Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.07.2025

Hulvaton Kekkonen - Syntymästä kuolemattomuuteen

Mikkelin Naisvuorella voi tänä kesänä tavata Kekkosen ja nähdä koko hänen elämänkaarensa, koska se on pitkä ja mittava ja sekin vielä, että Kekkonen on kuolematon. 

Käsikirjoitus on Tuomas Parkkisen ja ohjaus aina niin loistavan Jukka Keinosen.

Näyttelijöitä on VIISI, mutta rooleja sitten ihan rutkasti enemmän. Kekkostakin esitti kaksi. 

 

Kuvassa on istumassa Kekkosen näyttelijämies ja hänen edessän pöydällä on kaksi puhelinta ja hän puhuu vasemman puoleiseen harmaaseen puhelimeen. Oikeassa pöydän reunassa on punainen puhelin. Tausta on kirkkaan sininen.

 

Toinen Kekkos-roolin tulkitsija on Kari Suhonen, jolla sen lisäksi kuusi muutakin roolia, kuten vaikkapa Paavo Väyrynen. Eino Heiskanen oli myös Kekkonen, mutta myös mm. John F. Kennedy.

 

Kuvassa on vasemmalla mies silinterihatussa ja frakissa istumassa ja katsoo Kekkosta esittävään näyttelijään, joka istuu. Oikealla on nainen vakoisessa puvussa ja takana on seisomassa nainen vaalean sinisessä puvussa ja valkoisessa stoolassa. Tausta on kirkkaan sininen.

Kuva: Jere Lauha

 

Aika lailla koko lähihistoriaa pengottiin ja reposteltiin siihen tyyliin, että nauratti se, kun tuli sitä muistin virksitystä niin hulppeassa muodossa. Meitä oli kuuden hengen porukka katsomassa ja nuorin oli poikani. Meitä vanhempia nauratti ne kohdat, mitkä juuri palauttivat mieleen vanhoja juttuja ja nuorin nautti enimmäkseen roolisuorituksista. 

Pihla Maalismaa on Sylvi ja miten olikin niin Sylvin oloinen. Hän on myös paljon muuta, sillä hänkin on mm. Paavo Väyrynen. 
Jaana Pesonen (jonka monet tunnistavat Syke-sarjan ylilääkäriksi) vetää sellaista settiä rooleissaan, että kyllä oli ihmettelemisen aihetta. Alli Paasikivestä Johannes Virolaiseen...

 

Kuvassa on vasemmalla valkoisessa paidassa ja shortseissa ja vieressä Kekkosen näyttelija pinkissä paidassa ja olkihatussa lukemassa paperissa. OIkealla vieressä on mies okihatussa ja lei kaulassaan. Veressä on mies ruskea putkilo kainalossaan. Oikealla on pinkkiä lavastetta.

Kuva: Jere Lauja

 

Panu Vauhkosella riitti vaatteiden vaihtoa, sillä jos ihan oikein laskin, niin 12 roolia! Hän on Ahti Karjalainen, mutta onpa myös karhu.

Yhtään hetkeä, että olisi pitänyt katsoa kelloa, ei ollut! Koko ajan tapahtui niin runsaasti ja vauhdilla, jota sain vain henkeä pidätellen seurata. Esitys oli minun mielestä vielä tehty niin fiksusti, että Kekkosen naisseikkailuja ei oltu otettu mukaan, (no ei ne olisi ehkä mahtuneetkaan), oli vain Sylvi.

Kun viimeinen kohtaus, missä turvamiehet taluttavat Kekkosta, palautti mieleen sen viimeisen kuvan Kekkosesta, niin kyllä se nosti vedet silmiin. 

Varsin kiinnostava ja hauska näytelmä, myös nuorille, vaikka eivät tapahtumia muistaisikaan, sillä voivat seurata tapahtumia ihan eri vinkkelistä. Parasta herkkua on juuri se, kun voi seurata näyttelijöiden muuntautumiskykyä roolista toiseen. 

Kini Laine