Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.10.2019

Kitara soi Lappeenrannassa jälleen marraskuussa – Seela Sella esiintyy festivaalin päätöskonsertissa

Klassisen kitaramusiikin Ja Kitara Soi -festivaali järjestetään Lappeenrannassa 14.–17.11.2019. Konserteissa kuullaan tänä vuonna kotimaista huippuluokan musiikkiosaamista. Festivaalin taiteellisen johtajan Jyrki Myllärisen mukaan ohjelma on tälläkin kertaa monipuolinen ja konserteissa rikotaan musiikin perinteisiä genrerajoja.

 

Kuvassa on vasemmalla takana Jyrki Attila, jolla on harmaat, kihartuneet hiukset päälaella ja silmälasit. Oikealla takana Pia Freund on pää vinosti ja hänellä on tummat hiukset taivutettuna taakse.  Edessä on Seela Sella on vaaleat hiukset ja vaalea iso huivi olkapäillään. Kristian Attila, Seela Sella ja Pia Freund. Kuva: Minna Hatinen.

 

– Yleisenä teemana on suomalaisuus, jota lähestytään monesta eri näkökulmasta. Konserteissa kuullaan muun muassa suomalaisia perinnesoittimia kanteletta ja harmonikkaa sekä rakastettuja suomalaisia lauluja.

Festivaalin avajaiskonsertti järjestetään Lappeen Marian kirkossa torstaina 14.11. Konsertissa kuullaan neljän suomalaisen huippukitaristin muodostaman Kekkonen-kitarakvartetin ilottelua. Kokoonpanoon kuuluvat Myllärisen lisäksi Ismo Eskelinen, Petri Kumela ja Otto Tolonen.

– Kvartetin erikoinen nimi on saanut inspiraationsa kaikkien aikojen suomalaiseen valtionpäämieheen Urho Kekkoseen liittyvistä hauskoista legendoista.

Kekkonen sai aina suurimman kalan, Kekkonen hiihti aina muita kovempaa ja Kekkosen sauna oli varmasti kuumin. Pilke silmäkulmassa valittu nimi ei kuitenkaan sisällä viittausta minkäänlaiseen poliittiseen agendaan, Myllärinen kertoo.

Kekkonen-kvartetti esittää Lappeenrannassa muun muassa espanjalaisen Manuel De Fallan rakastetun teoksen El Amor Brujo sekä ranskalaisen Maurice Ravelin tunnetun Hanhiemo-sarjan.

Festivaali jatkuu perjantaina 15.11. Raatihuoneella, jossa kuullaan kanteletaiteilija Maria Nevankallion herkkä ja tunnelmallinen konsertti Maa on niin kaunis. Nevankallio soittaa Raatihuoneella sekä perinteistä 5-kannelta että nykyaikaista konserttikannelta.

– Konsertin teemana on luonto ja sen ohjelmisto rakentuu suomalaisen ja japanilaisen musiikin ympärille. Konsertissa kuullaan perinteisiä kantelekappaleita ja uudempaa konserttimusiikkia, Myllärinen taustoittaa.

Konsertin kantaesityksenä kuullaan säveltäjä Tiina Myllärisen syvällisen puhutteleva teos Risonanza V: La Preghiera (Rukous luonnon puolesta).

– Nevankallio soittaa yhtä aikaa useita eri kanteleita perinteistä poikkeavin tavoin. Teoksen avaruudelliset, unenomaiset sointimaailmat syntyvät kahden tai useamman eri kanteleen samanaikaisesta soinnista, Nevankallion rinnalla konsertissa vieraileva Myllärinen sanoo.

Lauantaina 16.11. on vuorossa harmonikkataiteilija Harri Kuusijärven luotsaaman Koutus-yhtyeen konsertti, joka kuullaan Kulttuuritila Nuijamiehessä. Myllärinen kuvailee yhtyeen jäseniä persoonallisesta tyylistään tunnetuiksi monipuolisiksi musiikin ammattilaisiksi.

– Koutus siirtyilee musiikissaan vapaasti improvisaation, taidemusiikin ja jazz-traditioiden välillä ja ylittää siinä sivussa musiikin perinteisiä raja-aitoja. Harri Kuusijärvi terästää harmonikkansa sointipalettia sähköisesti ja soiva lopputulos on kerrassaan huumaava.

Festivaali huipentuu sunnuntaina 17.11. Lappeen Marian kirkossa kuultavaan päätöskonserttiin Tänä yönä en pelkää kulkea läpi pimeän. Konsertti on poikkitaiteellinen esitys ja yhdistelmä konserttia, näyttämöteosta ja runolausuntaa.

– Yleisö saa ainutkertaisen tilaisuuden nähdä ja kuulla rakastettua näyttelijälegenda Seela Sellaa. Hänen rinnallaan esiintyvät sopraano Pia Freund ja pianisti Kristian Attila.

Esityksen musiikkina kuullaan Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan ja Leevi Madetojan sävellyksiä. Päätöskonsertissa lausutaan Katri Valan, L. Onervan ja Aino Kallaksen runoja.

– Seela Sella tulkitsee runoja, mutta myös Aino Sibeliuksen ja Alma Kuulan kirjeitä, jotka kertovat 1900-luvun alun kuohunnasta ja tunnettujen taiteilijapariskuntien välisistä kohtaamisista, Myllärinen kertoo.

Festivaalin taiteellinen johtaja Jyrki Myllärinen toivottaa kaikki tervetulleiksi konsertteihin.

– Jokainen konsertti on henkinen seikkailu, jonne kannattaa lähteä tunnelmoimaan sekä kohtaamaan ihmisiä.