Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 12.08.2026

Kansainvälisesti arvostetut nykytaiteilijat Ibrahim Mahama ja Sandra Mujinga nähdään Amos Rexin ryhmänäyttelyssä syksyllä

Amos Rexin syksyn päänäyttely Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista (The Other Side of the Mountain) esittelee 11 nykytaiteilijaa, jotka työskentelevät Afrikan mantereella ja afropohjoismaisessa diasporassa. Näyttelyn myötä museo jatkaa työtään kansainvälisen nykytaiteen esittelemiseksi ja edistää vuoropuhelua pohjoismaisten ja globaalien näkökulmien välillä.

 

Näyttelyssä on mukana muun muassa ghanalainen taiteilija Ibrahim Mahama, josta tuli vuonna 2023 ensimmäinen Afrikan mantereelta kotoisin oleva taiteilija, joka nousi kansainvälisen nykytaiteen vaikutusvaltaisimpia henkilöitä listaavan ArtReview Power 100 -vuosilistan kärkeen. 

 

Kuvassa on kirkkaan vihreässä huoneessa tummin tolppien päällä olevia roikkuvia kankaita, jotka näyttävät ihmishahmoilta.

Sandra Mujingan installaatio Skin to Skin (2025), Stedelijk Museum Amsterdam. Kuva: Peter Tijhuis

 

Mukana ovat myös norjalais-kongolainen taiteilija Sandra Mujinga, jonka yksityisnäyttely Skin to Skin nähtiin vuonna 2025 Stedelijk Museumissa Amsterdamissa, sekä eteläafrikkalainen taiteilija Igshaan Adams, jonka teoksia on esitetty kansainvälisesti useissa merkittävissä museoissa ja biennaaleissa. 

Näyttelyssä on mukana viisi Pohjoismaissa toimivaa taiteilijaa, joista kaksi asuu ja työskentelee Suomessa. Useimmille näyttelyyn osallistuville taiteilijoille tämä on ensimmäinen kerta, kun heidän teoksiaan esitellään Suomessa.

Näyttelyn taiteilijat tutkivat, miten kaupunkien ja maisemien rakenteet vaikuttavat ihmisten välisiin yhteyksiin joko erottamalla ne toisistaan tai tuomalla ne lähemmäs. Afrikan ja afropohjoismaisen diasporan taiteellisten näkökulmien kautta tuodaan esiin kysymyksiä muistista, muuttoliikkeestä, identiteetistä ja liikkeestä. Urbaani maisema toistuu keskeisenä lähtökohtana ja paikkana, jossa henkilökohtaiset kokemukset ja laajemmat yhteiskunnalliset muutokset kohtaavat. 

Näyttelyn taiteilijat ovat: 

Igshaan Adams, Akinbode Akinbiyi, Loulou Cherinet,  Adji Dieye, Jeannette Ehlers,  Lungiswa Gqunta, Liisa-Irmelen Liwata, Ibrahim Mahama, Sandra Mujinga, Karl Ohiri ja Emeka Ogboh. 

Amos Rexin tavoitteena on nostaa Pohjoismaat esiin dynaamisen ajattelun keskuksena, joka käsittelee taidetta, instituutioita ja yleisöä. Näyttelyllä Vuoren toisella puolen museo jatkaa tätä työtä esittelemällä taiteilijoita, jotka muovaavat kansainvälistä nykytaidetta, sekä luomalla kohtaamisia pohjoismaisten ja globaalien näkökulmien välillä.   

Amos Rex toteuttaa näyttelyn yhteistyössä Southnordin kanssa, joka on afropohjoismaiseen nykytaiteeseen keskittyvä taiteilijavetoinen alusta. Afrikkalaisten ja afropohjoismaisten kokemusten kautta näyttely tarjoaa uusia tapoja ymmärtää aikamme globaaleja kysymyksiä ja  yhteistä todellisuutta. Näyttely on osa Southnord Artfest 2026 -tapahtumaa, jonka kunnianhimoinen ohjelma levittäytyy useisiin muihin taideinstituutioihin Helsingissä. 

“Itsenäisenä museona Amos Rexin erityisenä tavoitteena on avata näkökulmia Pohjoismaiden ja muun maailman väliseen suhteeseen. Näyttely ja yhteistyö Southnordin kanssa tarjoavat tilaisuuden tarkastella Afrikan mantereen taidetta suhteessa Pohjoismaissa toimivien taiteilijoiden teoksiin, jotka pohtivat afrikkalaista identiteettiä pohjoismaisessa kontekstissa”, sanoo museonjohtaja Kieran Long. 

Vuoren toisella puolella -näyttely ja yhteistyömme Southnordin kanssa tarjoavat mahdollisuuden tarkastella Afrikan mantereelta tulevaa taidetta suhteessa Pohjoismaissa toimivien taiteilijoiden teoksiin, jotka tutkivat afrikkalaista identiteettiä pohjoismaisessa kontekstissa

Näyttelyn ovat kuratoineet Katariina Timonen (Amos Rex) ja Marcia Harvey Isaksson (Southnord). 

Vuoren toisella puolen – Merkintöjä afrikkalaisista ja afropohjoismaisista näkökulmista Amos Rexissä 14.10.2026–21.3.2027. 

https://amosrex.fi/