Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.05.2022

Huippuyksikössä musiikki on tutkijoille intohimo

Musiikki on alue, jossa tutkija voi lähestyä aihettaan erittäin monista suunnista ja monin eri menetelmin. Tämä toteutuu Musiikin, mielen, kehon ja aivojen huippuyksikössä (CoE MMBB). Suomen Akatemian vuoden alussa valitseman huippuyksikön pitkäjänteiset tutkimukset kestävät vuoden 2029 loppuun saakka. Hanketta johtaa Jyväskylän yliopiston musiikin professori Petri Toiviainen. Mukana on Helsingin yliopisto. Projektissa on kuusi päätutkijaa.

Kuvassa ovat Jaakko Erkkilö soittamassa harmonikkaa vasemmalla, takana rummuissa Suvi Saarikallio ja Petri Toiviainen oikealla bassossa.

Musiikin professori Petri Toiviainen (oik.) johtaa musiikin huippuyksikköä. Päätutkijoita on kuusi, mukana myös musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilä ja musiikkikasvatuksen apulaisprofessori Suvi Saarikallio. Kuva: Jyväskylän yliopisto

 

Huippuyksikössä tutkitaan musiikkia multimodaalisena eli moniaistillisena kokemuksena läpi elämänkaaren, sekä terveydessä että sairaudessa. Tutkimus on erittäin monitieteistä, mukana on sekä soveltavaa että perustutkimusta.

Yksikkö käynnistää pitkäjänteisen seurantatutkimuksen eri ikävaiheissa oleville ja erilaisissa terveydellisissä tilanteissa oleville henkilöille. Tarkoitus on myös siirtyä laboratorioissa tehtävistä mittauksista ihmisten luonnolliseen elinympäristöön.

– Kehitämme kokonaismittauspatteriston musiikin havaitsemisesta ja sen vaikutuksesta aivojen toimintaan eri ikäisille ja myös erilaisista sairauksista kärsiville ihmisille. Voimme siten paremmin ymmärtää, miten musiikin havaitseminen kehittyy iän myötä ja miten sitä voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi kuntoutuksessa, Toiviainen kertoo.