EMMA tuo keväällä 2014 suomalaisyleisölle syventymistä ja henkisyyttä kahden näyttelyn muodostamalla kokonaisuudella.
Muotoilua, taiteita ja filosofista ajattelua laajasti esittelevä näyttely Arjen muotoilija – Rudolf Steiner pureutuu Steinerin ja hänen aikalaistensa tuotantoon ja vaikutukseen. Näyttely tulee maineikkaasta Vitra Design Museumista ja siihen kuuluu monien muotoilun saralla merkittävien tekijöiden, kuten Frank Lloyd Wrightin ja Konstantin Grcicin, teoksia aina Steinerin ajoista nykypäivään.
Hilma af Klint, Kyyhkynen, nro. 11, 1915. Sarja UW, Ryhmä 9. Kuva: Stiftelsen Hilma af Klints verk.
Samanaikaisesti EMMAssa nähdään aiheeseen liittyvää modernia ja nykytaidetta. Näyttely Feel the Spirit! esittää laajan kattauksen abstraktin taiteen pioneereihin kuuluvan ruotsalaisen Hilma af Klintin (1862–1944) teoksia. Lisäksi näyttelyssä nähdään taiteilijat Joseph Beuys, Olafur Eliasson, Jussi Niva ja Silja Rantanen.
Af Klint on noussut maailmansuosioon muun muassa viimekesäisen Venetsian biennaalin myötä, mutta etenkin Moderna Museetin laajan retrospektiivisen näyttelykiertueen vaikutuksesta. Kiertue päättyy New Yorkin Guggenheimiin. Osa EMMAssa nähtävistä 25 viidestä af Klintin teoksesta sisältyi myös Moderna Museetin laajaan kokonaisuuteen.
Ruotsin merkittävimpiin kuvataiteilijoihin kuuluvaa Hilma af Klintiä voidaan hyvällä syyllä kutsua abstraktin taiteen pioneeriksi: Hänen ensimmäiset abstraktit teoksensa on maalattu jo 1906. Monet abstraktin taiteen suurnimet, kuten Vassily Kandinsky, Kasimir Malevitsh ja Piet Mondrian siirtyivät abstraktiin ilmaisuun vasta vuosia myöhemmin.
Taiteilija elätti itsensä perinteisin muotokuva-, kasvikuva- ja maisemamaalauksin pitäen luovan esoteerisen maalaustaiteensa salassa. Hän antoi sukulaisilleen luvan asettaa teoksiaan esille vasta aikaisintaan 20 vuoden kuluttua kuolemastaan, sillä ”ihmiset eivät kykene vielä ymmärtämään niitä”.
Hilma af Klintin taiteessa näkyy hänen vahva uskonsa henkiseen kuvataiteen lähteenä, perehtyneisyys teosofiaan ja myöhemmin, tutustuttuaan Rudolf Steineriin, myös antroposofiaan.
http://www.emma.museum/