Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.10.2021

Javier Torres López ehdolla Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi

Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus valitsi kokouksessaan tänään keskiviikkona 6.10. ehdokkaaksi baletin taiteelliseksi johtajaksi Javier Torresin. Ehdokasvalinta tehtiin pääjohtaja Gita Kadambin esityksestä, jota hallituksen asettama nimitys- ja palkitsemisvaliokunta oli yksimielisesti kannattanut. Hallitus päättää taiteellisen johtajan nimittämisestä henkilöstöryhmiä kuultuaan torstaina 21.10.2021.

Javier Torres López on ehdolla Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi ja nimitys selviää 21.10.2021.

Javier Torres López. Kuva: Kansallisooppera ja -baletti

Baletin taiteellisen johtajan haku oli julkinen, ja siinä käytettiin myös rekrytointiasiantuntijaa sekä suorahakua. Lisäksi mukana oli kansainvälinen asiantuntijaraati. Hallitus teki ehdokasvalintansa hakijoiden ansioiden, haastattelujen, ennakkotehtävien ja soveltuvuusarviointien perusteella.

 Kansallisbaletin taiteellinen johtaja toimii pääjohtajan alaisuudessa ja vastaa Kansallisbaletin ohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta sekä johtaa ja kehittää sen toimintaa. Hakuprosessissa taiteelliselle johtajalle asetettiin keskeisinä vaatimuksina baletin ja nykytanssin tuntemus, taiteellinen ja strateginen näkemys, kyky operatiivisen toiminnan johtamiseen sekä ulkopuolisten verkostojen hallinta.
 
Prosessissa oli mukana 45 henkilöä. Hakijoita oli 15 eri maasta.

 

Ehdokasvalinnan perustelut:

 

Javier Torres on syntynyt 1963 Mexico Cityssä, kielitaitoinen ja työskennellyt useita vuosia Suomen Kansallisbaletissa.

Javier Torres López. Kuva: HeikkiTuuli

Javier Torresilla on vahva klassisen baletin ja nykytanssin tuntemus. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus koreografina ja opettajana lukuisissa nimekkäissä balettiryhmissä ja oppilaitoksissa. Pitkän uran aikana hänelle on rakentunut merkittävä kansainvälinen ja kotimainen verkosto. Torres on myös kysytty luennoitsija.

Javier Torresilla on taiteellisen näkemyksen lisäksi kyky johtaa, delegoida sekä toimia pitkäjänteisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Hänellä on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ja hänen johtamisotteensa on osallistava. Nämä osaamisalueet ovat vahvistuneet omien tuotantojen ja koreografioiden yhteydessä. Torres on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana 1991–2008 ja tuntee siksi organisaation ja sen toimintatavat hyvin. Kansallisbaletin ohjelmistossa on viimeksi tänä syksynä nähty Torresin koreografia, yleisön rakastama Prinsessa Ruusunen.

Torres on Suomen ja Meksikon kansalainen. Hän puhuu suomen lisäksi espanjaa, englantia ja ranskaa.
Jos Javier Torres nimitetään, sopimus on määräaikainen 31.7.2026 asti (neljä vuotta) ja sisältää kolmen vuoden lisäoption. Kansallisbaletin nykyisen taiteellisen johtajan Madeleine Onnen kausi päättyy 31.7.2022.

Javier Torres
Biografia

Javier Torres syntyi vuonna 1963 Mexico Cityssä. Hän valmistui klassiseksi tanssijaksi vuonna 1984 ja kuubalaisen metodin tanssinopettajaksi vuonna 1988 Mexico Cityn kansallisesta balettikoulusta. Vuonna 1988 Torres sai Saksan kansainvälisen balettisäätiön stipendin, jonka avulla hän täydensi tanssiopintojaan erilaisilla klassisen baletin ja nykytanssin kursseilla ympäri Eurooppaa.

Torres muutti Suomeen vuonna 1989 ja liittyi Jorma Uotisen johtamaan Helsinki Dance Company -tanssiryhmään. Suomen kansallisbaletin riveissä hän tanssi vuodesta 1991 vuoteen 2008 esiintyen solisti- ja demi-solistirooleissa esimerkiksi Don Quijotessa (P. Bart), Gisellessä (S. Guillem), Joutsenlammessa (V. Bourmeister), Prinsessa Ruususessa (R. Nurejev), Romeossa ja Juliassa (J. Cranko), Forgotten Landissa  (J. Kylian) sekä The Second Detailissa (W. Forsythe).

Javier Torres on työskennellyt koreografina vuodesta 1984. Uransa aikana hän on luonut yli 30 koreografiaa. Hänen uusklassisia ja nykytanssiteoksiaan ovat muun muassa Kuukylpyjä (1991), Unen iholta (1992), Wild Jealous Beast (1993), Boleros (1995), Unikot (2001), Nereidas (2014) ja Flock (2021). Javier Torres on tehnyt myös kolme kokoillan balettikoreografiaa: Prinsessa Ruususen (2008) ja Kaunottaren ja hirviön (2014) Suomen kansallisbaletille sekä Bajadeerin (2014) Tšekin Kansallisbaletille.
 
Torres on luennoinut kansainvälisissä tanssilääketieteen tapahtumissa ja konferensseissa muun muassa Helsingissä (2018, 2001), Lontoossa (2003), Münchenissä (2005) ja Baselissa (2007). Hän vetää tanssinopetuksen psykologisia, fyysisiä ja metodologisia aspekteja käsitteleviä kansainvälisiä seminaareja hyödyntäen balettipedagogiaa kehittävää tutkimustaan ja pitkäaikaista yhteistyötään Saksan tanssilääketieteen yhdistyksen johtajan Liane Simmelin kanssa.

Javier Torres on toiminut vierailevana tanssinopettajana ja koreografina useille tunnetuille balettiryhmille, kuten Stuttgartin baletille, Lyonin oopperan baletille, Tšekin kansallisbaletille, Norjan kansallisbaletille, Netherlands Dans Theatrelle, Espanjan ja Meksikon kansallisbaleteille sekä Düsseldorfin baletille.