Taas on joulu oven takana, kersat tinttaaloo väsyksis kaupoos, tuvas haisoo lanttu eikä kukaa siivua. Oikeen täs haikaaloo lapsuuren jouluuhin. Joulu tuli lopuksi, kouluhun ei tarvinnu raijata ittiänsä, ja kaikki oli hyvinki tyytyvääsiä. Kuusi könötti nurkas enkeli larvas ja kaikki oli hiliaasia. Pukki antoo riittävästi romuja ja kirioja, notta kersat pysyy paikoollansa.
Toista se on kuulkaa, ku itte rupiaa tekemähän joulua. Oikeen tuli äiteetä surku taikinoota sotkies, ku kersojen kouris takinaa levis pitkin talua. Parahat taikinat löytyy flikan nukenuunista helemikuus yhtenäki vuonna.
Miäs hiippaali kinkun peräs alakuaikojen jouluuna ja vahtas uunia aamusta alakaen. Kun se iankaikkinen sika oli kypsää, se ei malttanu ikää orottaa, notta olis voinu kaataa rasvat rauhas pannusta. Lohorutuksena on aina tullu hyvää sikaa ja sinappia on piisannu.
Teköö oikeen ilikiää, ku paistaa torttuja kinkun jäläkehen. Eiköhän uunista nouse karvas savu ja tympiä haju noukkahan! Eiku pesemähän sianihiroja pois, notta sivistynehet kaakut ja tortut saarahan paistettua. Mitähän varte niitäki pitää leipua, ku kaikki on lihavia ja valittaa syöres, notta ei saisi syörä. – Tänä vuonna laitanki kaikillen onnittelijoolle kaffit ja monenlaasta hyvää. Oma väki ei lihoo, mutta vierahat kyllä. Enoo tosin tuppas sanua, notta ei kyläruoka lihoota. Kattotahan, kenen rumpu on korkialla ens talavena.
Vuosia sitte ainua jouluräätiistä nauttiva oli meirän sesse. Se istuu aatonaaton vahtaamas kinkkua, sille kelepas voitaikina ja se söi vaikka lanttua, ku vaan kinkku haisi. Seki oli luuraamas, kuinka kinkku saarahan uunista pihalle. Kiliuu ku syötävä, jos sen varpahille astuu. Isäntä söi pöyrän ääres ja koira poloven päällä.
Jouluuna meille olis voinu tulla vaikka minkälaanen pukki, mutta koira olis vaan kuorsannu ja päästelly ilimoja pihalle. Se oli viisas elukka, laihrutti joulun jäläkehen. (Täs yhteyres voi muistella Eeva Joenpellon Rallia, joka söi jouluna kinkun ruiskuoret ihiroonensa. Justihin niin.)
Ajatella, että akka raataa viikkoja ja aattona kaikki istuu tyytyvääsenä naama leviänä pöyräs syömäs lootia ja sallaa ja kaikkia. Meirän vävy ihimetteli aluuksi sallaa, ku siihen laitetahan suolasilakoota. Kysyynki, notta mitä muuta siihen pitääs tällätä. Se sanoo, notta rosollis on vähä silliä ja suolakurkkua. Noo, pohojalaasten salla on pareeta silakan kans, siinä mitää silliä tarvita. Se syö muuten maronlakkia jouluna kerman kans. Senku syöö, ku itte tuo muasnansa. (Mukava miäs se on, vaikka sillä on omat oikooset ruokatapansa.)
Meinaan, notta tänä vuonna meillen tuloo joulu eikä mikää rumppaamisjuhula. Pöyräs on kinkkua, soosia, pernoota ja kahta lajia lootaa. Nurkat on jo luuruttu eikä toista kertaa luuruta. Oikeen on mukavaa orotettavis, eikä kukaa lihoo ihiroollansa.
Hyvää Joulua kaikillen!
Hilima
Sanoja:
Larva = latva
Romu = lelu
Ihira = ihra, sianläski
Rumpu = vatsa
Räätti, jouluräätti = herkku
Sesse = koira
Salla = rosolli = punajuuri-peruna-silakka-porkkana-sipulisalaatti
Rumpata = syödä
Lihoa ihiroollansa = lihoa itsekseen
