Neljännen Kaakon Kamarimusiikin avajaispäivä 4.7.2017 jää aikakirjoihin. Teeman ”Musiikki ei tunne rajoja” ja Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi festivaali aloitetaan Viipurissa.
Aallon kirjasto ja Pietarin-Paavalin kirkko ovat kahden kamarikonsertin estradeina. Viipurissa soivat suomalaiset, venäläiset ja eurooppalaiset sävelet tuttujen taiteilijoiden esittäminä. Suomalaisen konserttiyleisön pääsyn paikalle takaa yhteistyössä JaPi –matkojen kanssa järjestetty koko päivän konserttimatka.
Kaakon Kamarimusiikki teki retken Viipuriin RSO:n konsertteihin 14.2.2017. Aallon kirjastossa pidetyssä kamarikonsertissa esiintyivät viulisti Jari Valo ja pianisti Jouko Laivuori. Aallon kirjaston kamarikonsertti oli Suomen juhlavuoden lahja viipurilaisille. Samassa tilassa konsertoivat heinäkuussa Kaakon Kamarimusiikin taiteilijat. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Festivaali jatkuu Virolahdella keskiviikosta 5.7. lauantaihin 8.7. Edellisvuosilta tuttujen taiteilijoiden joukko on laajentunut taas uusilla jäsenillä. Vakiintuneiden konserttipaikkojen lisäksi valloitetaan myös uusia kyliä ja jännittäviä paikkoja: Soikonvuoren kallioon louhitussa luolassa Säkäjärvellä soivat Bachin yksinlaulut, Klamilan Fish&Soul –satamafestivaalin lasten ohjelmaa maustaa myös klassinen musiikki, Virolahden historiaa huokuvan kotiseutumuseon sali täyttyy musiikista.
Toiminnanjohtaja Siru Ahopelto tuo kaksi konserttia Viipuriin. Suomi 100 vuotta on esillä kesän konserteissa niinkuin helmikuun RSO-vierailullakin. Kuva: sa-by-sa Amusa.fi
Myös kuntaraja ylitetään, kun Miehikkälän kirkossa konsertoidaan ensimmäistä kertaa. Uutta ovat myös taiteilijatapaamiset ja konserttiesittelyt, joita järjestetään usean konsertin edellä. Neljäntenä kesänä nähdään, miten Kaakon Kamarimusiikki edelleen uudistuu, taipuu moneksi ja valloittaa kokonaan uusia yleisöjä.
Monipuolisen ja runsaan ohjelman kruunaa tähtikonsertti Virolahden kirkossa, jossa esiintyy jo toistamiseen Virolahdelle saapuvan mezzosopraano Lilli Paasikiven johdolla upea joukko laulajia: sopraano Mari Palo, tenori Markus Nykänen, baritoni Aarne Pelkonen ja huippupianistit Johannes Piirto ja Ilmo Ranta.
Lilli Paasikivi esiintyi Virolahden kirkossa 17.7.2015. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Illan aikana kuullaan kesäisiä romanttisia lauluja, mm. Brahmsin klassikko Liebeslieder Walzer. Festivaalin päättää jo perinteinen musiikin ja hyvä ruuan sekä viinin liitto. Harjun Hovissa, Kiessin Vintillä vietetään Yllätysten iltamat ja vuoden 2017 festivaali päätetään runsaan ja makoisan buffet-pöydän äärellä hyvässä seurassa.
Yleisö saa virittäytyä kesän tunnelmiin jo toukokuussa, kun Virolahdella koetaan seudulle harvinainen orkesterivierailu. Ylioppilaskunnan Soittajat saapuvat esittämään kevätkonserttinsa Virojoen koulun saliin. Ohjelmassa kuullaan mm. tuttu Sibeliuksen viulukonsertto, jonka solistina soittaa Jukka Merjanen.
