Tuula Korolaisen kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Kissa, Kissa, Kissa (Lasten keskus 2013) on runokirja, jonka äärellä viihtyy yhtä lailla tarinat ääneen lukeva aikuinen kuin kuulolla oleva lapsi.
Aihehan on kiehtova, ja siksi vaarallinen. Kissa eläimenä ja mysteeriona saa monen runosuonen pulputtamaan liiankin vauhdikkaasti. Tuula Korolainen ei runojensa ääressä sorru tähän. Hänen kissansa on toki mystinen, mutta ennen kaikkea vivahteikas eläin: maalle matkaava sivistynyt kaupunkikissa, vanhainkodin asukkien ilostuttaja, kissanäyttelyiden serttihirmu, määrätietoinen aamuherättäjä, lapsen kaveri.
”Kissan tehtävä on nukkua ja kelliä,
puskea ja antaa lipaisuja helliä,
syödä herkkuja ja juoda maitoa,
perheellensä siirtää leikin taitoa
ja maailmassa olla osa hyvää,
filosofiaa ja viisautta syvää”
Lapselle kirja avaa viisaasti kissan ja miksei ihmisenkin elämän kaarta. Syntymää, lisääntymistä, vanhemmuutta, vanhenemista ja kuolemaa. Näihin kohtiin osuvat myös runot rytmittävät väliotsikot: ”Kohta kuuluu hyrinää”, ”Uraputki on päivän sana”, ”Yksin katti kalliolla”, ”Hurjaa väkeä on suvussa”, ”Tämä on kevätaaria” ja ”Taivasta hipoo hännänpää”.
Ei siis kovinkaan kaukana ihmisyydestä. Ihmisen rooli tehdään kerralla selväksi. Se on palvelijan, käytännöllisimmillään oven ja purkin avaajan rooli.
Kissa parkuu oven takaa:
”Täällä sataa! Täällä sataa!”
Sisään kiitää salamana,
jälkeen jää vain vesivana.
Palvelija pyyhkeeseen
kietoo sen ja nyyhkeeseen
silloin kissa yltyykin
kahta vertaa pahemmin.
Palvelija kuivaa turkin,
avaa sitten herkkupurkin.
Kissa hyrrää, lipoo kieli:
”Hyvä ruoka, parempi mieli.”
Tietenkin kissa saa olla myös kissa: loputon nukkuja, tajuton puussa piileskelijä ja järjetön riehuja.
Mukavaa kirjassa on sekin, että kissan kautta katsellaan lasta ihmetyttävää maailmaa toisin silmin. Veikkaan, että tätä kirjaa luetaan monesti, ja että siihen palataan pitkänkin ajan kuluttua. Sen verran monta kielellistä ja tajunnallista kerrosta siinä on.
Virpi Talvitien fantastinen kuvitus tukee runojen tarinaa ja jatkaa niitä kuvien omaan maailmaan.
Liekö muuten kyseessä kunnianosoitus Armas J. Pullalle? Kirjalla on nimittäin täsmälleen sama nimi kuin Pullan vuosikymmeniä sitten pakinoimalla teoksella. Kissanystävän mielestä tämä on ymmärrettävää, sillä kuinka muuten tämän eläimen voisi sanoihin vangita kuin manaamalla KISSA KISSA KISSA?
Kursiivilla kirjatut runonpätkät ovat otteita teoksesta.
Kissa, kissa, kissa. Tuula Korolainen. Lasten keskus
