Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.02.2021

Henkilökuva Hannu Linnusta avaa kapellimestarin työtä ja ajattelua

Juuri ilmestyneessä Pekka Hakon kirjassa Linnunradalla seurataan Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina toimivan Hannu Linnun työskentelyä niin kotimaassa kuin ulkomaisten orkestereiden kanssa eri puolilla maailmaa. Kirja antaa rehellisen kuvan siitä millaista työtä tarvitaan, jotta kapellimestari saa orkesterin soittamaan mahdollisimman hyvin.

 

Kuvassa on osa kirjan kannesta. Siinä on Hannu Linnun kasvoista osa ja kädet tahtipuikon kanssa vaakasuorassa.Kuvassa on osa kirjan kannesta. Siinä on Hannu Linnun kasvoista osa ja kädet tahtipuikon kanssa vaakasuorassa.

Osa kirjan kannesta.  Kannen suunnittelu Jarkko Hyppönen. Kuva: Bazar Kustannus

 

Linnunradalla piirtää lähikuvan kapellimestari Hannu Linnusta, hänen taustastaan ja ammatillisesta kasvustaan sekä työstään kansainvälisillä konserttilavoilla ja Suomessa. Teoksessa Lintu kertoo myös ajattelustaan sekä hänelle tärkeistä säveltäjistä ja sävellyksistä. Lisäksi teos kurkistaa konserttiyleisöltä piilossa oleviin hetkiin kulissien takana eri puolilla maailmaa.

Tietokirjailija Pekka Hako seurasi Hannu Linnun työskentelyä paitsi tämän kotoisassa ympäristössä Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina myös konserttimatkoilla Saksassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Singaporessa. Linnunradalla avaa oven orkesterityön julkisivun taakse ja puhkaisee tavallisen lukijan mentävän aukon kapellimestarin salaperäisenä pidettyyn maailmaan

Kirjan kirjoittanut Pekka Hako on tietokirjailija ja dokumentaristi, joka on julkaissut toistakymmentä elämäkertaa ja henkilökuvaa säveltäjistä, laulajista ja kapellimestareista sekä käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut kolmisenkymmentä musiikkiaiheista televisiodokumenttia ja dokumenttielokuvaa.

Hannu Linnun vuonna 2013 alkanut kausi RSO:ssa päättyy tänä keväänä, ja hän aloittaa Suomen kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestarina elokuussa 2021.

Pekka Hako: Linnunradalla – Kapellimestari Hannu Linnun matkassa. Saatavana painettuna kirjana, e- ja äänikirjana (lukijana Jari Nissinen)