Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.01.2024

Herkistä melodioistaan ja kauniista laulustemmoistaan tunnetun 50-vuotiaan kulttiyhtye Kasevan historia yksissä kansissa

Hannu Linkolan Kaseva – Jykeen kiven lämpö kertoo omaehtoisesta ja tinkimättömästä yhtyeestä, jonka tuotanto on kuin kätketty aarre. Kirjassa kuvataan tamperelaisen rock-kulttuurin kehitys 1960-luvulta 1980-luvulle, 2000-luvun nostalgia-aalto ja Kasevan uusi tuleminen sellaisina kuin yhtye, läheiset ja aikalaiset sen muistavat. Yhtee juhlii 50-vuotista taivaltaan tänä keväänä. Kirja julkaistaan 8.2., samana päivänä kun Tampereen Vapriikissa avautuu Manserock-näyttely.

 

Kuvassa ovat puolivartalokuvassa Kasevan neljä jäsentä.  Heistä ensimmäisellä on musta paita ja muilla kirjavat paidat.  Kuva on musta-valkoinen.

Yksi ensimmäisistä promokuvista  vuodelta1974. Vasemmalta: Mikko, Nipa, Tapsa ja Asko. Kuva: Kustantamo S & S

 

Tamperelainen Kaseva tunnetaan herkistä melodioistaan ja kauniista laulustemmoistaan. Yhtyettä on kutsuttu Suomen Beatlesiksi, mutta sen soundiin tiivistyy myös jotain täysin omaa. Kuka muu olisi voinut levyttää kappaleet kuten Mari, Syksy, Tyhjää, Pena tai Kun maailma elää? Bändi ei ole koskaan ollut muodikas, mutta sen musiikki on kestänyt aikaa.

Kaseva – Jykeen kiven lämpö - kirjassa Hannu Linkola kuvaa yhtyeen olemusta muun muassa näin:

"Kaseva pysytteli kaukana 1970-luvun suomalaisista viihdemaailmasta, tähtitehtaana toimineesta päivänjulkisuudesta puhumattakaan. Yhtyeessä soitti viisi tavallista 'kamua': konelatoja, autopeltiseppä, sekatyömies ja kaksi kirjanpitäjää, joille musiikissa tärkeintä oli musiikki itse. Laulut tarjosivat esittäjilleen kanavan käsitellä tunteitaan ja kokemusmaailmaansa, mutta ne eivät muuttaneet peilikuvaa tai ympäröivää todellisuutta toisiksi.

Arki tehtaiden rytmittämässä kaupungissa oli hieman nuhruista ja korutonta, ja siinä kasevalaiset olivat koko ajan kiinni. Siihen sisältyi paljon onnea ja sitä pääsi pakoon lähiseudun metsiin ja peltojen reunoille, mutta se myös suodattui musiikkiin pelkistyneimmässä muodossaan, parkkiintuneiden käsien läpi kulkeneina kauneusvirheinä."

 

Kuvassa ovat bändin neljä jäsentä harjoittelemassa kesäisessä ympäristössä koivujen alla.  Heistä näkyy kolme ja heillä on kitarat  ja he soittavat. Vasemmalla on lapsia leikkimässä hiekkalaatikolla.

Harjoitukset Kirjasteessa kesällä 1982: Jani, Jonna, Iinu, Jokke, Asko ja Mikko. Kuva: Kustantamo S & S

 

Yhtyeen taivalta ja sen jäsenten elämänpolkuja ansiokkaasti kuvaava Kaseva – Jykeen kiven lämpö ilmestyy samana vuonna kun yhtye juhlii 50-vuotista uraansa. Kirjaa varten on haastateltu yli 40:ntä aikalaista ja tietenkin kaikkia yhtyeen elossa olevia jäseniä.

Hannu Linkola on maantietelijä ja lahjakas musiikkitoimittaja, jonka omakohtainen kirja Kent-yhtyeestä (Du & jag Kent, S&S 2017) otettiin vastaan haltioituneesti. Musiikkia käsittelevien kirjojen lisäksi hän on käsikirjoittanut Suomen lähihistoriaa tarkastelleita radioesseitä. Linkola toimii Soundi-lehden avustajana.

Kasevasta ja kirjasta sanottua:

”Kaseva on aina varma sijoitus. Siitä ei oo ikinä kukaan valittanut, vaikka ihmiset on aina herkkiä valittamaan. Se tuntuu uppoavan ihan helposti kaikille.”
– Jake Nyman, toimittaja

”Onhan se aivan järisyttävän kunnioitettavaa, miten ne elivät sitä bändiä. (…) Niille se musiikki oli itseisarvoinen asia.”
– Mikko Alatalo, muusikko

”Se oli yksinkertaisesti niin äärettömän hyvä. Siinä oli kaikki hyvät pop-jutut, ja se sujui. (…) Kyllä se oli tosi raikas juttu, ja se tuntui jo silloin ajattomalta.”
– Dave Lindholm, muusikko

”Kirja on ihan Kasevan näköinen”
– Jouko Järvinen, Kasevan basisti

https://www.sets.fi/