Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.06.2014

Hiidenvuorelle kannettiin piano jo sata vuotta sitten

Iitin musiikkijuhlat päättyy joka kesä yökonserttiin Hiidenvuoren laella Hiidensaaressa. Ajankohta on aina viikko ennen juhannusta, ja oleellista on, että näköalapaikalle kannetaan aina piano. Pianon raahaamisella nimittäin on Iitissä pitkät perinteet.

Tänä kesänä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran kannettiin miehissä piano Hiidenvuoren kesäjuhlien musiikkiohjelmia varten. Kansallisromanttinen kiinnostus luontoon, historiaan ja mytologiaan näkyi ja kuului paitsi suomalaisessa taiteessa myös luontomatkailun suosiossa 1900-luvun alussa. Iitin pitäjän tuolloin vielä vapaat Mankalankosket ja Hiidenvuoren muinaislinnapaikka houkuttelivat juna- ja laivamatkailijoita useista ilmansuunnista. Iitissä vietti kesiään pääkaupunkilaisia taiteilijoita omassa kesäsiirtolassaan.

Hiidenvuoren yökonsertti, Iitin musiikkijuhlat
Hiidenvuorelle odotellaan tänä kesänä basso Matti Salmista - ja hyvää säätä. Kuva: Anja Tikkanen

Kesällä 1914 oopperalaulaja Wäinö Sola perheineen ja Kansallisteatterin näyttelijäpariskunta Evert ja Kirsti Suonio pääsivät toteuttamaan ideansa kansallisromanttisesta tapahtumasta mystisellä Hiidenvuorella. Olivathan maisemat tällä muinaislinnamäellä melkein kuin Kolilla!

Kesäjuhla pidettiin 5. heinäkuuta. Suomen Matkailijayhdistyksen kanssa oli jo keväällä rakennettu Hiidenvuoren rinteeseen esiintymislava paviljonkeineen. Piano kannettiin lavalle Wäinö Solan ja Evert Suonion esittämien kansanlaulujen säestystä varten. J. L. Runebergin Heinäkuun viides päivä -runon lausui Kirsti Suonio. Kansallisteatterin näyttelijät esittivät pääohjelmana Evert Suonion kirjoittaman Hiiden vuoren vihkiäiset. Yleisöä Hiidensaareen kerrotaan saapuneen peräti kolmisen tuhatta henkeä.

Elokuun ensimmäisenä päivänä Saksa julisti Venäjälle sodan. Seuraavanakin kesänä Hiidenvuoren juhla pidettiin; tuolloin pääohjelmanumerona oli Kansallisteatterin näyttelijöiden esittämä Teuvo Pakkalan Tukkijoella, lavasteinaan ohi lipuvat tukkilautat. Sen kesän jälkeen matkailuinnostus ja perinteeksi aiottu juhla hukkuivat maailmansodan kuohuihin.

Pianon matkaa Hiidenvuorelle
Pianon kantaminen on oleellinen osa Iitin musiikkijuhlien päätöspäivää. Siitä vastaa urheiluseurojen väki. Kuva: Hasa Tuomisaari

Seuraavan kerran Hiidenvuorelle kesäjuhlien merkeissä kiivettiin, kun suojeluskunta ja lotat 1932 ja 1933 vastasivat järjestelyistä. Hiidensaaren omistaja, Marlebäckin kartanon emäntä Hella Wuolijoki lainasi flyygelinsä, joka hinattiin saareen lautalla ja kannettiin miesvoimin mäen päälle. Seuraavina vuosina suojeluskunta järjestikin sitten juhannusjuhlia Mankalankoskilla - joista oli tullut myös suomalaisen elokuvan näyttämö tukkilaisineen - aina viimeiseen rauhankesään 1939 asti.

Toisen maailmansodan ja vaihtelevien vuosien jälkeen Hiidenvuori-perinnettä alettiin tosissaan elvyttää 1970-luvulla. Kun Iitin musiikkijuhlayhdistys pianisti Laura Mikkolan aloitteesta perustettiin 2002, oli selvää, että yökonsertista tulee osa musiikkijuhlia. Ja pianon, sen kantavat aina iittiläisten urheiluseurojen uroot.

Hiidenvuoren yökonsertti lauantaina 14.6. klo 23.
Tuuli Takala, sopraano, Matti Salminen, basso ja Risto Lauriala, piano.

Iitin musiikkijuhlat 11.-14.6.2014
http://www.iittifestival.fi