Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.02.2022

Hiljaiset sillat ensimmäistä kertaa näyttämölle Helsingissä Liisa Mustosen ja Ari-Pekka Lahden dramatisoimana

Koskettava ja iätön rakkaustarina Hiljaiset sillat nähdään ensimmäistä kertaa helsinkiläisnäyttämöllä, kun Liisa Mustosen ja Ari-Pekka Lahden uusi dramatisointi Robert James Wallerin menestysromaanista saa ensi-iltansa 12. maaliskuuta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Liisa Mustosen ohjaaman näytelmän päärooleissa nähdään Merja Larivaara ja Kari Heiskanen.

”Näytelmän aihe osuu rakastamisen ytimeen, kun kaksi sisäisesti yksinäistä ihmistä löytää yhteyden toisiinsa. Teos käsittelee syvää tarvettamme olla jollekin valittu ja ainoa, kykyämme kiinnittyä, sitoutua ja kasvaa erillisiksi. Kohdatessaan päähenkilöt Francesca ja Robert käyvät neljän päivän aikana läpi koko rakastamisen kaaren, ja luopumisen tähden he pystyvät rakastamaan toisiaan varauksettomasti ikuisesti”, sanoo ohjaaja Liisa Mustonen.

 

Kuvassa ovat Merja Larivaara vasemmalla ja Kari Heiskanen oikealla. He ovat kasvot vastakkain tummalla taustalla.

Merja Larivaara ja Kari Heiskanen. Kuva: Sami Mannerheimo

 

Maatalon emäntä ja äiti Francesca Johnson elää rauhallista elämää Madisonin piirikunnassa Iowassa. Tasainen arki saa yllättävän käänteen, kun maailmaa matkaava, yksinäinen valokuvaaja Robert Kincaid eksyy kysymään tietä katetulle sillalle, jota hän on tullut kuvaamaan. Näytelmän keskiössä on Francescan ja Robertin kohtaaminen ja se, miten rakkaus muuttaa lopullisesti heidän kummankin elämän. Francesca tekee valinnan, joka perustuu epäitsekkyyteen, mutta luopuu samalla itsestään. Francescan lapset saavat perintönä äitinsä tarinan. Miten äidin tarina muuttaa lasten elämää ja vaikuttaa heidän valintoihinsa?

”Francesca haluaa välittää seuraavalle sukupolvelle tarinansa ja rohkaista lapsiaan, että he uskaltaisivat elää eivätkä hiljentäisi ja kadottaisi itseään. Elämme aikaa, jolloin on hyvä palata perusasioiden ääreen. Mitä on rakkaus? Jos hylkäät itsesi, miten voit rakastaa toista?”, Liisa Mustonen jatkaa.

 

Kuvassa on vasemmalla portaiden alapäässä Kari Heiskanen kuvaamassa portaiden yläpäässä istuvaa Merja Larivaaraa.

Kari Heiskanen kuvaa Merja Larivaaraa. Kuva: Sami Mannerheimo

 

Näytelmän pääparina nähdään ensimmäistä kertaa yhdessä näyttelevät Merja Larivaara ja Kari Heiskanen, joka palaa pitkästä aikaa näyttämölle. Francescan lapsia näyttelevät Elina Hietala ja Mikko Virtanen.

Lavastuksen suunnittelusta vastaavat Antti Mattila ja Liisa Mustonen. Puvut on suunnitellut Elina Vättö ja naamioinnin Tuula Kuittinen. Valosuunnittelija on Kari Leppälä ja äänisuunnittelija on Eradj Nazimov.

Yhdysvaltalaisen Robert James Wallerin romaani nousi 1990-luvulla myyntilistojen kärkeen, ja elokuvasovituksen myötä Hiljaisista silloista tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Iätön rakkaustarina on koskettanut miljoonia ihmisiä ympäri maailman.

Hiljaiset sillat, ensi-ilta 12.3.2022 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Liisa Mustonen on valmistunut Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 1997 ja ohjaajaksi 2010. Hän on ollut kahdesti ehdolla Jussi-palkinnon saajaksi, ohjannut useille teattereille ja kirjoittanut osan ohjauksistaan itse. Helsingin Kaupunginteatteriin Mustonen on aiemmin ohjannut näytelmät Nukkekoti osa 2 (2018) ja Kolmen kimppa (2019). Hänen muita ohjauksiaan ovat mm. Niskavuoren Heta (2020), Avoin liitto (2019), Äidin rakkaus (2017) ja Frankie ja Johnny (2013). Hän on näytellyt useissa sarjoissa ja elokuvissa. Mustonen työskentelee myös koulutettuna gestalt-terapeuttina, valmentajana ja työnohjaajana sekä pari- ja seksuaaliterapeuttina.