Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.09.2022

Heinz-Juhani Hofmannin Aukio-oopperan kantaesitys VocalEspoo-festivaalilla ja Academy of St. Martin in the Fields -orkesteri PianoEspoossa syyskuussa

VocalEspoo-festivaali järjestetään tänä vuonna 24.9.-1.10. 2022 Espoossa ja Helsingissä. Maineikkaan festivaalin tämänvuotinen pääteos on Heinz-Juhani Hofmannin uutuusooppera Aukio – ooppera kansannoususta, joka kantaesitetään festivaalilla. Laulun lisäksi äänimaailman toisena osana on elektroniikka, josta vastaa Taavi Oramo. Oopperan ohjaa Heta Aho ja siitä kuullaan kolme esitystä ajalla 27.-29.9.2022 Espoon kultuurikeskuksen Louhisalissa.

Kuvassa on Taavi Oramo puolivartalokuvassa, jossa hänellä on tahtipuikko ylhäällä ja pää alaspäin. Hänellä on sininen takki päällään.

Taavi Oramo. Kuva: Tero Ahonen

 

Aukio käsittelee kansannousua ja sitä ajavia tunteita ja virtauksia. Vaikeita aiheita käsittelevistä vokaaliteoksistaan ja tehokkaasta sävelkielestään tunnettu Hofmann kertoo ajankohtaisesta aiheestaan: ”Oopperaa säveltäessäni ihmiset ovat lähteneet kaduille mm. Yhdysvalloissa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä. Ukrainassa on syttynyt sota. Maailma ei ole koskaan valmis. Jokaisessa kaupungissa on oma aukionsa.” Oopperan rooleissa laulavat Helsingin kamarikuoron laulajat.

Muita merkittäviä VocalEspoon esityksiä ovat saamelaismuusikko Ánnámáretin rikkaasta joikuperinteestä ja saamenmaan kulttuurista ammentava Nieguid duovdagat -kokonaisuus, Carlo G -kokoelman Suomen ensiesitys vanhan musiikin huipputaitureiden Kajsa Dahlbäckin, Essi Luttisen ja Suomalaisen barokkiorkesterin soittajien esittäminä, Musorgskin kohtalokkaat Kuoleman laulut basso Markus Suihkosen ja pianisti Marita Viitasalon tulkitsemana ja Schnittken massiivinen Kuorokonsertto Somnium Ensemblen ja Emo Ensemblen esittämänä.

 

Kuvassa on orkesterin St. Martin in the Fields jäsenet seisomassa soittimet kädessään ja seisovat.  Taustalla on harmaa seinä.

Academy St. Martin in the Fields. Kuva: Benjamin Ealovega

 

PianoEspoo-festivaali saa vieraakseen brittiläisen Academy of St. Martin in the Fields -huippuorkesterin ja pianosolisti Jan Lisieckin 29. syyskuuta.  Brittiläinen huippuorkesteri ja kanadalainen pianovirtuoosi esittävät ainutlaatuisessa konsertissa Mozartin ja Beethovenin läpimurtokonsertot sekä yleisöjen suursuosikin, Mozartin dramaattisen sinfonian numero 40.

Pianosolisti Jan Lisieckin huippuunsa hiottu tulkinta ja tekniikka ovat nostaneet pianovirtuoosin taidemusiikin kentän kansainväliselle huipulle jo nuorella iällä. Pianosolistin rinnalla kuultava Academy of St. Martin in the Fields on yksi maailmanlaajuisesti rakastetuimmista ja arvostetuimmista orkestereista. PianoEspoon konsertti järjestetään Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa torstaina 29.9.

VocalEspoo-festivaalin muut konsertit järjestetään 24.9.–1.10. Espoon tuomiokirkossa, Tapiolan kirkossa, Kino Tapiolassa, Tapiola Gardenissa ja Musiikkitalon Black Boxissa. ”Ihmisääni on instrumenteista monipuolisin”, sanoo VocalEspoo-festivaalin taiteellinen johtaja Taavi Oramo, joka on suunnitellut festivaaliohjelmaan vokaalimusiikkia laajalla kirjolla aina nykymusiikista 1600-luvulle ja kuoromusiikista joikuun.

https://www.vocalespoo.fi/

PianoEspoo

Torstai 29.9.
Tapiolasali, Espoon kulttuurikeskus
Academy of St. Martin in the Fields & Jan Lisiecki, piano

Brittiläinen huippuorkesteri Academy of St. Martin in the Fields ja kanadalainen pianosolisti Jan Lisiecki saapuvat PianoEspoo-festivaalin vieraiksi syyskuussa 2022. Lisieckin huippuunsa hiottu tulkinta ja tekniikka ovat nostaneet pianovirtuoosin taidemusiikin kentän kansainväliselle huipulle jo nuorella iällä. Academy of St. Martin in the Fields on yksi maailmanlaajuisesti rakastetuimmista ja arvostetuimmista orkestereista. Ainutlaatuisen konsertin ohjelmassa kuullaan Mozartin ja Beethovenin läpimurtokonsertot sekä yleisöjen suursuosikki, Mozartin dramaattinen sinfonia numero 40.

