Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.10.2025

Kirjallisuuden ja kohtaamisten ruuhkainen keidas

Helsingin Kirjamessut Messukeskuksessa 23.-26.10.2025 tarjosi laaja-alaisen setin paitsi kirjallisuutta, myös keskusteluja ja johdantoja yhteiskunnallisiin teemoihin. Kirjamessujen teemana oli tänä vuonna sivistys ja ilo. Messuilla jaetaan alan palkintoja, mutta tapahtuma on myös laaja kirjallisuuden ostotapahtuma. Kuten aiemminkin, pohdin markkinahenkisen tapahtuman hengästyttävää kokonaisuutta. Neljä päivää uutta ja vanhaa kirjallisuutta, kiinnostavia vieraita ja mukaansa tempaavia keskusteluita. 104 516 kävijää kertoo omaa kieltään tapahtuman kasvavasta laajuudesta.

 

Kuvassa on keskellä käytävää, jossa alhaalla kävelee ihmisiä ja reunoilla on harmaita pylväitä sekä muita kattorakenteita myös metallisia. Oikealla näkyy näyttelyständejä.

Kuva: Omer Levin

 

Kirjallisuuden ja sanataiteen eri variaatioiden lisäksi omat osastonsa ovat saaneet kädentaito, pien-, ja pelitoimijat, levymessuja unohtamatta. Kirjamessuista onkin muodostunut yleisötapahtuma, jossa samaan aikaan leijailevat Viini&Ruoka -messujen tuoksut, voi shoppailla muutakin kuin kirjoja ja vaihtaa sanasen fanituksen kohteensa kanssa. Varsinaiset markkinat alkavaan vuoden pimeimpään kauteen. 

Ilahduttavaa oli todeta, että samoin aiempina vuosina, yleisö on kuitenkin kiinnostunut usealla lavalla ja tilassa järjestetyistä keskusteluista. Yhden päivän aikana tehdyn kierroksen aikana joka lavalla riitti yleisöä ja erityisen maininnan ansaitsevat tunnin mittaiset sessiot, joissa ehdittiin pureutumaan hieman syvemmin käsiteltävään aiheeseen. Lukemiselle varatut tilat näyttivät olevan myös ahkerassa käytössä. 

 

Kuvassa on pitkittäin ja poikittain kirjahyllyjä täynnä kirjoja sekä ihmisiä kulkemassa ja katselemassa niitä.

Kuva: Omer Levin

 

Kirjailijan ammatti lienee edelleen suhteellisen yksinäinen ammatti, mutta lukeminen sosiaalistuu. Sanataiteesta nautitaan yhä useammassa muodossa, mutta ainakin kirjamessuilla kirja käyttöliittymänä nauttii suosiotaan. Messukeskuksesta ulos virtaava kustantamoiden paperikassikansa vertautuu tavaratalon keltaiseen ilmiöön. 

Lukemisen seksikkyydestä keskustelivat mm. Taika Mannila, Joonas Pesonen ja Ulla Onerva. Aiheina vilahtelivat niin empatiakyky, kiinnostus kohtaamiseen ja tarinoihin. Runoilija Helvi Juvosesta tietokirjan kirjoittanut Katri Viitaniemi ja näyttelijä Elli Tompurista kirjoittanut Raija-Sinikka Rantala olivat tehneet laajan taustatyön ja sukelluksen taiteilijoiden elämään. Hyvin erilaisia taiteilijoita yhdistivät monet asiat, kuten sivullisuuden kokemus ja tietoiset, rohkeat valinnat. Keskustelua kahden erilaisen kirjailijan välillä olisi kuunnellut pidempäänkin, kirjojen lisäksi aineistosta varmaan riittäisi useampaankin tilaisuuteen.

Tietokirjaraadissa (Anna-Stina Nykänen, Mikko Pelttari, Kaarina Hazard, Samuli Siltanen, haastattelijana mainio Anne Rutunen) pisteytettiin viisi tietokirjaa, perustelluin näkemyksin ja innostavassa vuorovaikutuksessa. Voittajaksi päätyi Sonja Kosken Simpanssi sisällämme.

 

Kuvassa on yläviistosta kuvattuna ständejä ja ihmisiä tutkimassa kirjapöytiä.

Kuva: Omer Levin

 

Kirjailijat saivat puheenvuoron paitsi tulonmuodostuskeskustelussa, myös pitämättömien palkintopuheiden osuudessa. Laura Gustafsson piti puheensa hevoseksi, tulkkina “palkintogaalan” juontaja Alexandra Salmela. Paras poni -palkinto! Jani Niemisen, Tommi Kinnusen ja Janne Saarakkalan puheet olivat täynnä luovuutta, rohkeutta ja itseironiaa. Viimeistään nämä puheet todistavat, miten laajaa on kirjailijan ja luovan alan toimijan ajattelu ja ymmärrys maailmasta, jossa elämme. 

Sivistys ja ilo jatkuvat verkossa, jossa messujen antimista voi nauttia valitsemallaan hetkellä. 

Sivistykseen kytkeytyy kiinnostus uusiin näkökulmiin, mielipiteisiin ja maisemiin, rohkeus haastaa omaa ajatteluaan. Kuuntelua ja katselua voi täydentää syksyn uutuusteoksella tai divarista löytyneellä klassikolla. Lukupiirissä ajatukset tuulettuvat takuuvarmasti. Kirjallisuus on arjen rinnallakulkija kaikissa muodoissaan. Iloitkaamme siis!

Mervi Leivo