Taiteellinen johtaja Jukka Merjanen ja fagotisti Bence Bogányi soittivat Kaakon Kamarimusiikin avauksessa Virojoella 12.7.2016. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi
Mestarikurssitoiminta alkoi Kaakon Kamarimusiikin yhteydessä kesällä 2015. Kurssilaisilta saadun hyvän palautteen johdosta toimintaa jatketaan tänäkin vuonna kolmen kurssin voimin. Viulistit saavat oppia Janne Malmivaaralta, Samuli Peltonen opettaa sellistejä ja Bence Bogányi fagotisteja. Ilmoittautuminen kurssille on parhaillaan käynnissä ja se jatkuu toukokuun loppuun saakka.
Lauantai 20.5.
Ylioppilaskunnan Soittajat, Jukka Merjanen, viulu, Mikk Murdvee, kapellimestari Virojoen koulu, Rantatie 9
Debussy: Faunin iltapäivä
Sibelius: Viulukonsertto, op. 47 d-molli
Prokofjev: Osia baletista Romeo ja Julia, op. 64
Tiistai 4.7.
Musiikki yhdistää, Aallon kirjasto, Viipuri
Sergei Rahmaninov: Neljä preludia pianolle
Jean Sibelius: Kuusi humoreskia viululle ja pianolle
Franz Schubert: Jousitrio B-duuri
Dimitri Šostakovitš: Pianotrio nr 1
Musiikki ei tunne rajoja, Pietarin-Paavalin kirkko, Viipuri
Toivo Kuula: Laulu & Aamulaulu alttoviululle ja pianolle
Toivo Kuula: Suru & Eteläpohjalainen kansanlaulu sellolle ja pianolle
Pjotr Tšaikovski: Melodia & Valse-Scherzo viululle ja pianolle
Jean Sibelius: Jousitrio c-molli
Dimitri Šostakovitš: Jousikvartetto nr 8
Keskiviikko 5.7.
Kaakon Kamarimusiikin Alkusoitto, Takasen puisto, Virojoki, vapaa pääsy
Viihtyisä avajaistapahtuma Johannes Takasen puistossa Virojoen keskustassa. Festivaalin konserttien esittelyä, terveiset Viipurista, taiteilijatapaamisia, musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa ”Suomen avajaiskonserttia” odotellessa.
Sävelten Sampo, Sammontalo, Rantatie 2, Virojoki
Mihail Glinka: Trio d-molli viululle, fagotille ja pianolle
Dimitri Šostakovitš: Sonaatti sellolle ja pianolle
Ludwig van Beethoven: Sonaatti viululle ja pianolle nr 9 op 47, "Kreutzer"
Lempeän kesäillan säveliä, Museotie 1903, Klamila
*ennen konserttia taiteilijatapaaminen ja illan konsertin esittely klo 18.15
Franz Krommer: Fagottikvartetto op 46 nr 1
Edward Grieg: Sonaatti sellolle ja pianolle a-molli
Antonín Dvorak: Serenadi jousille D-duuri op 22
Torstai 6.7.
Nuoret solistit I, Sammontalo, Rantatie 2, Virojoki, vapaa pääsy
Kaakon Kamarimusiikin mestarikurssien 1. loppukonsertti, Janne Malmivaaran viulistit ja Bence Bogányin fagotistit estradilla.
Rakkauslauluja kesäillassa, Virolahden kirkko, Kirkontie 500, Virolahti kk
Mari Palo, Lilli Paasikivi, Markus Nykänen, Aarne Pelkonen, Johannes Piirto ja Ilmo Ranta
Johannes Brahms: Liebeslieder Walzer op.52 ja muuta kesäisen romanttista musiikkia upean laulajakaartin ja huippupianistien esittämänä.
Perjantai 7.7.
Nuoret solistit II, Harjun Hovi, päärakennuksen pianosali, Katariinankuja 19, Ravijoki, vapaa pääsy
Kaakon Kamarimusiikin mestarikurssien 2. loppukonsertti, Samuli Peltosen sellistit estradilla.