VocalEspoo

Lauantai 24.9.
Black Box, Musiikkitalo
Uutta musiikkia laulajalle ja elektroniikalle

VocalEspoon, Taideyliopiston musiikkiteknologian opiskelijoiden ja Musica novan yhteisprojektissa luodaan uutta musiikkia laulajalle ja elektroniikalle. Säveltäjät ja laulajat luovat yhdessä teoksia, joissa kartoitetaan inhimillisen ja koneellisen tuntemattomia rajamaita.

Teosten konserttiversiot kuullaan VocalEspoo-festivaalilla. Musica nova Helsingin maaliskuun 2023 tapahtumaan samasta materiaalista työstetään installaatioversiot. Konsertissa laulajina esiintyvät sopraano Tuuli Lindeberg ja tenori Taavi Oramo.

Yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian aineryhmä & Musica nova

Sunnuntai 25.9.
Espoon tuomiokirkko
Kuka oli Carlo G?
Kajsa Dahlbäck, sopraano – Essi Luttinen, mezzosopraano – FiBO Players:
Kreeta-Maria Kentala, viulu; Louna Hosia, viola da gamba; Eero Palviainen, teorbi; Anna-Maaria
Oramo, urut ja musiikinjohto

Noin 20 vuotta sitten kirpputorilta Wienin lähistöltä löytyi käsikirjoitus, joka nykyään tunnetaan nimellä Carlo G. 81 kappaletta 1600-luvun italialaista musiikkia sisältävän käsikirjoituksen tekijä on jäänyt arvoitukseksi, sillä tekijän nimi on kirjoitettu vain yhteen kohtaan, joka on sittemmin päässyt suttaantumaan. VocalEspoon ainutlaatuisessa konsertissa kuullaan valikoima käsikirjoituksen kappaleita vanhan musiikin huipputaitureiden esittäminä.

Yhteistyössä Suomalainen barokkiorkesteri

Maanantai 26.9.
VocalEspoo & Kino Soi: Ánnámáret
Kino Tapiola

Saamelaismuusikko Ánnámáretin Nieguid duovdagat -kokonaisuus vie yleisönsä kuvitteellisille tuntureille. Kokonaisuus ammentaa sekä rikkaasta joikuperinteestä että elävästä saamenmaan kulttuurista, luonnosta ja arjesta, kuljettaen kokijansa voimakkaan kokemuksellisiin maailmoihin. Nämä ainekset saavat tässä ajassa soivan ja resonoivan muodon, joka ilmentää juurien etsimistä ja perinteen elvyttämistä sen hyviä ja vaikeampia puolia käsitellen. Ánnámáretin yhtyeessä soittavat Turkka Inkilä, shakuhachi ja elektroniikka ja Ilkka Heinonen, jouhikko.

Bändissä vierailevat myös KinoSoin Hanna Hohti, alttoviulu, ja Liina-Mari Raivola, sello. Visuaaleista vastaa Marja Viitahuhta.

Yhteistyössä Kino Soi

Tiistai 27.9. – Torstai 29.9.
Espoon kulttuurikeskus, Louhisali
Aukio – Ooppera kansannoususta

Säveltäjä Heinz-Juhani Hofmann tunnetaan vaikeita aiheita käsittelevistä vokaaliteoksistaan ja äärimmäisen tehokkaasta sävelkielestään. Hofmannin uutuusteos Aukio käsittelee kansannousua ja sitä ajavia tunteita ja virtauksia. Teoksessa väkijoukkoa esittävät Helsingin Kamarikuoron laulajat. Ohjauksesta vastaa Heta Aho ja musiikin johtaa Taavi Oramo.

Suosittelemme oopperaa yli 13-vuotiaille.
Yhteistyössä Helsingin kamarikuoro

Perjantai 30.9.
Tapiola Garden
VocalEspoo & April Jazz Club: Emma Salokoski & Jarmo Saari

Emma Salokosken rakastetut kappaleet heräävät eloon duosovituksina, joissa kuuluvat inspiraatio Suomen luonnosta sekä rytmimusiikista ympäri maailmaa. Duon toinen osapuoli Jarmo Saari on yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja. Hänet tunnetaan konsertteihin, elokuviin, televisioon, koreografioihin, teatteriin ja levyille luomastaan visuaalisesta sävellystyylistä sekä kitaralla, ihmisäänellä ja erilaisilla harvinaisemmilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla ja lasiharpulla luoduista monikerroksellisista kollaaseista.

Yhteistyössä April Jazz

Lauantai 1.10.
Tapiolan kirkko
Schnittke & Musorgski

Modest Musorgskin Kuoleman lauluissa kuolema ilmestyy neljässä eri hahmossa ja vie uhrinsa vääjäämättömään tuhoon. Vavahduttavat kuolinnäyt tulkitsevat basso Markus Suihkonen ja pianisti Marita Viitasalo. Alfred Schnittken Kuorokonserton sanoma on lohdullisempi. Teos on sävelletty armenialaisen Grigor Narekilaisen (950-1005) teksteihin, jotka ovat kieleltään runsaita ja riipaisevan tunteellisia rukouksia. Ortodoksisen kuoromusiikin perinteestä ammentavan massiivisen teoksen laulavat yhdessä Somnium Ensemble ja Emo Ensemble Elisa Huovisen johtamina.