Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.02.2024

Jennie Storbacka, Martti Manninen ja Risto Kaskilahti Moulin Rouge! Musikaalin päärooleissa – suurmusikaali saa Suomen ensi-iltansa elokuussa

elokuuta saavan Moulin Rouge! Musikaalin rooleissa nähdään suomalaisen musiikkiteatterin huippunimiä, joista useat ovat tuttuja HKT:n aiemmista tuotannoista. Popmusiikkihistorian suurimpia hittejä ja näyttäviä tanssinumeroita sisältävän musikaalin päärooleissa loistavat Jennie Storbacka, Martti Manninen ja Risto Kaskilahti. Teos on saanut yleisön liikkeelle ja puoli vuotta ennen ensi-iltaa lippuja on myyty ja varattu jo yli 45 000.

Kuvassa on Risto Kaskilahti kasvokuvassa vasemmalla silinterihattu päässään. Keskellä edessä on Jennie Storbacka korkeassa kampauksessa ja päässään ruskea korkeskoriste ja päällään saman värinen kirjottu pusero.  Oikealla on vinottain Martti Manninen.

 Risto Kaskilahti, Jennie Storbacka ja Martti Manninen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

 

Kurtisaani Satinen roolin näyttelee upeaääninen Jennie Storbacka, joka on aiemmin nähty Helsingin Kaupunginteatterin lavalla muun muassa Miss Saigon -musikaalin pääroolissa sekä Priscilla, aavikon kuningatar -musikaalin Diivana. Boheemin nuoren runoilijan, Christianin, roolissa nähdään taitava Martti Manninen, joka loisti HKT:n lavalla viimeksi Pienen merenneidon Erik-prinssinä. Yökerhon omistajan Harold Zidlerin saappaisiin astuu karismaattinen Risto Kaskilahti. Muissa rooleissa näyttelevät mm. Joel Mäkinen (Monrothin herttua), Matti Leino (Santiago), Antti Lang (Henri Toulouse-Lautrec), Laura Allonen (Nini), Samuli Saurén (Baby Doll), Yasmine Yamajako (La Chocolat) ja Raili Raitala (Arabia).

"Minulle on suuri kunnia päästä tekemään Satinen roolia! Rooli on ikoninen ja haastava, ja odotan innolla, että pääsen sukeltamaan Satinen elämään ja herättämään hänet eloon HKT:n suurella näyttämöllä. Satinessa on monta eri puolta, ja haluan tuoda esiin niistä jokaisen. Vuonna 2004 sain tehdä ensimmäisen pääroolini HKT:lla Miss Saigon -musikaalissa, ja mikä olisikaan parempi tapa juhlia 20 vuotta teatterilavoilla kuin astua Moulin Rouge! Musikaalin maagiseen maailmaan Satinen kengissä", Jennie Storbacka iloitsee.

Moulin Rouge! Musikaali on osa pohjoismaista yhteistuotantoa ja HKT:n omaa vankkaa musikaaliosaamista vahvistavat kansainväliset huippuammattilaiset. Musikaalin ohjaa ruotsalainen Anders Albien. Vastaavana kapellimestarina toimii Eeva Kontu ja hänen työparinaan harjoitus- ja esityskapellimestarina Ville Myllykoski. Lavastuksen suunnittelee kansainvälisesti palkittu suunnittelija takis. Puvustuksen suunnittelee Astrid Lynge Ottosen ja naamioinnin Maija Sillanpää. Valosuunnittelusta vastaa Palle Palmé ja äänisuunnittelusta Kai Poutanen. Koreografia on Jennie Widegrenin, Anja Gaardbon, Kirsty McDonaldin ja Zain Odelstålin käsialaa. Musikaalin on suomentanut Paavo Leppäkoski ja dramaturgina toimii Henna Piirto.

”Olen todella iloinen, että pääsen tekemään Moulin Rouge! Musikaalia Suomessa. Teemme suunnittelijatiimin kanssa kovasti töitä ja odotamme innolla harjoitusten alkamista huhtikuussa. Olemme esittäneet musikaalia täysille saleille Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa ja toivottavasti teemme niin myös Helsingissä. Helsingin esityksestä tulee kaikista suurin, sillä lavalla on yli 30 näyttelijää ja tanssijaa. Tämä on esiintyjille vaativa teos, mutta koe-esiintymiset tekivät minut todella iloiseksi. Olen hyvin vaikuttunut suomalaisen musikaaliosaamisen korkeasta tasosta. Olen myös erittäin iloinen saadessani tehdä debyyttini ohjaajana Helsingin Kaupunginteatterissa, joka on historiansa aikana ollut monien suurten musikaalimenestysten koti”, ohjaaja Anders Albien sanoo.

Moulin Rouge! Musikaali on visuaalinen spektaakkeli ja henkeäsalpaava rakkaustarina. Totuuden, kauneuden, vapauden ja rakkauden yltäkylläinen juhla vie katsojan ikoniseen yökerhoon Pariisiin, jossa kaikki on sallittua 1800-luvun lopulla. John Loganin käsikirjoittama musikaali perustuu Baz Luhrmannin ohjaamaan Oscar-palkittuun Moulin Rouge! -klassikkoelokuvaan vuodelta 2001. Yleisön ja kriitikot hurmannut musikaali sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 2019. Musikaali on voittanut kymmenen Tony-palkintoa, mukaan lukien Parhaan musikaalin -palkinnon, ja musikaalissa on mukana yli 70 musiikkihistorian suurinta hittiä mm. näiltä maailmantähdiltä: David Bowie, Lady Gaga, Sting, Rihanna, The Rolling Stones, Britney Spears, Katy Perry, Madonna, Whitney Houston, Elton John ja Adele.

Musikaalin esityskieli on suomi. Kaikki esitykset tekstitetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Moulin Rouge! Musikaali -ensi-ilta 29.8.2024 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5).

https://hkt.fi/

Moulin Rouge! -elokuva
Baz Luhrmannin ohjaama ja 20th Century Studiosin julkaisema Moulin Rouge! -elokuva sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2001. Se voitti parhaan musikaali- tai komediaelokuvan palkinnon Golden Globe -gaalassa ja oli ehdolla kahdeksan Oscar-palkinnon saajaksi, mukaan lukien Parhaan elokuvan -palkinto, joista se voitti kaksi. Australiassa Sydneyssä kuvattu Moulin Rouge! -elokuva on saanut kiitosta elokuvamusikaaligenren elvyttämisestä, ja sen soundtrackista tuli ilmestyttyään välitön hitti.

Pariisin Moulin Rouge
Jean-Jacques Clericon johtama Pariisin Moulin Rouge oma häikäsevä ja näyttävä maailmansa, pariisilaisen iltaelämän symboli jo vuodesta 1889 lähtien. Alun perin suosittuna kabareena ja tanssisalina aloittaneesta paikasta tuli kultaisen 20-luvun aikana ikoninen musiikkisali ja myöhemmin teatteri, jossa lukuisat ranskalaiset ja kansainväliset taiteilijat astuivat parrasvaloihin. Nykyään Moulin Rouge ja sen 60 taiteilijaa esittävät Féerie-revyyshowta: kahden tunnin hämmästyttävää kabaree- ja music hall -esitystä, jossa tanssikohtaukset ja yllätysnumerot vuorottelevat – unohtamatta Moulin Rougen tunnusomaista tanssia, ranskalaista cancania! Perustamisestaan lähtien Pariisin Moulin Rouge on kutsunut yleisöä elämään ja kokemaan yhdessä ainutlaatuisen juhlan tunnelman ja tunteiden kuohun.  https://www.moulinrouge.fr/