Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.09.2022

Jussi Makkosen ja Nazig Azezianin Soiva metsä Lahden Sibelius-festivaalilla - Makkoselle Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tunnustuspalkinto

Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian esiintyvät ensimmäistä kertaa Lahden Sibelius-festivaalilla tulevana lauantaina Sinfonia Lahden ylikapellimestarin ja taiteellisen johtajan Dalia Stasevskan kutsumina. Konsertti esitetään Lahden Pikkuteatterissa lauantaina 3.9. 2022

 

Koko perheelle suunnattu Soiva metsä -konsertti muokkautuu näyttämölliseksi kokonaisuudeksi, jonka kertojana toimii Lahden Kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki, joka on muun muassa näytellyt Sibelius-elokuvassa Armas Järnefeltiä. Konsertin visuaalisena suunnittelijana toimii Tiina Hauta-aho ja äänisuunnittelijana Joni Kallio.

 

Kuvassa ovat Jussi Makkonen ja Nazig Azezian Kolin huipulla edessään kanneton flyygeli ja Makkosen vieressä sello ja taustalla on Pielisjärvi.

Nazig Azezian ja Jussi Makkonen Kolilla kesäkuussa 2022. Kuva: Pekka Ovaskainen

 

Konsertti pohjautuu Katri Kirkkopellon kirjoittamaan ja kuvittamaan Soiva metsä -kirjaan, jonka mukana oleva Sibelius-levy toi Jussi Makkoselle ja Nazig Azezianille platinalevyn vuonna 2017. Kyseessä oli ensimmäinen platinalevyrajan ylittänyt suomalainen kamarimusiikkilevy. Jussi Makkosen ja Nazig Azezianin tarinalliset Sibelius-konsertit ovat tavoittaneet jo yli puoli miljoonaa koululaista.

Tunnustuspalkinto maakunnan eteen tehdystä työstä

Jussi Makkoselle myönnettiin juuri Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tunnustuspalkinto maakunnan eteen tehdystä työstä. Jussi palkittiin maakuntapäivän avauksessa Joensuussa 27.8.2022. Maakuntapäivän tämän vuoden teemana on kulttuuri, joka ohjasi myös tunnustuspalkinnon saajan valintaa. Valinnan teki Pohjois-Karjalan maakuntahallitus.  Palkinnon perusteluissa sanotaan:

Nykykarjalaisuuden ilmentymäksi kuvailtu Jussi Makkonen, 43, on nostanut urallaan Pohjois-Karjalaa esille kauniisti ja kekseliäästi, viimeisimpänä tempauksena Sibelius-konsertti Hotelli Kolin katolla yhdessä pianisti Nazig Azezianin kanssa. Sibelius-asiantuntijana Makkonen on kertonut sekä kotimaiselle että kansainväliselle yleisölle, millainen rooli Pohjois-Karjalalla oli kansallissäveltäjämme elämässä ja tuotannossa. Tämä on tuonut uusia kävijöitä nauttimaan Kolin maisemista ja maakunnan kulttuurikohteista. Myös Makkosen kulttuurikodissa Nurmeksessa käy taajaan ryhmämatkailijoita eri puolilta maata.

Jussi kokee velvollisuudekseen tuoda esille maakunnan kulttuuriperintöä. “Kyse ei ole pelkästään historiasta, vaan identiteetistämme ja sitä kautta tulevaisuudestamme. Täällä on vahva tunnelataus, joka kumpuaa myös luonnosta. “

Jussi ja Nazig konsertoivat Espanjassa Almuñecarissa Casa de la Cultura -kulttuurikeskuksessa 21.10.2022, jolloin he luovat läpileikkauksen suomalaiseen klassiseen musiikkiin. Jussi ja Nazig konsertoivat myös pohjoiskarjalalaisille taidetestaajille ja esittivät 19.8.2022 Luontokeskus Ukossa ja sitä ympäröivissä Kolin kansallismaisemissa kahdeksasluokkalaisulle joensuulaisille kulttuurikokonaisuuden Inspiraation lähteillä: Koli & Jean Sibelius.

Skogens melodi -konsertteja ruotsinkielisille koululaisille

Jussi ja Nazig jatkavat menestyksekkäitä ruotsinkielisiä Skogens melodi -konsertteja, joissa kertojana toimii Kaj Kunnas. Katri Kirkkopellon kuvittaman Soiva metsä -kirjan ruotsinnos Skogens melodi julkaistiin vuonna 2015, mutta konserteissa on nyt ensimmäistä kertaa ruotsinkielinen kertoja. Jean Sibeliuksen äidinkieli oli ruotsi, joten Makkonen ja Azezian pitävät tärkeänä sitä, että ruotsinkieliset koululaiset tutustuvat tämän ohjelman kautta Sibeliuksen musiikkiin ja elämään.

Juthbacka Kulturcentrumin ja Konserttikeskuksen kanssa konsertteja on toteutettu yhteistyössä jo seuraavilla paikkakunnilla:  Vorås, Närpes, Nykarleby ja Pedersöre. Seuraavaksi konsertit esitetään seuraavilla paikkakunnilla: Larsmo, Vaasa, Mustasaari, Korsnäs, Kruunupyy, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Pietarsaari ja Maalahti. Ilmaisia konsertteja ovat tukeneet Svenska Kulturfonden, Svenska folkskolans vänner (SFV), DUNK, William Thruings Stiftelse, Gesellius Fond ja Eugène, Elisabeth och Berit Nygréns Stiftelse.

Jussi ja Nazig kantaesittivät Kalevi Ahon ja Tuomas Kantelisen uudet teokset Monola-juhlaviikolla Lieksassa heinäkuussa. Häämatkalla Pielisen Karjalassa Sibelus sävelsi Monolan aitassa muun muassa kolme laulua J. L. Runebergin runoihin. He kuvasivat aitassa musiikkivideon lauluun Kyssens hopp -  Suudelman toive kesällä 2021.