Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.06.2023

Ikivihreiden sanoittaja Helena Eeva 100 vuotta -juhlakonsertti Kauniaisissa

Runoilija, sanoittaja Helena Eevan 100-vuotisjuhlakonsertti musisioidaan Kauniaisissa Suomen Raamattuopistolla lauantain 1.7. klo 18.00.

 

Kuvassa on Helena Eeva ison patsaan juurella seisomassa.  Hänllä on kapea musta puolihame päällään. Kuva on musta-valkoinen.

Kuva: Helena Eevan arkisto

 

Juhlakonsertti on hänen syntymäpitäjänsä eli Metsäpirtin kesäjuhlien yhteydessä. Helena Eeva syntyi vuonna 1923 Metsäpirtissä. Sota-aikana nuori lottatyttö tutustui Toivo Kärkeen. Ensimmäiset levytykset ovatkin jatkosodan ajalta vuodelta 1942. Harmaat silmät oli vuoden myydyin iskelmä.

Juhlakonsertti on hänen syntymäpitäjänsä eli Metsäpirtin kesäjuhlien yhteydessä. Helena Eeva syntyi vuonna 1923 Metsäpirtissä. Sota-aikana nuori lottatyttö tutustui Toivo Kärkeen. Ensimmäiset levytykset ovatkin jatkosodan ajalta vuodelta 1942. Harmaat silmät oli vuoden myydyin iskelmä.

 

Kuvassa on Helena Eena kasvokuvassa. Kuva on musta-valkoinen.

Kuva: Helena Eevan arkisto

 

Tunnettuja Helena Eevan teksteihin sävellettyjä laululuja ovat mm. Soidessa tangon, Loisteessa kuun, Eron hetki on kaunis, Suopursu kukkii, Lentäjän valssi tai Kulkuriveljeni Jan. Muista aina liikenteessä… eli Liikennelaulu tuli kuuluisaksi vuonna 1952, jolloin se esitettiin ensi kerran Kaisaniemen puistossa kansalaisjuhlassa. Liikennelaulun sävelsi Georg Malmsten.

Jos helmiä kyyneleet ois on Helena Eevan kuoleman jälkeen löydetty pöytälaatikkoruno vuodelta 1968, kahdeksan vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Jouluiseen laulukirjastoon kuuluu tänään Koristeissaan kiiltää kuusi, jonka opettaja Teuvo Hakasalo sävelsi.

 

Kuvassa on Helena Eeva istumassa kahden betoniportaan päällä ja hänen vieressään on pikkutyttö mekossa. Kuva on musta-valkoinen.

Kuva: Helena Eevan arkisto

 

Maarit Niiniluoto konsertissa

Viihteenhistorioitsija Maarit Niiniluoto juontaa konsertin, kertoo lauluista ja niiden historiasta. Konsertin solisteina ovat Eija-Sinikka ja Risto Nevala, tangokuningas vuodelta 1989. Säestäjänä on harmonikkataiteilija Johannes Niskanen. Hän on tunnettu monipuolisen musiikin soittajana aina klassisesta viihteen helmiin.

Helena Eevan sanoitukset ja niihin tehdyt sävellykset ovat kestäneet aikaa. Ne ovat rakkaita ja monelle, monelle tuttuja, joita lauletaan ja esitetään jatkuvasti.

Anja Kuoppa

 

Konsertti-info

Konsertti alkaa klo 18.00 Suomen Raamattuopistolla, Helsingintie 10, Kauniainen

Konsertissa on väliaika, pääsylippu 20 euroa ovelta