Säveltäjä Aulis Sallinen täyttää huhtikuussa 80 vuotta, ja Jyväskylä Sinfonia juhlistaa syntymäpäivää Sallinen 80 vuotta -konsertillaan keskiviikkona 21.1. Ohjelmassa on Sallisen Kamarimusiikki VII, lisänimeltään Cruselliana.
Solistina teoksessa nähdään orkesterin soittajistosta koottu puhallinkvintetti: Alexis Roman, huilu, Nahoko Kinoshita, oboe, Gocho Prakov, klarinetti, Sanna Wihinen, fagotti ja Marielle Harri, käyrätorvi.
Jyväskylä Sinfonia. Kuva: Tuukka Järventausta
Sallisen koko Kamarimusiikki-sarjan levytystyö päättyy tammikuun lopussa äänittämällä osat II, IV ja VII. Solisteina näissä osissa on puhallinkvintetin lisäksi Alexis Roman alttohuilussa sekä Ville Matvejeff pianossa.
Konsertin aloittaa Franz Schubertin 16-vuotiaana kirjoittama ensimmäinen sinfonia. Toisella puoliajalla herkutellaan ranskalaisella musiikilla Pierre Boulezin Mémorialen ja Francis Poulencin Sinfoniettan parissa. Konsertin johtaa Ville Matvejeff ja se alkaa Jyväskylän teatteritalossa klo 19.
Kevään aikana Jyväskylä Sinfonia järjestää kaksi kamarimusiikkikonserttia Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hannikaissalissa. Kamarimusiikkisarjan ensimmäinen konsertti, Sunnuntain Sallinen, kuullaan sunnuntaina 18.1. klo 15 alkaen. Ohjelmassa on Aulis Sallisen Kamarimusiikit II, IV ja VII, joka kantaesitettiin vuonna 2009 Sallisen koulukaupungissa, Uudenkaupungin Crusell-viikoilla antaen teokselle sen lisänimen. Makupalana Sallisen teosten välissä on Felix Mendelssohnin 14-vuotiaana säveltämä jousisinfonia.
Kamarimusiikki-teokset ovat syntyneet vuosien 1975–2009 aikana ja esittelevät solisteina pianon, alttohuilun ja puhallinkvintetin. Kamarimusiikki II:ssa solistina on pianisti Ville Matvejeff, nro IV:ssa alttohuilisti Alexis Roman ja nro VII:ssa puhallinkvintetti.
Lue lisää 21.1. konsertista http://www.jyvaskylasinfonia.fi/konsertit/sallinen80vuotta
Lue lisää 18.1. konsertista http://www.jyvaskylasinfonia.fi/konsertit/sunnuntainsallinen