Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 06.02.2020

Kansainvälinen pelastustehtävä elokuvaksi

Tositapahtumiin pohjautuva elokuva kertoo nykyaikamme suurimman kansainvälisen pelastustehtävän tarinan. Yksi tarinan sankareista oli suomalainen tekniikkasukeltaja Mikko Paasi. Paasi sai suorituksestaan kiitokseksi kutsun Linnan juhliin ja Thaimaan kuninkaan myöntämän korkea-arvoisen ritarikunniamerkin. Paasi esiintyy myös tässä elokuvassa.

Kuvassa on kaksi pelastajaa luolassa keltaisissa kypärissä.  Vesi on lähes vyötäröä myöten ja luola on matala.  Miehet eivät voi seisoa suorassa.

 

Elokuvan on ohjannut Tom Waller ja rooleissa nähdään mm. Jim Warny, Eoin O'Brien, Ekawat Niratvorapanya, Ross Cain, Mikko Paasi, Lawrence de Stefano, Tan Xiaolong, Noppadon Niyomka. Elokuva kertoo ainutlaatuisesta näkökulmasta elintärkeiden päätösten äärellä olevien miesten ja naisten epäitsekkäästä määrätietoisuudesta ja uhrauksista huipentuen onnelliseen lopputulokseen.

 

 

 

Elokuvasta

Kahdentoista 11-16-vuotiaan pojan jalkapallojoukkue jää ansaan syvälle luolaan Pohjois-Thaimaassa yhdessä valmentajansa kanssa. Tuhannet vapaaehtoiset ja sotilaat ympäri maailmaa yhdistävät voimansa taistelussa aikaa vastaan löytääkseen kadonneet.

Kun pojat löydetään elossa 10 päivää myöhemmin, ainoa tie ulos on mahdoton viiden tunnin sukellusuinti, josta vain ammattilaiset voivat selviytyä. Irlannissa lentokonetehtaan sähköteknikko ja vapaa-ajan luolasukeltaja Jim Warny saa puhelun: ”Kuinka pian voit olla paikalla?”. Saapuessaan Thaimaahan Jim astuu ulos lentokoneesta ja sisään luolaan - kolmen päivän tehtävä veitsenterällä alkaa.

Uskomaton luolapelastus saa ensi-iltansa elokuvateatterissa 28.2.2019.