Laura Birnin, Oona Airolan ja Jussi Vatasen tähdittämä koskettava draama tarttuu ajankohtaiseen hoitoalan kriisiin kahden naisen näkökulmasta.

Oona Airola (vas.) ja Laura Birn. Kuva: Robert Nordström / Making Movies
Vahvoista ihmisläheisistä draamoista tunnetun ohjaajan, Klaus Härön, nykypäivään sijoittuva uutuuselokuva Hetki ennen valoa saa ensi-iltansa syyskuun 11. päivä. Elokuvan ensi-ilta käynnistää tuotantoyhtiö Making Moviesin 30-vuotisjuhlavuoden.
Laura Birn näyttelee elokuvassa erikoissairaanhoitaja Inkaa, joka tekee työtään suurella sydämellä vaativien työolosuhteiden ja oman perhe-elämänsä ristipaineessa. Oona Airola ja Jussi Vatanen esittävät pariskuntaa, jonka onni rakoilee heidän vastasyntyneen vauvansa jouduttua äkillisesti tehohoitoon samaan aikaan, kun sairaanhoitajat suunnittelevat lakkoa.
“Halusin tehdä elokuvan ihmisistä, jotka toimivat rakkaudesta ja velvollisuudesta, mutta joutuvat tekemään vaikeita valintoja tilanteessa, jossa oikeaa vastausta ei ole. Elokuvan idea sai alkunsa vuoden 2007 hoitajalakosta, mutta kasvoi tarinaksi ihmisten välisestä vastuusta ja luottamuksesta – siitä valitsemmeko ratkaisevalla hetkellä pärjätä yksin vai uskallammeko tulla yhteen”, kertoo ohjaaja Klaus Härö.
Hetki ennen valoa on Härön ensimmäinen yhteistyö arvostettujen pääosanäyttelijöiden Laura Birnin, Oona Airolan ja Jussi Vatasen kanssa. Elokuvan keskeisissä sivuosissa nähdään mm. Mari Rantasila, Sari Siikander, Kaarina Hazard ja Merja Larivaara.
Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson.
Tuleva ensi-ilta juhlistaa 30-vuotiaan Making Movies -tuotantoyhtiön vankkaa uraa. Kai Nordbergin ja Kaarle Ahon perustama yhtiö on yksi Suomen vanhimmista yhä toimivista elokuvatuotantoyhtiöistä. Hetki ennen valoa on Härön ja Making Moviesin neljäs yhteistyö menestyselokuvien Miekkailija (2015), Tuntematon mestari (2018) ja Rakkaani merikapteeni (2022) jälkeen.
Hetki ennen valoa -elokuva tulee elokuvateattereihin 11. syyskuuta ja jakelijana on B-Plan Distribution.
