Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.10.2023

Kansallisoopperan ja -baletin Messa da Requiem on orkesterin, laulajien ja tanssijoiden yhteinen, massiivinen kokonaistaideteos

Lokakuussa Kansallisoopperassa ja -baletissa ensi-iltansa saavassa Messa da Requiemissa Giuseppe Verdin musiikki sulautuu Christian Spuckin koreografiaan ja ohjaukseen.

Kuvassa on yksi balettitanssija lavan lattialla oikealla ja taustalla on kumarassa vasemmalle iso joukko tanssijoita.  Kuvan sävy on tumma.

Kuva: Kansallisooppera ja -baletti

 

Lokakuussa Kansallisoopperassa ja -baletissa ensi-iltansa saavassa Messa da Requiemissa Giuseppe Verdin musiikki sulautuu Christian Spuckin koreografiaan ja ohjaukseen.

Kansallisoopperan ja -baletin yhteinen Messa da Requiem ei ole ainoastaan baletti-ilta tai musiikki-ilta vaan massiivinen kokonaistaideteos, jossa nähdään ja kuullaan neljä laulusolistia, suurikokoinen kuoro ja kymmeniä tanssijoita sekä orkesteri. Kansallisoopperan oman kuoron lisäksi mukana on Helsingin filharmonisen kuoron laulajia.

Verdin Requiem on yksi kirkkomusiikin vaikuttavimpia teoksia, joka sai ensiesityksessään vuonna 1874 suuremman suosion kuin yksikään aiempi sielunmessu. Berliinin valtionbaletin johtajana toimiva Christian Spuck on luonut Requiemiin tanssiteoksen, joka ei pyri kuvittamaan tekstiä viimeisestä tuomiosta vaan visualisoimaan Verdin musiikkia abstraktisti tutkimalla ihmistä kuoleman edessä. Kansallisbaletin tanssijat näyttäytyvät niin soolo- ja duetto-numeroissa kuin suuremmissa ryhmissä, joiden mukana myös laulusolistit ja kuoro liikkuvat Spuckin ohjaamina.

”Lavalla on valtava joukko ihmisiä luomassa suuria kuvaelmia: noin sadan hengen kuoro ja noin 30 tanssijaa, jotka reagoivat toisiinsa ja inspiroivat toisiaan. Tanssijoille on valtava elämys tanssia laulajien luoman sointimassan keskellä. Esiintyjät ovat lavalla hyvin lähellä toisiaan, kuoro ei ole taustalla vaan kaikki luovat liikettä ja ilmaisevat tunteita yhdessä. He ovat yhteisö, mutta jokainen on myös yksilö yhteisössä”, Spuck kuvaa teosta.

Christian Spuck on luonut teoksen alun perin Zürichin oopperalle ja baletille, jotka kantaesittivät teoksen 2016. Viimeksi teos on nähty Berliinin valtionbaletin sekä Hollannin kansallisoopperan ja -baletin ohjelmistossa keväällä 2023.

Laulusolisteina Messa da Requiemissa vuorottelevat Marjukka Tepponen ja Silja Aalto, Tuija Knihtilä ja Maiju Vaahtoluoto, Matteo Lippi ja Luis Gomes sekä Timo Olavi Riihonen ja Matti Turunen. Tanssijoina solistirooleissa nähdään Eun-Ji Ha ja Linda Haakana, Yuka Masumoto ja Zhiyao Chen, Abigail Sheppard ja Iga Krata, Rebecca King ja Kailey Kaba, Michal Krčmář ja Florian Modan, Clark Eselgroth ja Johan Pakkanen sekä Tuukka Piitulainen ja Giuseppe Martino.

Suomen kansallisoopperan orkesteri ja kuoro sekä laulusolistit ja Helsingin filharmonisen kuoron laulajat esittivät Verdin Requiemin konserttitoteutuksena loppuunmyydyssä Hamina Bastionissa viime elokuussa ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla. Messa da Requiemin esityksiä Oopperatalossa johtaa Linnun ohella Dima Slobodeniouk.

Christian Spuck – Giuseppe Verdi: Messa da Requiem
Ensi-ilta 20.10.2023 klo 19
Muut esitykset 24.10.–18.11.2023

https://oopperabaletti.fi/stage24/video/messa-da-requiem/