Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.08.2023

Juha Hurmeen näytelmä Väinämöinen kantaesityksenä Tampereen Työväen Teatterissa - ohittaa Kalevalan ja ihmettelee alkuperäisiä kansantaruja

Miltei kaikki suomalaiset ovat koskeneet Kalevalaan vähintäänkin koulunpenkillä. Elias Lönnrotin eepos on kokoajansa sommittelema kirjallinen teos, joka ei kerro kaikkea kansanperinteen väkevästä tarustosta. Perinnettä tutkivana teatterintekijänä ja kirjailijana tunnetuksi tullut Juha Hurme on aiemminkin kyseenalaistanut monia uskomuksiamme suomalaisuudesta.

Nyt hän etsiytyy Kalevalan taakse, muinaiskertomusten alkulähteille, komediassaan Väinämöinen. Näytelmä saa kantaesityksensä TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä tiistaina 29.8.

 

Kuvassa on näyttämöllä osavalaistuksessa ja vasemmalla on oranssissa vaatteessa ja vieressä on ringissä useita henkilöitä kalevalaisissa mystisissä asuissa.  Keskellä on ylhäällä roikkumassa nainen kädet levitettynä.

Kuvassa Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Myy Lohi, Petra Ahola (trapetsi), Pentti Helin ja Janne Kallioniemi. Kuva:  Kari Sunnari.

 

Väinämöinen ei esitä tuohivirsuista epookkia Kalevalan laulumailta, vaan ihmettelee kansanrunojen yllättävääkin maailmaa nykypäivän ihmisen näkökulmasta, teatterileikkinä. Mitä jos Väinämöinen olikin nainen? Ve’en emoisesta on nimittäin todisteita perinteessä. Entä jos aito kansanrunojen ilmaisu olikin paikoin rivoa ja rujoa? Onko pettymys vai helpotus, jos suomalaisuuden juuret ovatkin kansainväliset eivätkä muista kansoista erillään?

Väinämöisen ohjaa Juha Hurme ja sen musiikin säveltää Pekko Käppi. Puvut suunnittelee Henna Mustamo, valot ja lavastuksen Juha Haapasalo ja äänet Jarkko Tuohimaa. Rooleissa nähdään Petra Ahola, Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Heidi Kiviharju, Myy Lohi sekä muusikkona Pekko Käppi.

Väinämöistä on esittelyissä luonnehdittu ”räävittömän hauskaksi komediaksi”. Käsittelytapa on lämminhenkinen, kertoo Juha Hurme.

”Kalevala on komedian tekijöille mainiota materiaalia, koska siihen sisältyy niin paljon väärinkäsityksen ryteikköjä. Emme pilkkaa niitä, vaan avaamme ne, nauraen myös itsellemme.”

”Muinaiskaapuihin pukeutuminen ja vääränlainen eläytyminen johonkin vanhaan muminaan ja samanismiin, se ei ole se keino millä tavoitetaan asioita, sellainen on vain falskia. Tämä on sitä vastoin aika häikäilemätön ja iloinen komedia. Kunnioitamme perinnettä, mutta emme yritä palata ajassa taaksepäin. Se olisi mahdotonta.”

Juha Hurmeen uusi kirja Kenen Kalevala? liittyy samaan aihepiiriin

Samanaikaisesti Väinämöisen ensi-illan kanssa juhlitaan Juha Hurmeen kirjan julkaisua (ti 29.8. klo 18 Eino Salmelaisen näyttämön lämpiö). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama teos Kenen Kalevala? on ”jännityskertomus suomalaisessa kulttuurissa yhä vaikuttavien väkevien voimien alkuperästä” ja ”kulttuurinen ja poliittinen kauhukertomus siitä, kuinka elävä karjalainen perintö muumioitiin pyhäksi suomalaiseksi kirjaksi”.

Vaikka koskettelee samaa aihepiiriä, kirja tarjoaa täysin erillisen sisällön näytelmään nähden.

https://ttt-teatteri.fi/program/vainamoinen/