Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.02.2023

Juha Itkosen omakohtainen kertomus Teoriani perheestä ilmestyy maaliskuun alussa

Juha Itkosen Teoriani perheestä (Gummerus) vie lukijan kirjailijan lapsuudenperheen yhteisistä hetkistä 1970- ja 80-lukujen Hämeenlinnassa 2000-luvulle, keskelle nelilapsisen helsinkiläisperheen täyttä elämää. Omakohtainen teos ilmestyy painetun kirjan lisäksi Itkosen itsensä lukemana rikastettuna äänikirjana, jossa kuuluu eletyn elämän äänet. Teoksen äänisuunnittelusta ja äänikirjan tuotannosta vastaa Storytel.

 

Kuvassa on Juha Itkonen istumassa lattialla ja nojaa oikealla kädellä polveensa ja poskeensa. Hänellä on harmaa t-paita ja vaaleat housut. Hänen taustallaan harmahtavaa kuvataidetta.

Kuva: Liisa Valonen

 

"En ole pätevä neuvomaan ketään. Minulla on vain ajatuksia, ei elämänohjeita."

Kirkkaista muistikuvista sekä kevyistä ja painavista hetkistä kutoutuva kertomus näyttää sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumisen 1970-luvulta tähän päivään. Se ylistää jokapäiväisiä ihmeitä ja tarjoaa vahvoja samaistumiskohtia kaikille perheissä eläville ja eläneille.

Vanhemmuus on niin kuin elämä muutenkin, suora lähetys ilman kenraaliharjoitusta tai uusinnan mahdollisuutta. Se menee niin kuin se menee. […]
Isinä tai äiteinä emme ole sellaisia kuin haluaisimme olla, olemme sellaisia kuin olemme. Useimmiten se riittää.

Teoriani perheestä -teoksen audioversiossa Miki Brunoun äänisuunnittelu rikastaa kuuntelukokemusta. Perhe-elämän keskelle vievä autenttinen äänimaisema, kirjailijan ääni ja musiikki luovat ainutlaatuisen maailman.

Vuodesta 2003 kaunokirjallisuutta julkaissut Juha Itkonen on yksi kotimaisen nykykirjallisuuden näkyvimmistä nimistä.

Juha Itkonen: Teoriani perheestä
Ilmestyy myös rikastettuna äänikirjana, lukija Juha Itkonen