Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.02.2023

Kari Hotakaisen uutuusnäytelmä avaa Tampereen Teatterin syyskauden

Tampereen Teatterissa nähdään syksyllä viisi ensi-iltaa, joista kolme on kantaesityksiä. Ensi-iltansa saavat Kari Hotakaisen uutuuskomedia Ihmisiksi, Edith Piafin elämästä kertova musiikkinäytelmä Piaf, Tauno Kaukosen romaaniin pohjautuva Klaani, Matti Onnismaan tähdittämä murhamysteeri Idän pikajunan arvoitus ja Ville Majamaan käsikirjoittama pikkujoulushow Last Christmas – Viimeinen joulu. Kevään 2024 ohjelmistossa nähdään seitsemän teatterin yhteistyönä toteutettu Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa.

Ihmisiksi – Kari Hotakaisen uutuuskomedia

Kari Hotakaisen uusi  Ihmisiksi-näytelmä on satiirinen kuvaus siitä, mitä tulevaisuuden ihmisen täytyy tehdä kelvatakseen yhteiskuntaan. Julman hauskasti se kertoo Jätekukkulalla eläneiden "tyyppien" kautta, kuinka lujille voivat joutua ne, jotka eivät oikein osaa mitään ja joilla ei ole koulutusta. Kuuluuko ihmisarvo todella aivan kaikille?

Uutuuskomedian ohjaa Tuomo Rämö ja rooleissa nähdään Elina Rintala, Matti Hakulinen ja Eeva Hakulinen. Kantaesitys on 7. syyskuuta Frenckell-näyttämöllä.

 

Kuvassa on kollaasina eri nayttelijöiden, Kari Hotakaisen ja ohjaajien kuvia. Kuvassa on seitsemän pientä kuvaa.

Kuva: Tampereen Teatteri

 

Piaf – Elävämpänä kuin koskaan ennen

Menneen ajan upea Pariisi herää henkiin, kun Hilkka-Liisa Iivanainen ohjaa Pam Gemsin musiikintäyteisen, hersyvän hauskan ja koskettavan näytelmän, Piaf. Valovoimaisen Edith Piafin elämäntarina kulkee 1930-luvun katulaulajasta aikansa supertähdeksi ja lopulta maailmanlaajuiseksi, ikoniseksi pariisittareksi.
Rooleissa nähdään Annuska Hannula (Piaf), Elisa Piispanen, Pia Piltz, Ville Majamaa, Ville Mikkonen, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Pyry Smolander ja Patrik Riipinen. Musiikista vastaa kapellimestari Anna Laakson johdolla viisihenkinen livebändi. Ensi-ilta on 13. syyskuuta päänäyttämöllä.

Klaani – Tarina Sammakoiden suvusta ensi kertaa näyttämöllä

Klaani on Tauno Kaukosen romaaniin perustuva tarina Sammakoiden suvusta. Se tuo näyttämölle sodanjälkeiset levottomat ajat ja elämää kuhisevan Pispalan ja Tampereen yöllisine katuineen, ratapihoineen ja verstaineen.
Pasi Lampelan dramatisoima ja ohjaama teos saa kantaesityksen 26. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä. Rooleissa nähdään Antti Tiensuu, Annuska Hannula, Tommi Raitolehto, Esa Latva-Äijö, Matti Hakulinen, Eeva Hakulinen, Elina Rintala ja Arttu Soilumo. Kaukosen vuonna 1963 ilmestynyt romaani on Hannu Salaman ja Väinö Linnan teoksiin vertautuva tamperelaisklassikko, joka tunnetaan myös elokuvana. Teatterisovitusta siitä ei ole aiemmin tehty.

Matti Onnismaa on Hercule Poirot Idän pikajunan arvoituksessa

Agatha Christien Idän pikajunan arvoitus on yksi Christien
mielikuvituksellisimmista ja tunnetuimmista murhamysteereistä. Ken Ludwigin näytelmäksi sovittaman jännärin ensi-ilta on 1. marraskuuta päänäyttämöllä, ja sen ohjaa Antti Mikkola. Luvassa on jännitystä ja visuaalisesti komeaa teatteria, kun näyttämölle tuodaan kokonainen juna eksentrisine matkustajineen.
Pakkoneuroottisen belgialaissalapoliisin Hercule Poirot´n roolissa nähdään lukuisista elokuva- ja televisiorooleistaan tunnettu Matti Onnismaa. Muissa rooleissa ovat Pia Piltz, Jukka Leisti, Arttu Ratinen, Tanjalotta Räikkä, Anna Ackerman, Elisa Piispanen, Ville Majamaa ja Aino Karlstedt.

Uusi pikkujoulushow Last Christmas – Viimeinen joulu

Huumori ei ole koskaan ollut näin halpaa, lupaa pikkujoulushow’n käsikirjoittanut näyttelijä Ville Majamaa. Älyvapaaksi pikkujoulun kevennykseksi tituleerattu Last Christmas – Viimeinen joulu pyrkii selvittämään mm. mitä oikeasti tapahtuu, kun jättää aivot narikkaan ja yrittää kävellä tiskin kautta katsomoon.
Ohjauksesta vastaa Sakari Hokkanen. Sketsirooleissa nähdään Elisa Piispanen, Pia Piltz, Piia Soikkeli, Ville Majamaa, Ville Mikkonen ja Arttu Ratinen. Musiikista vastaa Niina Alitalo. Kantaesitys on 23. marraskuuta päänäyttämöllä.

Saiturin joulu jatkaa ja ohjelmistoa täydentävät vierailuesitykset

Saiturin joulu jatkaa päänäyttämön ohjelmistossa, ja siitä nähdään nyt jo 12. esityskausi. Saituri Scroogen roolin näyttelee tänäkin vuonna Ilkka Heiskanen.

Syyskaudella ohjelmistossa nähdään myös useita vierailuesityksiä. Martti Suosalon ja Mika Nuojuan esittämä ilmiömäinen Kiviä taskussa vierailee päänäyttämöllä. Frenckell-näyttämöllä nähdään KokoTeatterin Norminäytelmä, Miitta Sorvalin, Sanna Stellanin ja Anu Sinisalon esittämä Kaikki ystäväni, Miia Nuutilan ja Pauliina Hukkasen esittämä musiikkikomedia Terapian tarpeessa jälleen ja Minna Kivelän ja Riia Katajan esittämät Punkkuelämää ja Korot kattoon -komediat.
Ei kertonut katuvansa ohjelmistossa keväällä 2024

Taiteilijaprofessori Mikko Roiha dramatisoi ja ohjaa Tommi Kinnusen romaanin Ei kertonut katuvansa seitsemän teatterin yhteistyönä. Mukana hankkeessa ovat Tampereen Teatterin lisäksi Kouvolan Teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Seinäjoen kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri. Tampereen Teatterista tuotannossa on mukana näyttelijä Mari Turunen. Esityksen Suomen ensi-ilta nähdään 15. syyskuuta Kouvolan Teatterissa. Tampereen ensi-ilta on 18.1.2024.