Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.11.2020

Joulushow 2020

Kouvolan teatterin Joulushow on aina niin kovin odotettu, joten tänä vuonna ehkä vieläkin enemmän, sillä ihmismieli tarvitsee aina jotain hupia, etenkin poikkeusaikoina. Jos on pitkään ollut ilman hupia, se ei ole hyvä asia. Annos hupaisaa silloin tällöin tekee terää ja virkistää mieltä ja taas jaksaa...

Noh, tänä vuonna jotenkin ehtisinkin jo ensi-iltaan ja sain jouluhupia jo ensi-illassa. Marraskuun pimeänä iltana siellä istuttiin ja otettiin vastaan kaikki se, mitä Kouvolan teatterin iki-ihana porukka oli jälleen väkertänyt kasaan. Siis ihan koko porukka, sillä tässä jo perinteeksi muuttuneessa Joulushow'ssa on mukana koko henkilökunta!

Kuvassa kolmella naisnäyttelijällä ja yhdellä miesnäyttelijällä on kädessään lyhdyt. Oikealla on joulukuusi.

Tiina Winter, Sami Kosola, Annina Rubinstein ja Satu Lemola. Kuva: Kouvolan Teatteri

 

Oli tarjolla taas paketti kaikenlaista ja miten niin musiikkipitoista! Vanhoja suosikkinumeroita oli, mutta ne olivat päivitetty vallan uuteen aikaan. Pullo-orkesterin versio oli mykistävä! Samoin se tonttunapatanssi.

 

Kuvassa vasemmalla on istuva, parrakas mies läppäri sylissään.  Keskellä mies seisoo ja kaksi naista istuu pöydän takana.

Tommi Kekarainen, Sami Kosola, Satu Lemola ja Nina Petelius-Lehto. Kuva: Kouvolan Teatteri

 

Pikkutarinat olivat niin hervottomia ja voi vaan miettiä, miten lystiä käsikirjoitusryhmällä on ollut, sillä heitä on 12, osa esityksessä mukana olevia, osa ei. Koko show'n on ohjannut Tiina Luhtaniemi.

 

Kuvassa on koko joulushown näyttelijäkunta tanssimassa näyttämöllä. Edessä keskellä on mies Lapin puvussa.

Kuva: Kouvolan Teatteri

 

Tekisi mieli kertoa vaikka mitä, mutta kun on kyse Joulushow'sta niin  se on vähän niinkuin joulupaketti. Ei saa avata ennen joulua, mutta voi pikkasen ravistella, että heliseekö vai ei! No, tämä paketti tekee kaikkea, helisee ja on ihan hiljaa, on pehmeä ja kova samaan aikaan.

Jokaisen on se oma paketti koettava ja mietittävä, mitä se antaa.
Minulle tämä paketti oli antoisa, sain kaikkea ja runsain määrin 💕

Kiitos kuluneesta vuodesta!!!