Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.03.2024

Jussi-palkinnot 80 vuotta – Kirja kokoaa monipuolisen historian

Sitkeä Jussi – 80 vuotta elokuvaa, kriisejä ja tähtiloistoa tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan uutta kultakauttaan elävän kotimaisen elokuvan historiaan. Ensimmäinen Jusseista koskaan tehty historiikki kokoaa yhteen koko suomalaisen elokuvahistorian Jussi-palkintojen ympärillä. Kirja julkaistaan 20.3.

Kuvassa ovat Matti Rämö ja Anton Vanha-Majamaa seisomassa kirjahyllyjen edessä. Vasemmalla on kirjan kansi ja siinä on mustalla pohjalla on Jussi-patsas isoin kirjaimin Sitkeä Jussi.

 Kuva: Petri Mast

 

Teokseen on kerätty haastatteluja noin 50:ltä näyttelijältä, elokuvantekijältä kuin alan vaikuttajilta niin onnistumisista kuin kriiseistäkin, jotta myös elokuvan tekijöiden ääni kuuluisi. Teoksessa paljastetaan uusia tapahtumaketjuja menneistä uutisotsikoihinkin päätyneistä tapauksista.

Jussi-palkinto syntyi halusta juhlia, kun maailma ympärillä paloi. Vuoden 1944 prameiden juhlallisuuksien jälkeen Jussi-gaala on peilannut suomalaista elokuvaa. Palkintoja on jaettu juhlasaleissa ja teattereissa mutta myös työväenopistossa ja auditoriossa.

Suomalaisen elokuvan historiaan mahtuu huippuvuosia ja totaalista alakuloa, pidäkkeetöntä iloa ja repiviä riitoja. Jusseja on pokattu smokeissa ja farkuissa. Gaalassa on laulettu ja ryypätty, käsitelty metoo-ilmiötä ja juhlittu tyttöenergiaa. Surkeimmillaan palkintoja on jätetty jakamatta, koska tarjonta on ollut niin heikkoa.

Anton Vanha-Majamaa (s. 1988) on Ylen toimittaja, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa ja istuu Filmiaura ry:n hallituksessa.

Matti Rämö (s. 1979) on Suomen Kuvalehden toimittaja, tietokirjailija ja kriitikko. Hän on erikoistunut tutkivaan journalismiin ja elokuvaan.

Matti Rämö & Anton Vanha-Majamaa: Sitkeä Jussi — 80 vuotta elokuvaa, kriisejä ja tähtiloistoa (Docendo 2024)