Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.12.2019

Kansallisbaletin ihmismieleen porautuva Jekyll & Hyde nähdään ensi kertaa balettina syksyllä 2020

Suomen kansallisbaletin taiteellisen johtajan Madeleine Onnen kauden ensimmäisenä kantaesitysteoksena nähdään marraskuussa 2020 ensi-iltansa saava, klassiseen jännityskertomukseen pohjautuva Jekyll & Hyde.

Kuvassa on pimeä katukuva, jossa on talon seinää ja kaksi ikkunaa, josta tulee valoa sekä tunnelimainen käytävä.  Siitä tulee myös valoa.

Kuva: Kansallisooppera

 

Skotlantilainen romaanikirjailija Robert Louis Stevenson kirjoitti kauhukertomuksen Tohtori Jekyllistä ja Mr. Hydesta vuonna 1886. Teos järkytti ilmestymisensä aikaan lukijoita, sillä se tunkeutui poikkeuksellisen syvälle ihmissielun syövereihin. Tarinasta on tehty lukuisia näytelmä- ja elokuvasovituksia, ja se on tullut tutuksi myös musikaaliversiona.

Baletin kantaesitysteoksen luo yhdysvaltalainen koreografi Val Caniparoli, joka on työskennellyt San Franciscon baletissa jo 46 vuoden ajan ja jonka teoksia on esitetty yli 50 balettiryhmässä ympäri maailman. ”Baletti kuvittaa takaa-ajetun miehen mielenmaisemaa: synkkä salaisuus uhkaa tulla julki ja samalla hän yrittää selvittää, mikä hänen elämässään on totta”, Caniparoli kuvailee valmisteilla olevan teoksensa ydintä. Val Caniparolin teoksista Suomen kansallisbaletin ohjelmistossa on aiemmin nähty Kamelianainen vuonna 2017.

Viktoriaanisen ajan Lontooseen, hämyisille kaduille, mielisairaalan uhkaavaan tunnelmaan ja yläluokan eleganssiin sijoittuvan lavastuksen ja puvut on suunnitellut David Reynoso. Valaistus on Jim Frenchin käsialaa.

Jekyll & Hyden musiikki koostuu Krzysztof Pendereckin, Henryk Goreckin ja Wojciech Kilarin voimakkaista teoksista sekä otteista Frédéric Chopinin ja Henryk Wieniawskin musiikkia. Vahvat sointimassat sekä intiimit kamarimusiikkikappaleet kehystävät väkevää tarinaa tuoden esiin kontrastin hyvän ja pahan välillä. Suomen kansallisoopperan orkesteria esityksissä johtaa Garrett Keast.

 

Val Caniparoli: Jekyll & Hyde

Ensi-ilta 6.11.2020