Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.05.2022

Jukka-Pekka Sarasteen mentorointiohjelma kokoaa nuoret muusikkolupaukset Suomeen

Ikoninen kapellimestari, hiljattain Helsingin kaupunginorkesterin tulevaksi taiteelliseksi johtajaksi nimitetty Jukka-Pekka Saraste tuo Suomeen maailmalla ansioituneita mentoreita valmentamaan uuden muusikkosukupolven kansainvälisiä valioita. Kolmen musiikkikorkeakoulun opiskelijoiden muodostama LEAD!-orkesteri valtaa syyskuussa Helsingin Musiikkitalon, Sibeliustalon ja Tampere-talon.

 

Kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen luotsaama ainutlaatuinen LEAD!-orkesteriprojekti rantautuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan syksyllä 2022. Kansainvälisessä yhteistyössä kolmen musiikkikorkeakoulun opiskelijoista kootaan sinfoniaorkesteri. Sen yhteydessä opiskelijat pureutuvat kansainvälisten huippuammattilaisten mentoroimina musiikillisiin yksityiskohtiin sekä 2020-luvun musiikin ammattilaisuuteen ja sen edellyttämiin taitoihin.

 

Kuvassa on Jukka-Pekka Saraste kasvokuvassa. Oikeassa reunassa on osa tahtipuikosta.

Kuva: Felix Broede

 

Yhteistyössä ovat mukana Sarasteen perustama LEAD! Foundation, Sibelius-Akatemia, Haute école de musique Genève Sveitsistä sekä Yong Siew Toh Conservatory of Music Singaporesta. Mentoreina toimivat Tero Latvala (viulu), Alexander Gordon (alttoviulu) ja Franz Bartolomey (sello).

Tukea muusikon työelämätaitoihin

Työskennellessään kapellimestarina ympäri maailmaa Saraste kertoo huomanneensa, että nuoret soittajat tarvitsevat valmennusta esimerkiksi orkesterin äänenjohtajan ja konserttimestarin tehtävien vaatimuksia varten. LEAD!-orkesteriprojektissa nuoret pääsevätkin harjoittelemaan muun muassa orkesterimuusikon ammatissa välttämättömiä vuorovaikutustaitoja.

"Haluamme lisätä opiskelijoiden ymmärrystä siitä, miten selvitä nykypäivän musiikkikentän haasteista ja tarjota alustan ja tilaisuuden keskusteluille. Se on LEADin johtava ajatus", Saraste toteaa

Yhteistyö paitsi tukee opiskelijoiden työelämävalmiuksia, antaa heille myös mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisesti ja saada tietoa ja kokemusta taiteellisen identiteettinsä ja uransa tueksi.
Konsertit kolmessa kaupungissa

Nuoret musiikinopiskelijat kolmesta musiikkioppilaitoksesta työskentelevät Sarasteen ja kansainvälisten mentorien johdolla Helsingin Musiikkitalossa 12.-18.9.2022. Yhteistyö huipentuu Sarasteen johtaman kansainvälisen sinfoniaorkesterin konsertteihin Helsingin Musiikkitalossa (18.9.), Lahden Sibelius-talossa (19.9.) sekä Tampere-talossa (20.9.).

Ohjelmistossa kuullaan osia Jean Sibeliuksen orkesterisarjoista Kuningas Kristian ja Belsassarin pidot, Sergei Prokofjevin Sinfonia concertante op. 125 sekä Pjotr Tšaikovskin 6. sinfonia. Konsertin solistiksi saapuu Guardian-lehden aikamme parhaimmaksi sellistiksi nimeämä Alban Gerhardt.

Hanketta tukee Jane ja Aatos Erkon säätiö. Konsertit toteutetaan yhteistyössä Tampere-talon kanssa.

LEAD!-orkesterin konsertit 18.–20.9.2022