Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.06.2022

Jenni Haukiolta kirja omakohtaisista kokemusksista keväällä 2023

Teoksessa Jenni Haukio kertoo työstään tasavallan presidentin puolisona kymmenen vuoden ajalta. Hän kirjoittaa teoksessaan kohtaamistaan ihmisistä, presidentin puolison roolista sekä niistä teemoista, joiden puolesta hän on puhunut ja joiden hyväksi työskennellyt.

Kuvassa on Jenni Haukio ja hnellä on päällään  ja taustalla vasemmalla on taulu, jossa on  aaltomaisia kuvoita.

Jenni Haukio. Kuva: presidentti.fi

 

Keskeisinä sisällöllisinä aihealueina teoksessa nousevat esille muun muassa kirjallisuus, lasten ja nuorten hyvinvointi, luonto- ja ympäristökysymykset, kansallisen kulttuuriperinnön vaaliminen sekä veteraanisukupolven työn kunnioittaminen. Teos ilmestyy 26.4. ja sen kustantaa WSOY.

”Tasavallan presidentin puolison rooli on ollut minulle etuoikeutettu kunniatehtävä, jossa toimimisesta koen olevani velvoitettu jättämään muistijäljen myös omakohtaisessa kirjallisessa muodossa. Teoksessa tulen avaamaan toimintaani ohjaavia arvoja ja periaatteita sekä kertomaan presidenttipuolison roolin monista eri ulottuvuuksista tilaisuuksissa, tapahtumissa, arjessa ja juhlassa – kotona ja maailmalla. Olen iloinen voidessani toteuttaa kirjan yhdessä perinteikkään WSOY:n kanssa”, Jenni Haukio kertoo.

 

Kuvassa ovat Anna-Riikka Carlson ja Jenni Haukio. Taustalla Turun tuomiokirkko. Kuva on puolivartalokuva.

Anna-Riikka Carlson ja Jenni Haukio. Kuva: WSOY

 

”Jenni Haukio kuvaa menneitä vuosia ainutlaatuisella tavalla, jossa yhdistyvät muistot, yhteiskunnalliset näkemykset, julkaistut kirjoitukset, lähetetyt kirjeet ja pidetyt puheet. On ollut ilo vaihtaa ajatuksia tästä kaikesta jo vuosia, ja on etuoikeus saada olla mukana tämän teoksen julkaisemisessa”, toteaa kustantaja Anna-Riikka Carlson.