Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.06.2020

Karhufestivaalin 2020 veistokilpailussa 25 osallistujaa - veistäjien esittelyt julkistettu

Suomen itäisin kulttuurifestivaali, nyt seitsemättä kertaa järjestettävä Karhufestivaali on julkaissut vuoden 2020 veistokilpailun osallistujien esittelyt. Moottorisahoin käytävässä kilpailussa karhunveiston mestaruutta on tavoittelemassa 25 veistäjää.

Mukana on kokeneita konkareita, mutta myös ensikertalaisia, joukossa nuoria vasta-alkajiakin. Koronatilanteesta johtuen kaikki osallistujat ovat Suomesta. Osa kilpailijoista käyttää sääntöjen sallimaa avustajaa, ja heidät mukaan laskien kisakentällä nähdään kaikkiaan lähemmäs 40 tekijää.

Karhufestivaali järjestetään Ilomantsissa 13.–15.8. Kyseessä on ITE-taiteen 20-vuotisjuhlavuoden suurin yksittäinen tapahtuma. Festivaalin pääjärjestäjä on Maaseudun Sivistysliitto alueellisine yhdistyksineen.

Vapaalla tyylillä

ITE-taiteen juhlavuonna veistokilpailun teema Vapaa tyyli – Freestyle antaa tilaa mielikuvitukselle ja kekseliäisyydelle.

- Vapauksia on enemmän, mihin Suomessa on lajin piirissä totuttu. Oikeastaan mitään ei ole kielletty. Esimerkiksi veistosten pintakäsittelylle ei aseteta lainkaan rajoituksia, sanoo festivaalin johtaja Timo Reko.

Kuvassa on Ilomantsissa 13.–15.8.2020 järjestettävän Karhufestivaali johtaja Timo Reko.
Kuvassa on Karhufestiivaalin johtaja Timo Reko. Kuva: MSL

Kilpailun palkinnoista päättävä tuomaristo koostuu taiteen, puunkäsittelyn, luonnontuntemuksen ja paikalliskulttuurin edustajista. Tuomaristoa johtaa taiteilija Veli Granö.

Yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan elokuun loppuun saakka sekä paikan päällä että some-kanavilla.

Koronatilanne on huomioitu järjestelyissä

Korona-pandemia pani Karhufestivaalin järjestäjät harkitsemaan vakavasti tapahtuman peruuttamista.

– Festivaali haluttiin kuitenkin toteuttaa, ja mieluummin muokkasimme järjestelymme tilanteen mukaisiksi. Veistopaikat on siirretty sivummalle Ilomantsin pääkadun varrelta Katri Vala Kulttuurikeskuksen lähimaastoon ja metsikköön. Yleisömäärän rajoituksissa noudatetaan valtakunnallista ohjeistusta, ja suurimmat katsojamäärät kokoava pikaveistokilpailu on jätetty pois ohjelmasta. Tapahtuman tunnelmia välitetään YouTuben ja sosiaalisen median kanavilla, joten ainakin tällä tavoin yleisö varmasti pääsee seuraamaan kisan etenemistä, Timo Reko kertoo.

Ilomantsi – karhuveistosten kylä

Karhufestivaaleilla syntyvät veistokset jäävät Ilomantsiin, ja kesäkaudeksi niitä levitetään eri puolille kirkonkylää yritysten pihoille. Vuosittain muuntuva ja laajeneva veistospuisto kantaa nimeä Tuhannen karhun maa. - Eräänlainen matkailunähtävyys tämä alkaa olla, ja kävijöitä tulee kauempaakin veistoksia katsomaan, Timo Reko sanoo.

Kylämiljööstä paikkansa ottava veistospuisto kuuluu Euroopan kulttuuriympäristöpäivien kansainväliseen ohjelmistoon.

Tänä kesänä festivaalin organisaatio on myös palkannut kylätaiteilijan. Tehtävässä toimii heinä-elokuun ajan Vuoden ITE-taiteilijan titteliä kantava Paula Huhtanen. Hänen Ilo ylimmillään -näyttelynsä kuuluu niin ikään tapahtuman kokonaisuuteen.

Kuvassa vuoden 2019 Karhufestivaalin veistokilpailun osallistujia.
Kuvassa vuoden 2019 Karhufestivaalin veistokilpailun osallistujia. Kuva: Riitta Johanna Laitinen / MSL:n kuva-arkisto

Karhufestivaalista lisää: https://msl.fi/karhufestivaali/