ksenia Peretrukhina.

Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa kutsuukin yleisön kuvittelemaan, mitä kaikkea tulevaisuus voikaan olla. Se houkuttelee myös kysymään: mitä jos tulevaisuus onkin jo täällä?

Esityksen ohjaa monipuolinen, tarkasta rytmistään ja elokuvallisesta lähestymistavastaan tunnettu uuden sukupolven ohjaaja ja dramaturgi Essi Rossi. Teoksen visuaalisen ilmeen on suunnitellut Ksenia Peretrukhina. Näyttämöllä nähdään Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas ja Kauri Sorvari.

Kantaesitys 31.1.2023 klo 19 Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa (Revontulentie 8). Esitykset jatkuvat 18.2. asti.

Esityskieli suomi ja mahdollisesti muut kielet. Esitys tekstitetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi mobiilisovelluksella.

Työryhmä:

Mikhail Durnenkov, näytelmäkirjailija & dramaturgi
Essi Rossi, ohjaaja
Ksenia Peretrukhina, lavastaja
Pauli Riikonen, äänisuunnittelija
Liisa Pesonen, pukusuunnittelija
Ilmari Paananen, valo- ja videosuunnittelija
Näyttämöllä: Carl Alm, Antonia Atarah, Elmer Bäck, Milla Kangas ja Kauri Sorvari