Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 31.07.2025

Juha Itkosen romaaniin perustuva Anna minun rakastaa enemmän -elokuva teattereihin lokakuussa - katso traileri

Rita Behmin ja Pyry Kähkösen tähdittämän Anna minun rakastaa enemmän elokuvan virallinen traileri on julkaistu. Oskari Sipolan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva perustuu  Juha Itkosen samannimiseen menestysromaaniin. Odotettu elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 3. lokakuuta 2025. 

Kuvassa ovat Pyry Kähkönen kumartuneena esiintymislavalla ja Rita Behm taipumeena taaksepäin. Kuvan sävy on tumma.

 

Anna minun rakastaa enemmän on voimakas tarina musiikista ja rakkaudesta sekä itsensä löytämisen monimutkaisista poluista. Elokuvan keskiössä ovat pikkukaupungin kasvatit Antti ja Suvi, jotka tapaavat kotibileissä ja rakastuvat, perustavat bändin ja muuttavat Helsinkiin. Mitä paremmin yhtye menestyy, sitä huonommin Antilla ja Suvilla menee. Parisuhde kariutuu, ja bändi hajoaa. Suvista tulee kansainvälisesti menestynyt sooloartisti Summer Maple. Kun Antti tapaa määrätietoisen, juristiksi tähtäävän Elisan, ilmassa on lupaus uudesta suunnasta elämälle. Suvi ja musiikki eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Eräänä yönä Antin ovikello soi: Suvi on tullut pyytämään häntä mukaansa New Yorkiin, tekemään uutta levyä. 

Elokuvan pääosissa nähdään Pyry Kähkönen (Ohjus, Vikings: Valhalla, Kosto) sekä ensimmäisen elokuvaroolinsa näyttelevä Rita Behm, joka on valloittanut Suomen musiikkimaailman moninkertaisilla platinalevyillä ja kahdeksalla Emma-palkinnolla. Muissa rooleissa nähdään mm. Mimosa Willamo, Tuomas Nilsson, Jasir Osman, Evelyn Rasmussen Osazuwa ja Aimo Räsänen. 

 

 

- Traileri antaa esimakua Pyry Kähkösen ja Rita Behmin uskomattomasta kemiasta ja roolisuorituksista. Jo julkaistun Brooklyn Bridge -kappaleen hieno vastaanotto ilahdutti meitä tekijöitä, ja nyt on ilo esitellä lisää elokuvan musiikkia. Trailerissa kuullaan pätkä romaanin lukijoille tutun Black Lilies -yhtyeen hitistä Compromises, sanoo Oskari Sipola

- Odotan innolla millaisia kokemuksia ihmisillä tämän elokuvan parissa tulee olemaan. Ajattelen, että jos elokuva löytää edes yhden sellaisen ihmisen luo, joka sitä tarvitsee tai jolle voisi elokuvasta olla apua, niin me ollaan onnistuttu paremmin kuin hyvin, jatkaa Pyry Kähkönen. 

Kyseessä on ensimmäinen filmatisointi merkittävimpiin nykykirjailijoihimme lukeutuvan Juha Itkosen tuotannosta. 

Elokuvan on tuottanut Anniina Leppänen Helsinki-filmiltä,  ja sen levittää SF Studios. Ensi-ilta on perjantaina 3.10.2025.

Elokuvan rahoittajia ovat Suomen elokuvasäätiö ja Pohjoismainen elokuva- ja TV-rahasto. Hämeenlinnan kaupunki toimii elokuvan pääyhteistyökumppanina, ja mukana yhteistyössä on myös Otava.  Yle on hankkinut elokuvan televisiointioikeudet. 

Elokuvan tiedot: 
Ohjaaja: Oskari Sipola
Käsikirjoitus: Oskari Sipola Juha Itkosen romaanin pohjalta
Tarinan adaptaatio: Oskari Sipola, Daniela Hakulinen ja Joona Kivirinta 
Rooleissa mm.  Rita Behm, Pyry Kähkönen, Mimosa Willamo, Tuomas Nilsson, Jasir Osman, Evelyn Rasmussen Osazuwa ja Aimo Räsänen. 
Tuottaja: Anniina Leppänen / Helsinki-filmi