Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.09.2022

Ihmiselämän kauneutta ihasteleva Berliinin taivaan alla vihdoin ensi-iltaan

Wim Wendersin klassikkoelokuvaan perustuva kertomus Berliinin taivaan alla nähdään nyt ensimmäistä kertaa suomalaisena näyttämösovituksena. Anne Rautiaisen sovittama ja ohjaama esitys saa kantaesityksensä tiistaina 20.9. Tampereen Työväen Teatterissa Eino Salmelaisen näyttämöllä

Kuvassa on keskellä ruskehtava vanhanaikainen kioskivaunu, jossa on ylhäällä kyltti Kawe Imbiss. vasemmalla on puukasvoinen mies  Jyrki MÄnttäri harmaassa tsenssissä ja oikealla  nojaa vaaleassa trenssissä ja puvusssa Tommi Raitolehto. Vaunussa on myyjänä Teija Auvinen.

Jyrki Mänttäri, Teija Auvinen ja Tommi Raitolehto. Kuva:Kari Sunnari

 

Visuaalisen teatterin estetiikka kukoistaa kokonaisvaltaisesti Berliinin unenomaisessa taikamaailmassa. Näyttämöllä saamme katsoa ihmiskokoisia nukkeja, ilma-akrobatiaa ja näyttelijöiden reaaliaikaisesti kuvaamia videoprojisointeja. Janne Siltavuoren lavastuksessa ja Pirjo-Liiri Majavan puvuissa silmä lepää. Audiovisuaalisen taide-elämyksen täydentää Teho Majamäen pienoisorkesterin musisointi yllätysvieraineen.

Tärkeintä on silti hienovarainen näyttelijäntyö. Ihmiselämän kauneuden ja ainutkertaisuuden vivahteet luovat meille hahmoissaan Anne-Mari Alaspää, Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Juha-Matti Koskela, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Tommi Raitolehto ja Auvo Vihro.

Tarinassa näkymättömät enkelit kulkevat ihmisten joukossa. He kuulevat kaikkien ajatukset, auttavat tarpeen tullen, mutta eivät koskaan voi tuntea niin kuin ihmiset tuntevat. Joskus enkelin valtaa vastustamaton halu kokea ja aistia itsekin. Luopua kuolemattomuudesta ihmeellisen elämän vuoksi. Aistia, miltä tuntuu sade iholla, kehon paino, tai kahvin maku. Ihmisen lailla enkeli haluaa löytää rakkauden, olla tarvitseva ja tarvittu, tulla kohdatuksi.

Vuonna 1987 ilmestynyt elokuva teki nuoreen Anne Rautiaiseen suuren vaikutuksen. Berliinin taivaan alla oli hänelle suuri teos, jonka viipyilevä tunnelma sekä enkelien persoonallisuus virkistivät ja viehättivät. ”Elokuva tuntui lohdulliselta syystä, jota ei ollut helppo sanoittaa. Läsnä olivat sekä lohdullisuus että surumielisyys. Tässä mielessä Berliinin taivaan alla on ihmisyyden ytimessä”, Rautiainen sanoo.

Ensi-ilta siirtyi kahdesti

Pandemia lykkäsi Berliinin taivaan alla ensi-iltaa kahdesti. Ensimmäinen H-hetki oli suunniteltu 27.10.2021 ja toinen 13.1.2022. Viimein kärsivällisyys palkitaan – lohtu ja toivo heräävät syyskaudella kaikkiaan 11:ssa näytännössä. Katsojille on luvassa harvinaislaatuinen elämys, ainoa laatuaan Suomessa.