Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.11.2020

Kariston 120-vuotisjuhlan kirjoituskilpailun Elämää 20-luvulla voittajaksi Miska Karhu

Karisto järjesti 120-vuotisjuhlansa kunniaksi kirjoituskilpailun teemalla ”Elämää 2020-luvulla”. Kilpailuun saapui 111 käsikirjoitusta, joiden joukosta kolmihenkinen raati valitsi voittajan.

Kuvassa on sinivihreällä pohjalla teksti Elämää 20-luvulla.

Kuva: Karisto

 

Kariston 120-vuotisjuhlan kirjoituskilpailussa etsittiin nykyaikaa: haussa oli romaani, joka kertoo nykyhetkestä jotain olennaista. Kilpailuun osallistui peräti 111 käsikirjoitusta, joiden joukosta finaaliin valittiin yhdeksän teosta.

Kilpailun voittajaksi nousi 23-vuotias tamperelainen opiskelija Miska Karhu käsikirjoituksellaan Tapahtukoon sinun tahtosi. Voittajatarina kertoo transsukupuolisesta Alexista ja hänen kumppanistaan Anssista. Teksti muistuttaa jännityskertomusta, jossa ihmissuhteet, nykyisyys ja menneisyys muodostavat monisävyisen kudoksen.

Raati perusteli voittajatekstiä seuraavasti:

”Alex katoaa. Siinä lähtökohta lähes trillerinä etenevälle kertomukselle. Kuten moni muukin Kariston Elämää 2020-luvulla -kirjoituskilpailuun osallistunut käsikirjoitus, Tapahtukoon sinun tahtosi kertoo seksuaalisuudesta ja sen heräämisestä eri ilmenemismuodoissaan.

Transsukupuolisuus on edelleen arka aihe, johon läheiset ja muu yhteiskunta joutuvat ottamaan kantaa, ja se myös herättää monenlaisia ennakkoluuloja. Näitä puolia kuvataan Alexin, entisen Anun, karkumatkan kautta tarkasti ja psykologisesti liioittelematta. Teoksessa on ns. hyvä lause ja uskottava, eloisa henkilökuvaus, ja rakenteeltaan se on varma ja tiivis.

Syvällistä pohdintaa transseksuaalisuudesta sisältävää teosta on vaikea jättää kesken, mikä lienee hyvän kirjan yksi merkki. Toinen on se, että kirjan lukeminen onnistuu herättämään lukijan tunteet ja saa tämän tutkimaan omia ennakkoluulojaan.”

– Olen hyvin ilahtunut voitostani. Suomalainen kirjallisuus tarvitsee enemmän vähemmistöryhmien omaa ääntä. Nykyajasta ei voida puhua ilman, että puhutaan vähemmistöryhmien oikeuksista, valtarakenteista ja syrjinnästä, Miska Karhu kommentoi voittoaan.

Kilpailuteosten esilukijana toimi kirjailija, sanataideohjaaja Päivi Haanpää. Finaaliin valittujen käsikirjoitusten joukosta voittajan valitsi kolmihenkinen raati, johon kuuluvat Raisa Rauhamaa, Merja Ruokonen ja Jone Nikula. Kustantamon edustajana kilpailua koordinoi Kariston kustannustoimittaja Pirta Syrjänen.