Suomalaisen musiikin legenda J. Karjalainen julkaisee juhannusaattona 19. kesäkuuta uuden kappaleen Ohikulkumatkalla. Kappaleen on säveltänyt sekä sanoittanut J. Karjalainen ja tuottanut Väinö Karjalainen.

Kuva: Tero Ahonen
Uusi julkaisu on ensimmäinen sitten maaliskuussa 2025 julkaistun studioalbumin Suomalaista muotoiluu, joka sisälsi kymmenen J. Karjalaisen sanoittamaa ja säveltämää kappaletta, mukaan lukien singlet Mary Ann ja radiosoittoon noussut Sinéadin laulu.
Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen aloitti menestyksekkään levytysuransa 1980-luvun alussa. Suomirockin omalaatuisena äänenä tunnettu J.Karjalainen on yksi suomirockin merkittävimmistä edelläkävijöistä ja kehittäjistä.
J. Karjalainen nähdään kesällä kattavalla kiertueella, joka lähtee käyntiin Jyväskylästä ja päättyy Flow Festivalille Helsingissä. Kiertueella kuullaan rakastettuja kappaleita artistin uran eri vaiheilta.
J. Karjalainen – Kesä 2026
To 2.7. Jyväskylä, Puistojuhlat
Pe 3.7. Rovaniemi, Santa Open Air
La 4.7. Joensuu, Ilovaari
To 9.7. Helsinki, Allas Live
Pe 10.7. Hailuoto, Bättre Folk
La 11.7. Tampere, Ilta Eteläpuistossa
To 16.7. Raasepori, Billnäsin ruukki
Pe 17.7. Seinäjoki, Vauhtiajot
La 18.7. Somero, Esakallio
To 23.7. Pyhtää, Kulttuuritalo
Pe 24.7. Vesilahti, Laukon kartano
La 25.7. Espoo, Espoon Viinijuhlat
To 30.7. Tuusula, Krapin Pajan puistokonsertti
Pe 31.7. Vaasa, Vaasa Festival
La 1.8. Kuopio, Väinö Festival
Pe 7.8. Iisalmi, RunniRock
La 8.8. Savonlinna, House of Olaf
Pe 14.8. Turku, Logomon Terassikesä
La 15.8. Raasepori, Raseborg Summerfest
Su 16.8. Helsinki, Flow Festival
