Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.09.2019

Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin perustuvan musikaalin tähdet on valittu

Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin pohjautuva, ystävyydestä kertova Maailma on tehty meitä varten -musikaali saa kantaesityksensä Helsingin Peacockissa 6.2.2020. Käsikirjoittajina toimivat ystävykset Jenni Pääskysaari ja Kiti Kokkonen.

Kuvassa on Maailma on tehty meitä varten -musikaalin näyttelijät ryhmäkuvassa.  Tausta on sininen ja siinä lukee musikaalin nimi on tehty meitä varten.

Kuva: Matti Rajala

 

Näyttämöllä nähdään runsas joukko alan tekijöitä, joilla on vahvaa taustaa niin teatteri-, TV- kuin elokuvaproduktioista. Mukaan on kutsuttu Marika Huomolin, Heljä Heikkinen, Miiko Toiviainen, Kaisa Leppänen, Jani Karvinen, Tatu Sinisalo, Kia Laitakari, Kaisla Ollila, Julius Martikainen, Taneli Läykki ja Meeri Toivonen.

Esityksen ohjaa Samuel Harjanne (Kinky Boots, Billy Elliot, Pieni merenneito), joka on innoissaan yhteistyöstä valittujen tekijöiden kanssa.
”On hienoa päästä työstämään täysin uutta kotimaista musikaalia näiden moniosaajien kanssa.”

Kun käsikirjoittajakaksikko Kiti Kokkonen ja Jenni Pääskysaari lähtivät luomaan musikaalin käsikirjoitusta, alkoivat fiktiiviset hahmot syntymään ja elämään voimakkaasti Haloo Helsinki - yhtyeen musiikista ja lyriikoista. ”Sanoitukset ovat poikkeuksellisen voimakkaita ja koskettavia. Ne synnyttivät musikaalin keskeiset henkilöhahmot ja heidän elämänkaarensa yllättävän luontevasti. Keräsimme myös bändin faneilta kokemuksia elämän käännekohdista ja sisällytimme tuntemuksia käsikirjoitukseen.”

Mielikuvituksessa luodut roolihenkilöt muuttuivat viimein eläviksi casting-tilaisuudessa, kun näyttelijöiksi valikoitui joukko vahvaa näyttämökarismaa omaavia tekijöitä. ”Odotan malttamattomana, että pääsen näkemään tämän upean työryhmän luoman lopputuloksen. Maailma on tehty meitä varten, on joka päivä enemmän totta”, Kiti Kokkonen summaa.

Musikaalin vastaavana kapellimestarina, musiikin sovittajana ja musiikkidramaturgina toimii Eeva Kontu (Kinky Boots, Myrskyluodon Maija): ”On inspiroivaa päästä työstämään yhden Suomen suosituimman bändin musiikkia ja työskennellä musiikillisesti lahjakkaiden nuorten ja vanhojen konkareiden kanssa”.

Musikaalin tuottavat Suomen Komediateatteri ja Vallila Music House.  Musikaalin esitykset Peacockissa 6.2.-28.3.2020.