Kirjaraati: Lavatähti ja kirjamies

Kirjan kieltä pidettiin sekä hyvänä että huonona ja lukukokemusta etupäässä kepeänä. Kommentteja tuli kaunaisuudesta, kunnioituksesta, itserakkaudesta ja piikittelystä. Kertomus, jossa päähenkilöinä ovat tunnetut julkisuuden henkilöt, antoi Kirjaraadin lukijoille ylimääräistä haastetta lukemiseen ja arviot kokonaisuudessaan voit lukea alta.

Kirjaraadilta Lavatähti ja kirjamies sai yleisarvioksi 2,4 tähteä.

Panu Rajala - Lavatähti ja kirjamies. Kuva: CC-BY-SA Amusa.fi.

Panu Rajala - Lavatähti ja kirjamies

He tulivat eri maailmoista ja kohtasivat tähtitaivaan tahdosta. Heidän onnensa valoi uskoa ihmissydämiin.

Panu Rajala kirjoittaa elämästään Katri Helenan kanssa hellän suorasukaisesti, itseään säästämättä, vailla kaunaa ja katkeruutta, muistaen kaiken kauniin, murheen ja tuskankin tunnustaen.

Kirjaraadin ajatukset

1. Millaisen arvion annat kirjallisesta ilmaisusta?

Marjo:
Ilmaisu on yllättävän heppoista ja pinnallista mieheltä, jota on pidetty arvossa niin kirjallisuudentuntijana kuin kirjailijana. Ilmaisu on töksähtävää ja katkonaista, mitä lyhyet lauseet vielä erityisesti korostavat. Lukemista häiritsi se seikka, että välillä kirjoittaja otti roolin ulkopuolisena tarkkailijana, välillä taas asettui sisäisen kertoja-minän rooliin. Kappaleiden otsikot laulunsanoista alleviivasivat turhan voimakkaasti tarinaa.

Anja:
Varsinkin alussa äidinkielen perussäännöt eivät ole voimassa. Tyhjää kieltä muutenkin.

Pirkko:
Hyvä. Katrin ja Panun välinen kontrasti luo alusta asti jännitteen ja säilyy loppuun asti. Kerronta vauhdikasta ja mukaansa tempaavaa. Tarinan kulku kahdessa tasossa ilmentää rakastavaisten tien jakautumista vähitellen eri suuntiin. Loppuratkaisu on jo valitettavasti lukijan tiedossa.

Riitta:
Jos arvioi vain kirjallista ilmaisua, eikä liitä sitä todellisiin henkilöihin, eikä etenkään siihen, mikä on kirjoittajan ja kirjan henkilöiden suhde, on se aivan erinomainen. Kirjailija osaa työnsä, osaa ilmaisun, kuvauksen, tunnelman kehittelyn ja kaiken mikä kuuluu tarinan kulkuun. Niin ylä- kuin alamäetkin ja liittää siihen sopivasti luonnonkuvausta ja sen vaikutusta asioihin. Siinä jäävät tarvittavasti sivuhenkilöt sivuun. Jos kirjaa lukee vain kahden ihmisen elämän kertomuksena, sehän on aivan loistava, sitä on vain niin hankala lukea sellaisena, koska omat tuntemukset tunkevat liikaa omaan arviointiin. Jos "Miksi" -kysymyksen unohtaa esittää joka käänteessä, kirjahan on aivan mainio.

Minna:
Kirjallinen ilmaisu oli mielestäni miellyttävästi luettavaa, voisin suositella kielen perusteella jopa miehille. Toisaalta kieli oli lyhyehköä ja miehisen yksiselitteistä, toisaalta taas kiiltokuvamaisen koristeellista - miellyttävä sekoitus.

2. Onko kirjan tapa kertoa asioista moraalisesti kestävä?

Marjo:
Jäin miettimään, onko tällaista syytä edes pohtia. Kysymyksessähän on ns. kioskikirjallisuuden tasoista tekstiä julkisuuden henkilöistä, jotka ovat varmasti tiedostaneet jossain elämänsä vaiheessa joutuvansa ”mediamyllytykseen”…eikä siinä moraalia kysellä.

Anja:
Läpi kirjan tunkeutuu kaunainen asenne puolisoa kohtaan, ja toisaalta omahyväisyys omasta tietämyksestä ja itserakkaudesta. Mihinkään ei ole perusteita, sillä Suomessa tohtoreita piisaa, viisaitakin.

Pirkko:
Koska henkilöt ovat tunnettuja, aiheuttaa se painetta, mutta kerronnasta johtuen kestää. Katrin henkimaailmaan tukeutuminen kerrotaan kauniisti. Lukijan tulkittavaksi jää hävisikö Panu rakkaustarinassa, vai oliko hänen tarkoituksensa kirjoittaa oma selviytymistarinansa.

Riitta:
Tähän tietysti jokainen vastaa omien moraalikäsitystensä perustella. Minun mielestäni jo se, että kirjailija kirjoittaa tässä elämän vaiheessa kirjan entisestä aviopuolisostaan (ja jopa vielä toisen), olkoonpa se millainen tahansa, ei ole moraalisesti oikein, saatikka, että kirja on tällainen kuin olemme lukeneet. Maailma on täynnä kirjan aiheeksi sopivia aiheita. Kirjoittamisen motiiveja en viitsi edes arvioida.

