Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.09.2021

Kirjan päiviä vietetään tänä vuonna 13.–19.9. - Enni Mustonen valittu vuoden 2021 nimikkokirjailijaksi

Tämän vuoden nimikkokirjailijaksi valitun Enni Mustosen erikoisteos Martan tarina tulee kirjakauppoihin saataville vain kirjan päivien eli yhden viikon ajaksi. Tällä juhlateosperinteellä kirjakauppiaat haluavat juhlistaa lukemista, kiittää ystäviään ja muistuttaa roolistaan kulttuuriperinteen välittäjinä jakamalla kirjaa kaupanpäällisenä vuotuisen juhlaviikkonsa ajan.

 

Enni Mustosen erikoisteos Martan tarina on saatavilla vain 13.–19.9.2021 eli Kirjan päivien ajan.

Enni Mustonen, Martan tarina. Kuva: Kirjakauppaliitto

Tämän vuoden juhlateoksessa päähenkilönä on Mustosen menestysromaaneista Pukija sekä Näkijä monille lukijoille tuttu Martta Valo – Los Angelesin elokuvastudioiden räväkkä puvustaja ja tähtien luottoihminen. Tarina näyttää, millaista Martan elämä oli sisällissodan aikoina ennen Amerikkaan lähtöä. Samalla selviää, mikä Marttaa romaanissa Näkijä niin kovasti Längelmäelle veti. Juhlateoksessaan Mustonen yhdistää koskettavalla tavalla Suomen historian raskaita sisällissodan aikoja tavallisen ihmisen arkeen ja tunteisiin.

”Minulla oli jo pitkään muhinut ajatus, että jonain päivänä haluan kertoa Martan tarinan. Lisäksi olin tehnyt toiseen projektiin tutkimustyötä siitä, miten sisällissota ajoi suurimman osan suomalaisista repivien ristiriitojen keskelle ilman, että he olisivat sitä halunneet tai voineet siihen vaikuttaa. Kun Martan tarinan kertomiseen tarjoutui näin hyvä tilaisuus, raamit tarinalle olivat ikään kuin jo odottamassa. Kirjoittaessa sukelsin sinne vain syvemmälle”, kertoo Mustonen uusimman teoksensa syntymisestä.

Tarinassa Martta joutuu lähtemään kotimökistä maailmalle heti ripille päästyään, kuten niin moni itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeninä. Piianpesti toisella puolella Suomea merkitsee haikeaa eroa kotiväestä eikä totuttelu ison talon oloihin ole helppoa. Samaan aikaan työväki on alkanut liikehtiä ja vaatia oikeuksiaan. Kylän väki jakautuu “niihin” ja “meihin”. Punaiset agitaattorit kiertävät torppia ja parempiosaiset pitävät omia kokouksiaan isänmaallisuuden nimissä. Tarinan mittaan Martta kohtaa niin sodan kauhut kuin pienet hellyttävät onnenhetket.

Kirjan päivien juuret 100-vuoden takaisessa Espanjassa

Kirjan päivien historia juontaa juurensa Espanjan vuonna 1925 syntyneeseen Kirjan ja ruusun päivän perinteeseen. Vuonna 2020 perinnettä Suomessa ylläpitäneet kirjakauppiaat uudistivat juhlapäivää nykyaikaan soveliaammaksi.

Kirjan päivien historia Suomessa juontaa juurensa Espanjan vuonna 1925 syntyneeseen Kirjan ja ruusun päivän perinteeseen.

Kuva:  otskuva.jpg

”Ydinajatus kirjan päivien taustalla on säilynyt läpi vuosikymmenten. Kirjat ja lukeminen ovat hyväksi - ihan kaikille, ja sitä on syytä juhlia. Vaikka digitalisaatio on tuonut kirjat sähköisinä jokaisen taskuun, kirjakaupoissa on samaa taikaa kuin elokuvateattereissa. Kirjakauppakin totsarjoaa keinon irtautua arjesta ja siirtyä mielikuvitusta ruokkivien tarinoiden maailmaan sekä tyydyttää tiedonjanoa aiheesta kuin aiheesta”, kertoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Erikoisteos saatavissa vain yhden viikon ajan

Enni Mustosen kirjaa Martan tarina jaetaan 13.-19.9.2021 kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneille. Kirja on saatavissa vain kaupanpäällisenä ja vain kirjan päivien eli yhden viikon ajan niin kauan kuin kirjoja riittää. Tiedot kirjaa jakavista kirjakaupoista löytyy osoitteesta www.kirjanpaivat.fi.

”Kirjakauppiaiden maailma on ollut suuressa muutoksessa jo hyvän aikaa. Kirjakaupoilla on vahva rooli suomalaisessa kulttuuriyhteisössä, ja kauppiaat tekevät työtään ennen kaikkea rakkaudesta kirjallisuuteen. Valitettavan usein kirjakaupan merkitys muistetaan haikeudella vasta, kun se on omalta kylältä lopettanut. Tällä juhlaperinteellä haluamme sekä muistuttaa roolistamme että kiittää ystäviämme”, summaa Karlsson.

Aiempia nimikkokirjailijoita ja juhlateoksen kirjoittajia ovat olleet Tuomas Kyrö, Jari Tervo, Anna-Leena Härkönen, Kari Hotakainen, Ronja Salmi, Roope Lipasti, Leena Lehtolainen ja Heli Laaksonen.

Kirjailija kiittää kauppiaita ja myyjiä asiantuntemuksesta sekä rakkaudesta kirjallisuuteen

 

Enni Mustonen on valittu 13.9.  vuoden 2021 nimikkokirjailijaksi.

Enni Mustonen. Kuva:  kirsinbookclub.com

“On toki suuri kunnia saada kutsu nimikkokirjailijoiden joukkoon. Mutta sen lisäksi haluan kiittää myös kauppiaita ja kirjakauppiaiden myyjiä, miten suurella sydämellä he työtään tekevät. Se näkyy esimerkiksi silloin, kun olen ostamassa kirjalahjoja ystäville ja sukulaisille”, kertoo Mustonen. “Olen vuosikymmenten saatossa saanut niin paljon hyviä suosituksia erilaisista teoksista, etten enää juurikaan osta lahjoja keskustelematta myyjien kanssa. Heidän tietopääomansa kirjallisuudesta ja siitä, millaiset kirjat toimivat kenellekin, on usein aivan mieletön.”

Enni Mustonen tunnetaan myös nimellä Kirsti Manninen. Kirjailijanimi Mustonen tuli käyttöön vuosia sitten, kun Manninen valmisteli kotimaista kirjallisuutta käsittelevää väitöskirjaansa. Sittemmin nimi on toiminut tietynlaisena lupauksena modernin ajan historiaan keskittyvästä kirjallisesta traditiosta, erotuksena hänen muuhun kirjalliseen tuotantoonsa.