Jyväskylän yliopiston Näyttelykeskus Soihdussa juhlitaan 125-vuotiasta Tiedemuseota. ”Opiskelijoiden kotiseutuesineet ennen ja nyt” -juhlanäyttelyssä on esillä Jyväskylän seminaarin opiskelijoiden 1900-luvun alussa keräämiä kansatieteellisiä esineitä. Vanhat esineet rinnastetaan yliopiston nykyisten opiskelijoiden kotiseutuesineisiin. Ryijy, Aku Ankka -lehti, käärmeenkäräjäkivi ja graffitikorut asettuvat samaan jatkumoon.
Pälkäneeltä kerätty kansanomainen ryijy kuuluu Keski-Suomen museon kansatieteelliseen kokoelmaan, jonka Jyväskylän seminaarin opiskelijat keräsivät 1900-luvun alussa. Kuva: Keski-Suomen museo
Kansallisromanttisten aatteiden pohjalta koostettu vanha kokoelma kohtaa näyttelyssä kotiseutuun nykypäivänä liitetyt merkitykset. Samalla tarinat esineiden ja vuosien takaa houkuttelevat miettimään, miten käsityksemme kotiseudusta ovat ajan saatossa muuttuneet. Myös museovieraat on kutsuttu kertomaan kotiseudusta ja siihen liittyvistä ajatuksista kirjoittaen tai piirtäen.
Näyttelyssä voi tutustua myös seminaarin aikaisten opiskelijoiden kirjoittamiin matkakertomuksiin. Ne kertovat kahden tärkeän kansankulttuurin tallettajan, Samuli Paulaharjun ja Pedar Jalvin, ensimmäisistä kansanperinteen keruumatkoista.
Tervetuloa syventymään Jyväskylän vanhimman museon syntyyn, 1900-luvun alun kansatieteeseen ja tämän päivän kotiseutuesineisiin!
Näyttelyn on kuratoinut Tiedemuseon harjoittelija Sanna Rouhiainen.
Opiskelijoiden kotiseutuesineitä ennen ja nyt -näyttely on esillä Jyväskylän yliopiston Näyttelykeskus Soihdussa (Seminaarinkatu 15, S-rakennus) 10.9.2025–31.1.2026. Näyttely on maksuton.