Virtuoosit vauhdissa, Virolahden Kotiseutumuseo, Museotie 133, Pyterlahti
Rodion Schedrin: In the style of Albéniz, sellolle ja pianolle
Sergei Rahmaninov: 2 pianopreludia
Mihail Glinka: Sonatensatz fagotille ja pianolle
Antonín Dvorak: Terzetto kahdelle viululle ja alttoviululle
Luigi Bottesini: Capriccio di Bravura kontrabassolle ja pianolle
Ferenc Farkas: Sonaatti fagotille ja pianolle
Henryk Wieniawski: Poloneesi A-duuri viululle ja pianolle
Soikonvuoren Vesper, Säkäjärvi, vapaa pääsy
Kaakon Kamarimusiikki on mukana Virolahden kappeliseurakunnan järjestämässä perinteisessä iltahartaudessa tunnelmallisessa kynttilöin valaistussa kallioluolassa. Vesperin musiikkina baritoni Erik Rousi laulaa Bachin yksinlauluja.
Suurten säveltäjien muistolle, Miehikkälän kirkko, Muurikkalantie 6, Miehikkälä
*ennen konserttia taiteilijatapaaminen ja illan konsertin esittely klo 18.45
W.A. Mozart: Kvartetto fagotille ja jousille (alkuper.huilu) D-duuri, KV 285
Leos Janacek: Sonaatti viululle ja pianolle
Pjotr Tšaikovski: Pianotrio a-molli op 50
Lauantai 8.7.
Kolme Ässää: Schumann, Šostakovitš & Schubert, Klamilan kirkko, Museotie 1903
Robert Schumann: Adagio & Allegro fagotille ja pianolle
Dimitri Šostakovitš: Sonaatti alttoviululle ja pianolle
Franz Schubert: Kvintetti pianolle ja jousille D-duuri, "Forelli"
Klassista lapsille, Fish&Soul -satamafestivaali, Kalasatamantie 153, Klamila, vapaa pääsy
Kaakon Kamarimusiikki meets Fish&Soul! Suositun satamafestivaalin päiväohjelmassa ensimmäistä kertaa mukana klassisen musiikin tuokio lapsille.
Yllätysten iltamat Kiessin Vintillä
Kiessin Kalaasit, buffet-illallinen Kahvila Kiessissä, Harjun Hovi, Tallitie 18, Ravijoki.
Festivaalin perinteinen loppuhuipennus huikeiden musiikkielämysten ja makunautintojen äärellä. Musiikki ei tunne rajoja – teeman hengessä Kaakon Kamarimusiikin virtuoosit loihtivat yleisölle yllätyksellisten sävelkulkujen ja vaihtelevien tunnelmien myötä unohtumattoman illan. Parhaat muistelot ja elämykset koetaan täällä, komea päätös vuoden 2017 festivaalille.
Viipuri 4.7.2017:
Jukka Merjanen, viulu, taiteellinen johtaja
Petteri Iivonen, viulu
Ilari Angervo, alttoviulu
Tuomas Ylinen, sello
Tuomas Turriago, piano
Virolahti 5.-8.7.2017:
Jukka Merjanen, viulu, taiteellinen johtaja
Petteri Iivonen, viulu
Janne Malmivaara, viulu
Ilari Angervo, alttoviulu
Mari Viluksela, alttoviulu
Tomas Nuñes-Garcés, sello
Tuomas Ylinen, sello
Maria Krykov, kontrabasso
Tuomas Turriago, piano
Liisa Malmivaara, piano
Bence Bogányi, fagotti
Erik Rousi, baritoni
Torstai 6.7., Rakkauslauluja kesäillassa –konsertti:
Mari Palo, sopraano
Lilli Paasikivi, mezzosopraano
Markus Nykänen, tenori
Aarne Pelkonen, baritoni
Johannes Piirto, piano
Ilmo Ranta, piano