Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.12.2025

Jokereiden tarjous päihitti muut – JVG:n kappaleen ensiesitys Veikkaus Arenalla 20.12. yhdistää urheilun ja musiikin ikimuistoisella tavalla

Jokerit teki voittavan tarjouksen Gramexin ja JVG:n Musiikin arvo -kampanjan tarjouskaupassa, jossa myytiin ensimmäistä kertaa Suomen historiassa artistin uusi biisi vain yhtenä vinyylisinglenä halukkaalle ostajalle. Tiukassa kilpailussa tehtiin yhteensä 35 tarjousta 46 245,11 euron edestä. Jokerien tarjous kapusi 15 500 euroon.

 

Kuvassa ovat vasemmalta VilleGalle, Jare ja Sari Aalto-Setälä kädessään oranssin pinkki levyn kansi ja Jokereiden edustajat seisomassa Jäähallissa taustallaan tyhjä katsomo.

JVG, Sari Aalto-Setälä ja Jokereiden edustajat. Kuva: Lauri Arjas

 

Kappaleen ensisoitto tapahtuu näyttävästi Jokerien kotiottelussa Veikkaus Arenalla lauantaina 20.12. Ottelutapahtumassa juhlistetaan uniikkia biisikauppaa, jossa yhdistyy kulttuurin, urheilun ja nuorison bänditoiminnan tukeminen. Jokerit haluavat saattaa biisin myös kaikkien suomalaisten kuunneltavaksi digialustoilla ja radiossa.

”Halusimme olla mukana tekemässä jotakin aidosti uutta. Biisin ostaminen ja ensisoitto osana ottelutapahtumaa on osoitus siitä, mille toimintamme perustuu: halulle herättää vahvoja tunteita ja elämyksiä, luottaa yhteisön voimaan sekä toimia edelläkävijöinä. Lisäksi tässä kampanjassa on tärkeä tuen kohde: lasten ja nuorten harrastaminen, jota haluamme edistää”, seuran puheenjohtaja Mikko Saarni kertoo.
”Haluamme osoittaa arvostuksemme kaikille näkymättömän työn tekijöille”

JVG ei valinnut ostajaa pelkän summan perusteella, vaan painotti myös sitä, kuka osasi perustella musiikin merkityksen – ja myös osoittaa biisille merkityksellisen käyttökohteen.

”Valinta ei ollut helppo! Meille oli tärkeää, että biisi kannustaa liikkumaan sekä luo yhteisöllisyyttä matseissa ja muuallakin. Lisäksi Jokerit ostajana osoittaa ihan käytännössä sen, että musan, kulttuurin ja urheilun tai oikeastaan minkään muunkaan vastakkainasettelu on tässä ajassa turhaa: yhteistyöllä saa aikaan enemmän. Ilman musaa hallissa ei olisi puoliakaan tunnelmasta”, perustelee JVG:n Jare.

”Lisäksi ilahdutti se, että Jokerit korostivat perusteluissa koko porukan duunin merkitystä menestyksen eteen. Tää on yhteistä musalle ja urheilulle. Piiloon jää paljon duunia”, sanoo VilleGalle.

Jokerit korostivatkin perusteluissaan koko yhteisön tärkeyttä onnistumisessa.

”Sekä urheilussa että musiikissa suurin työ tehdään kulisseissa. Artistit ja pelaajat ovat näkyvässä roolissa, mutta yhden kappaleen syntyminen tai joukkueen suoritus vaatii monen ihmisen panosta – työtä, joka jää usein ilman kiitosta. Osallistumalla tähän kampanjaan haluamme osoittaa arvostuksemme kaikille näkymättömän mutta arvokkaan työn tekijöille”, Saarni kertoo.

Tule 20.12. kuuntelemaan biisi ja todistamaan, kun musiikki tekee hyvää

Veikkaus Arenalla Jokerien kotiottelussa musiikki ja urheilu yhdistävät voimansa ikimuistoisella tavalla: vielä täysin tuntematon biisi saa ensisoittonsa Jokerien ja Joensuun Kiekko-Poikien pelissä 20.12. Pelissä lahjoitetaan kappaleen myyntisumma lyhentämättömänä Rock Camp ry:lle, joka tarjoaa nuorille kiusaamisvapaata, matalan kynnyksen bänditoimintaa ympäri Suomen.

”Meillä on toimintaa jo kuudella paikkakunnalla, ja oli hauska sattuma, että Jokerit pelaavat juuri Joensuuta vastaan – kaupungissa, jossa Rock Campin päätoimipiste sijaitsee. On hienoa, että voimme tämän kampanjan kautta yhdistää urheilun ja musiikin. Lahjoituksen ansiosta pystymme järjestämään myös ensi vuonna monipuolista ja saavutettavaa musiikkitoimintaa nuorille sekä tavoittamaan entistä enemmän osallistujia eri puolilta Suomea”, kertoo Rock Campin toiminnanjohtaja Satu Haveri.

Lue lisää ja tutustu kampanjaan: https://www.gramex.fi/

Lue lisää RockCampin toiminnasta täältä https://www.rockcamp.fi/meista

Rock Camp ry

Rock Camp ry on vuodesta 2009 tarjonnut nuorille matalan kynnyksen, kiusaamisvapaita bändikerhoja ja musiikkileirejä ympäri Suomen. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä nuorten hyvinvointia, elämänsisältöä ja yhteisöllisyyttä musiikin avulla.

Toimipisteet sijaitsevat tällä hetkellä Seinäjoella ja Joensuussa, ja toimintaa järjestetään myös Tampereella, Järvenpäässä ja Oulussa – tulevaisuudessa myös Lahdessa. Rock Campin toimintaan osallistuvat nuoret ovat pääasiassa 13–29-vuotiaita, ja yhdistys toimii vahvasti kiusaamisen ehkäisemisen puolesta.