Minna:
Tämä on kirja, jota voi helposti tarkastella monesta näkökulmasta. Jos kirjailija ja kirjan hahmot olisivat olleet tuntemattomia, jopa niin, että kirja olisi ollut ulkomaankielinen, ostettuna lentokentän myymälästä pehmeäkantisena pokkarina, sen olisi voinut lukea kepeänä, romanttisena matkalukemisena.

Kun kirjailija on julkisuudesta tuttu ja Katri-Helena on Suomessa kaikkien tuntema, kirjan henkilöt on annettu valmiina ja se kääntää lukukokemuksen ehkä kirjailijan tavoittelemaksi tirkistelyksi. Mielestäni Rajala kirjoitti tyylikkäästi alkavasta suhteesta ja kunnioittavasti Katri-Helenasta aina kirjan puoleen väliin asti. Mitä pitemmälle kirja ennätti ja suhde eteni ja väljähtyi, sitä enemmän kirjailija nosti rakastettuaan jalustalle, mistä hohkasi piikittely Katri-Helenan tiettyjä luonteenpiirteitä ja menestystä kohtaan.

Kolmas näkökulma on kuulostella miehen tarinaa, joka on elänyt monella tapaa itselleen poikkeavan elämänvaiheen. Vahvat tunteen ja elämän murrosvaiheet ovat hyvien kertomuksien perustaa. Voisiko kirjailija jättää tällaisen tilaisuuden käyttämättä?

3. Kolme keskeistä asiaa, mitkä kirja kertoo Panu Rajalasta ja mitkä Katri-Helenasta?

Marjo:
Rajala: itsekeskeinen, omahyväinen, ylemmyydentuntoinen.
Katri-Helena: lapsenomaisen elämänkatsomuksen omaava, reviiritietoinen, tunteilla eläjä

Anja:
Katri-Helena on ammattilainen, päämäärätietoinen artisti ja yksityinen ihminen muussa.
Panu Rajala: itserakas, omnipotentti, itseään puhtaaksi pesevä (vastuuton).

Pirkko:
Panu on egoistinen tutkijaluonne. Suhtautuu uteliaasti ihmisiin, kohteliaisuus naisia kohtaan (itsetunnon pönkittämistäkö? ) ärsyttää Katria, joka on tottunut olemaan kaiken keskipiste. Mustasukkaisuus ja epäluuloisuus kuvastavat heikkoa itsetuntoa, mihin vaikuttaa hyvin erilaiset kulttuuritaustat. Panu on kirjallinen tyyppi, musiikkimakukaan ei mahdu Katrin maailmaan.
Katri on päällepäsmäri, joka haluaa omistaa Panun nopeasti. Harkinta olisi molempien osalta kannattanut.

Riitta:
Panu Rajala: labiili, itsekeskeinen, kirjallisesti lahjakas
Katri-Helena: sini-valkoinen, työlleen omistautunut, omaa reviiriään suojeleva

Minna:
Panu Rajalasta: romanttinen kaunomieli, lievä epävarmuus omasta kyvykkyydestään kirjailijana, tutkijana ja historioitsijana, ei tavallista suomalaista miestä kummempi.
Katri-Helena: inhimillinen, millaista on olla julkisuuden henkilö, työorientoitunut.

4. Tarvitaanko Suomessa tämän tyyppisiä paljastuskirjoja?

Marjo:
Ei tosiaankaan tarvita.

Anja:
Kyllä siinä tapauksessa, että kirjalla on sanoma, ja että sen tekijällä on ammattitaitoa tuoda uutta näkemystä. Kosto ei ole hyvä motiivi, eikä juoru fakta.

Pirkko:
Miksi ei, menettelee ajanvietteenä, kunhan ei esiinny henkistä väkivaltaa.

Riitta:
Mielestäni ei todellakaan tarvita.

Minna:
Kyllä tämäntyyppisiä kirjoja Suomessa voi aivan hyvin tehdä. Kirjan tarkoitus tuskin oli mustamaalata ketään, sen sijaan kirjailija laittoi itsensä arvostelulle alttiiksi.

5. Millainen lukukokemus kirja oli?

Marjo:
Lukukokemuksena täysin päinvastainen kuin edeltäjänsä scifi-teos. Kirja ei sytyttänyt, se oli nopeasti ja kömpelösti muistiinpanoista ja päiväkirjamerkinnöistä kyhätty kasaan. Kirjasta puuttui syvällisyys, kerronnan monitasoisuus. Lukaisin kirjan nopeasti, sillä se ei tuottanut mitään pohdittavaa.

Anja:
Voisi kuvitella, että on kiva lukea julkkiksista asioita. Ei ollut.

Pirkko:
Helppo lukea, "yhden yön juttu". En ottaisi mukaan autiolle saarelle.

Riitta:
Niin kuin jo ensimmäisen kysymyksen vastauksessa sanoin,lukukokemus oli kaksijakoinen. Jos kirjaa luki vain episodina kahden ihmisen elämästä, se oli aivan mainio, värikäs ja kirjallisesti erittäin taitavasti tehty, mutta siihen sekoittui kaiken aikaa se, että siinä esiintyi henkilöitä, jotka eivät saaneet omaa ääntään esille. Tuntui, että he olivat siinä pakosta kirjailijan siihen taluttamina ja kertomukseen valjastamina. Halusivatko he siihen? Kuolleiden todellisten henkilöiden käyttäminen omiin tarkoituksiin tuntui todella makaaberilta ja väärältä. Eli lopputulos lukemisesta oli ärtymys ja sääli.

Minna:
Lukukokemus oli mielenkiintoinen näiden erilaisten lukiessa pintaan nousevien näkökulmien vuoksi.