Javier Torres ja Kansallisooppera ja -baletti ovat sopineet, että Torresin kausi Suomen kansallisbaletin taiteellisena johtajana päättyy 31.7.2027. Alun perin taiteellisen johtajan kauden oli tarkoitus jatkua kevääseen 2029.

Kuva: Kansallisooppera ja -baletti
Javier Torres on toiminut baletin johtajana vuodesta 2022 ja hänen taiteelliset ansionsa ovat kiistattomat. Päätöksen taustalla ovat näkemyserot balettiorganisaation johtamisesta. Baletissa toteutettiin viime keväänä ulkopuolisen asiantuntijan selvitys johtamiskäytännöistä.
Baletissa on käynnistymässä organisaatiouudistus, jonka myötä baletin taiteellinen johtaja ei enää jatkossa toimi yli 80 tanssijan esihenkilönä. Uudessa rakenteessa taiteellinen johtaja keskittyy taiteelliseen ja strategiseen työhön. Uuden taiteellisen johtajan rekrytointi käynnistyy lähiaikoina.
Siirtymäajan esihenkilönä toimii lokakuun 2026 alusta lähtien taiteellinen suunnittelupäällikkö Sampo Kivelä. Javier Torres keskittyy kautensa loppuun saakka muun muassa tulevien vuosien taiteelliseen suunnitteluun.
