Hyppää pääsisältöön
Marja Jähi-Salo / 26.02.2026

Jussi-ehdokkaan uuden elokuvan päähenkilönä on palkittu sarjakuvataiteilija Ville Ranta

Ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen ja tuotantoyhtiö Danish Bear Productions valmistelevat uutta elokuvaa Suomen ykköspiirtäjiin kuuluvan sarjakuvataiteilijan ja pilapiirtäjän Ville Rannan maailmasta. Ranta on palkittu vuoden journalistina, Suomi-palkinnolla, sarjakuva-Finlandialla, Puupää hatulla ja Ranskan kunnialegioonan ritariarvolla. Danish Bear Productionsin elokuva, Aurinko laskee Lemmenjoella, on vuoden dokumenttielokuvan Jussi-ehdokas 2026.

 

Kuvassa on pilapiirroskuvia pöydällä valkoisella paperilla ja niiden päällä silmälasit. Oikeassa reunassa on värejä.

Kuva: Juha-Pekka Tanskanen

 

Ville ja vapauden aave on elokuva sananvapaudesta, demokratian tilasta ja sarjakuvataitelijasta myllerryksessä olevan maailman keskellä. Elokuva kuvataan Suomessa, Ranskassa ja Saksassa. Ville ja vapauden aave yhdistää dokumentaarista seurantakuvaa saumattomasti Rannan toteuttamiin piirroksiin.

“Elämme aikaa, jolloin sananvapauden ja demokratian rapautuminen on yksi akuuteimmista vaaroista. Trumpin kaudella ollaan entisessä sananvapauden mallimaassa laittamassa kaikki uusiksi. Myös Euroopassa haastetaan demokratian peruspilareita. Tämä on tilanne, jossa Ville Rannan kaltainen pilapiirtäjä elää ja jota hän pyrkii ravistelemaan,” kertoo elokuvan ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen. 

“Kiinnostuin Rannan työstä syvemmin Suomen Nato-prosessin aikana. Hän tuntui olevan ainoa - niin Suomessa kuin Ruotsissa - joka uskalsi pilkata Erdoganin vaatimuksia. Rannan piirroksista ja toiminnasta uutisoitiin ulkomailla laajasti ja uhkauksia sateli. Luin paljon myös Rannan sarjakuvakirjoja ja niiden myötä sytyke elokuvaan alkoi,” jatkaa Tanskanen.

 

Kuvassa on sivuttain Ville Ranta piirtämässä pöydän ääressä puolivartalokuvassa.  Edessä on ruskea taulu.

Kuva: Antti Savolainen

 

Ville Ranta
Ranta aloitti pilapiirtäjän Iltalehdessä hän siirtyi Helsingin Sanomiin vuonna 2024. Ranta on toiminut myös Ajankohtaisen kakkosen pilakuvapiirtäjänä, ja hän on julkaissut toistakymmentä sarjakuvakirjaa. Hän on Sarjakuvayhdistys Aseman perustajajäsen. https://villeranta.com/

Danish Bear Productions

Yhtiön kansainvälisiä dokumenttielokuva on nähty Sundancessa, Netflixin Euroopan laajuisessa levityksessä, arvostelumenestyksinä sekä Jussi-ehdokkaina. Dokumenttielokuvan Waiting for Barcelona esitysoikeudet on ostanut Disney+ ja se sai Euroopan laajuisen levityksen tammikuusta 2026 alkaen. Waiting for Barcelona oli Jussi-ehdokas parhaasta dokumenttielokuvasta ja sai maailmanensi-iltansa CPH:DOX-festivaalilla 2018.