Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.07.2021

Kikka! -elokuva tammikuussa ensi-iltaan - katso traileri

Videossa kurkataan Sukkula Venukseen -kappaleen myötä Kikan artistielämään. Sara Melleri Kikkana sukeltaa energisen Kikan nahkoihin elokuvassa Kikka!

 

Kikka!-elokuvan ohjaa Jussi-voittaja Anna Paavilainen. Elokuvan on käsikirjoittanut Maarit Nissilä. Iskelmälaulaja Kirsi Sirénin nimiosan esittää Sara Melleri. Kikan DJ ja toimittajaystävää näyttelee Elena Leeve. Muissa rooleissa nähdään muun muassa: Jakob Öhrman, Aku Hirviniemi, Martti Suosalo, Kai Vaine, Samuli Niittymäki, Tuomo Prättälä, Sanna-Kaisa Palo, Rea Mauranen ja Ville Tiihonen.

 

Kuvassa on Kikkaa esittävä Sara Melleri vaaleissa kiharoissa ja body-tyyppisessä asuissa tummassa ja valojen keskella olevalla esiintymislavalla.

Kuvassa on Kikkaa esittävä Sara Melleri vaaleissa kiharoissa ja body-tyyppisessä asuissa tummassa ja valojen keskella olevalla esiintymislavalla.

 

Synopsis

Kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilonen haaveilee tähtiartistin urasta. Kun Kirsi tutustuu DJ ja radiotoimittaja Paulaan, päättää hän antautua kokonaan laulajaunelmalleen. Miesvaltaisen musiikkimaailman irvailusta huolimatta Paula tunnistaa Kirsissä tähden ainekset ja yhdessä he hankkivat hänellä levytyssopimuksen. Kikka on syntynyt.

Kikan ura lähtee jyrkkään nousukiitoon, kun hänen nänninsä vilahtaa tahattomasti Jukebox-ohjelmassa. Kikasta tulee välittömästi koko maan tuntema julkkis ja yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista.

Elokuvan tuottaa Elokuvayhtiö Komeetta tuottajanaan Kaisla Viitala. Elokuvan rahoittajia ovat Yle ja Suomen elokuvasäätiö. Nordisk Film levittää Kikka!-elokuvan elokuvateattereihin tammikuussa 2022.