Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.12.2025

Käärijä uransa suurimmalle Euroopan kiertueelle syksyllä 2026

Ensi keväälle uransa suurimman show’n Helsingin Veikkaus Arenalle lanseerannut Käärijä jatkaa suurta keikkavuottaan ja lähtee ensi syksynä tähänastisen uransa laajimmalle Euroopan kiertueelle. EURODISKO TOUR 2026 -kiertue sisältää huikeat 24 keikkaa yhteensä 16 eri maassa ympäri Eurooppaa. Kiertue toteutetaan yhteistyössä CONTRAn kanssa, joka tunnetaan yhtenä Keski-Euroopan isoimmista agentuureista. 

 

Kuvassa on Käärijä puolivartalokuvassa. Hänellä on hihaton vaalean vihreä t-paita ja musta nahkatakki olkapäillään kevyesti. Taustalla on tummahkoa ja alempana näkyy yleisön kasvoja.

Kuva: kaverikarim

 

Käärijä on keikkailut kuluneena vuonna räätälöidysti Euroopassa ja Aasiassa, ja fanit ovatkin odottaneet innokkaasti uutta kiertuetta Suomen rajojen ulkopuolelle. Artisti on tehnyt urallaan jo kaksi aiempaa Euroopan kiertuetta vuosina 2023 ja 2024. Suurin osa kiertueiden keikoista myytiin loppuun vain minuuteissa ja keikkapaikkoja jouduttiin päivittämään suurempiin.

Ennennäkemättömäksi kansainväliseksi ilmiöksi noussut Käärijä on palkittu muun muassa viidellä Emma-patsaalla sekä parhaan pohjoismaisen artistin palkinnolla MTV EMA -gaalassa. Käärijä teki suomalaisen musiikin historiaa voitettuaan Euroviisujen yleisöäänet ja noustuaan globaalin Spotify-listan seitsemännelle sijalle kappaleellaan Cha Cha Cha. Biisistä tuli pian striimatuin suomenkielinen kappale koskaan. 

Sen lisäksi artisti tunnetaan muun muassa hiteistään Ruoska, TRAFIK! ja #eurodab, joista viimeisin nousi keväällä viraaliksi ympäri Euroopan. Maailmanvalloitusta on tehty myös muun muassa bbno$-featin muodossa, nimittäin Käärijä vierailee kanadalaisen rap-tähden uunituoreella albumilla. Käärijä esiintyy toukokuussa 2026 Helsingin Veikkaus Arenalla tähänastisen uransa suurimmalla konsertillaan, jonka lipuista on myyty jo yli 90%.

KÄÄRIJÄ - EURODISKO TOUR 2026

08.10. Prague, SaSaZu (CZ)
09.10. Berlin, Columbia Theater (DE)
10.10. Hamburg, Uebel & Gefährlich (DE)
11.10. Cologne, Die Kantine Kulturbetrieb GmbH (DE)
14.10. TBA
15.10. Antwerp, Trix (BE)
16.10. Paris, L'ALHAMBRA (FR)
18.10. Zurich, Dynamo Jugendkulturhaus (CH)
19.10. Milan, Legend Club (IT)
20.10. Munich, Technikum (DE)
21.10. Vienna, Szene Wien (AT)
23.10. Budapest, Analog Music Hall (HU)
24.10. Warsaw, Progresja (PL)
25.10. Krakow, Hype Park (PL)
27.10. Vilnius, Club Loftas (LT)
28.10. Riga, Palladium Riga (LV)
29.10. Tallinn, Helitehas (EE)
31.10. Oslo, Vulkan Arena (NO)
01.11. Stockholm, Berns (SE)
03.11. Copenhagen, Pumpehuset (DK)
04.11. Hanover, MusikZentrum (DE)
06.11. Manchester, O2 Ritz (UK)
07.11. London, Electric Brixton (UK)
08.11. Glasgow, SWG3 (UK)

https://warnermusic.fi/artistit/kaarija