Heurekan planetaario avautuu yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen tapaninpäivänä 26.12.2025. Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen. Sen sisätilat, projisointikupu ja esitystekniikka on uudistettu vastaamaan nykypäivän odotuksia ja standardeja. Heurekan planetaario on nyt yksi Euroopan kirkkaimmista, värikylläisimmistä ja yksityiskohtaisimmista esitysympäristöistä.

Kuva: Heureka
Vuonna 1989 avattu Heurekan Verne-teatteri oli aikanaan planetaariotekniikan uranuurtaja. Vuosien 2006–2007 aikana superelokuvateatteri muutettiin digitaaliseksi planetaarioksi.
Nyt Heurekan planetaario on kokenut entistä suuremman muutoksen, kun sen projisointikupu, esitystekniikka ja sisätilat sekä talotekniikka on uudistettu täysin. Projisointikuvun halkaisija on nyt 18 metriä ja sen heijastuspinta on 710 m². Myös paikkamäärä on noussut aiemmasta 134:stä 146 istuimeen sekä kahteen pyörätuolipaikkaan ja kuuteen avustajan paikkaan.
Kaikkiaan noin 5,6 miljoonan euron uudistushanke sai opetus- ja kulttuuriministeriön 2 miljoonan euron erityisavustuksen vuonna 2022. Hanke on toteutettu yhdessä ranskalaisen RSA Cosmos -planetaariotoimittajan ja rakennusyhtiö NCC:n kanssa.
Yleisö pääsee uudistuneessa planetaariossa nauttimaan kuvanlaadusta, jossa on moninkertaisesti parempi resoluutio ja valoteho aiempaan planetaariojärjestelmään nähden. Kuvan resoluutio tulee olemaan yli 10K, joten pikseleiden määrä noin kuusinkertaistuu verrattuna aiempaan 4K-resoluutioon nähden.
Heurekan planetaario on nyt yksi Euroopan viidestä 10K-resoluution tarjoavista planetaarioista. Kuva toteutetaan kuvulle 12 laser-projektorilla. Lisäksi uusittu projisointikupu on visuaalisesti saumaton, joten immersio planetaariossa on huomattavasti parempi. Myös valoteho on ottanut huiman askeleen eteenpäin.
Kuvatekniikan ohella äänentoisto planetaariossa paranee, kun perinteisestä 5.1-kanavaisesta surround-äänestä siirrytään moderniin tilaääneen kaiutinjärjestelmällä, jossa kaiuttimia on ympäri kupua.
Myös planetaarion saavutettavuutta on parannettu. Valaistukseen ja pyörätuolipaikkojen sijoitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Planetaarion portaat ja kulkuväylät on muutettu helppokulkuisemmiksi. Suomeksi puhutut elokuvat voi kuunnella kuulokkeiden avulla ruotsiksi, englanniksi ja selkosuomeksi. Tilassa on mahdollista käyttää myös henkilökohtaisia induktiosilmukoita ja tekstitystä kaipaaville se mahdollistetaan lainattavien AR-lasien avulla.
Heurekan planetaario avataan yleisölle tapaninpäivänä 26.12.2025 täysin uudella ohjelmistolla:
- Asteroid Quest kertoo kiehtovalla tavalla siitä, miten tutkimme asteroideja luotaimilla. Elokuva on erikseen Heurekan planetaarioon räätälöity 10K-versio.
- The Stellars - Tähtijengi on erityisesti lapsille suunnattu animaatioelokuva. Elokuvassa tutustutaan siihen, mitä kaikkea metsä tarvitsee toimiakseen. Myös tämä elokuva on räätälöity Heurekan planetaarioon 10K-versioksi.
- Recombination on hollantilaisen fraktaalitaiteilija Julius Horsthuisin teos. Elokuvassa sukelletaan fraktaalien kiehtovaan maailmaan musiikin säestyksellä. Visuaalisesti näyttävää, ja erityisesti aikuisille suunnattua taide-elokuvaa esitetään muun muassa torstai- ja perjantai-iltaisin pidennettyjen aukioloaikojen puitteissa.
Heurekan planetaarion uudistus osuu planetaarioiden satavuotisjuhlaan. Toukokuussa 1925 Deutsches Museum aloitti julkiset planetaarioesitykset Münchenissä.
